MM-sarjan isossa luokassa vielä mestaruudesta kamppaileva Marko Tarkkala, 25, oli herra ja hidalgo enduron EM- ja SM-sarjan osakilpailuissa viikonloppuna Heinolassa. Tarkkala voitti yleiskilpailun molempina päivinä.
– Ei pieniäkään ongelmia. Kisapätkät olivat hyviä, joskin kivikkoisia ja puunjuuria oli paljon. Reitti kului melko pahasti, kun alun kolmattasataa kilpailijaa kolusi maastokokeet kuuteen kertaan, Tarkkala kertoi.
Avauspäivänä loppilainen Tarkkala löi yleiskilpailun kakkosen, Nummelan Roni Nikanderin 52 sekunnilla. Sunnuntaina päivän kakkonen Puolan juniorikuljettaja Michal Szuster taipui 45 sekunnilla. Tarkkala kilpailee 525-kuutioisella nelitahtisella KTM:llä, Nikander 250-nelitahti-KTM:llä ja Szuster Husqvarnan pikkunelarilla.
MM-sarjassa Tarkkalan tiimikaveri Espanjan Ivan Cervantes repäisi enduro3-luokassa selvähkön johdon, kun Tarkkalelle tuli Kanadassa yksi nollapäivä.
– Ajoin kiveen. Virtakopan kansi hajosi ja öljytkin tulivat pihalle. Onni onnettomuudessa oli, ettei mies loukkaantunut. Siitä seuraa usein pitempi ajotauko. Nyt vire on hyvä ja pääsen parin viikon kuluttua jatkamaan MM-sarjaa Slovakiassa ehjänä miehenä, Tarkkala naurahti.
EM-pisteitä Tarkkala ei voi MM-menestystensä takia saada.
– Mutta Heinola oli hyvä harjoitus. MM-sarjassakin tällaiset kivikkomaastot alkavat yleistyä.
Tarkkala nousi neljännellä osakilpailuvoitolla SM-nelitahtiluokan kärkeen, vaikka MM-sarjan takia tilillä on yksi nollapäivä. Tarkkala ohitti Jämsän Petteri Silvanin myös sarjan yleiskilpailun kärjessä.
– Ero Silvaniin oli molempina päivinä pari minuuttia. Mutta pitäähän sen ollakin, kun teen tätä ammatikseni, Tarkkala kertoi.
Nummelan Roni Nikander äityi lauantaina hurjaan ajoon, mutta sunnuntaina ketjuongelmat rikkoivat hyvin alkaneen päivän.
- Kolmospätkällä kallionousun jälkeen kivensiru joutui ketjuihin. Ketju hirttäytyi eturattaan ja takasvingin väliin. Kun en enää muuta keksinyt, hypin ketjujen päällä ja johan viimein irtosi. Huollon mukaan rytäkässä meni aikaa kolmisen minuuttia ja peli kärjen suhteen oli pelattu, Nikander kertoi.
– Ajelin kuitenkin loppuun ja hyvät pätkäajat nostivat sitten sijoitusta kummasti.
Nikanderin kerhokaverit Antti Hellsten, Jari Puilkkinen ja veli Riku Nikander keikkuivat kaikki luokkiensa kärjessä.
– Olemme harjoitelleet hyvin. Pitäähän sen jossakin näkyä, Roni Nikander totesi.
SM-enduro ajettiin Heinolassa avoimena, joten EM-sarjaa ajavat ulkomaalaisvieraat saivat myös SM-pisteitä. Iso-Britannian Daryl Bolter nappasi pienemmässä kaksitahtiluokassa maksimipisteet molempina päivinä.
Hollannin Mark Wassink teki saman tempun isommassa kaksitahtiluokassa.
SM-pistejohdossa kaksitahtiluokissa ovat Orimattilan Leif Holm ja Lahden Heikki Timonen.
Naisten kilpailun nopein molempina päivinä oli ranskatar Puy Ludivine.
Tuusulan Marita Nyqvist oli paras suomalainen kolmannella ja kuudennella sijallaan.
Heinola toi myös epävarmuustekijöitä Chilen marraskuista Sixiä ajatellen.
Miesten joukkueeseen Mika Aholan tilalle kaavailtu Petri Pohjamo poti kipeää polveaan eikä ajanut Heinolassakaan.
Nuorten joukkueeseen kaiken järjen mukaan mahtuva Olli Turma satutti polvensa jo lauantaina.
– Jalka on niin kipeä, ettei kärisi mitään vääntöliikettä Maanantaina pyrin Jämsän terveyskeskuksen kautta kuvattavaksi Helsinkiin, Turma kertoi.
Heinola:
SM- ja EM-enduro:
Lauantai SM 5/9 ja EM 5/8 osakilpailut, EM-kilpailussa luokkajako E1, E2 ja E3 sekä EJ 1 ja EJ 2/3.:
Nelitahtiluokka: 1) Marko Tarkkala RiMPKK KTM 39.57,11, 2) Roni Nikander NMK KTM _51,75, 3) Michal Szuster Puola Husqvarna -53,66, 4) Roman Michalik Tshejkki Beta -1.12,41, 5) Fredrik Georgsson Ruotsi KTM -1.19,05,
6) Petteri Silvan J-SMK Suzuki -1.57,53, 7) Gregory Evans Iso-Br. KTM -2.19,86, 8) Julien Dubac Ranska KTM -2.20,43, 9) Jani Laaksonen TuMK KTM -2.20,51, 10) Jari Mattila TuMK Beta -2.32,24,... 15) Riku Riiheläinen P-BMK Husaberg -3.04,09,.. 21) Lauri Salonen KaMoKe -3.41,80.
250 ksm: 1) Mark Wassink Hollanti KTM 41.41,01, 2) Heikki Timonen SsMK KTM -16,57, 3) Andrea Beconi Italia Honda -36,84, 4) Simon Wakely Iso-Br.
Husqvarna -50,59, 5) Janne Suominen J-SMK Suzuki -1.16,21, 6) Maurizio Gerini Italia Husqvarna -1.18,67, 7) Riku Nikander NMK KTM -1.27,21, 8) Giulianao Falgari Italia Kawasaki -1.38,05, 9) Simone Tonelli Italia Honda -1.44,53, 10) Oskari Kantonen P-BMK KTM -1.46,28.
125 ksm: 1) Daryl Bolter Iso-Br. Husqvarna 41.56,46, 2) Antti Hellsten NMK Husqvarna -12,01, 3) Jari Pulkkinen NMK KTM -12,63, 4) Leif Holm OriMK KTM -26,36, 5) Robert Kvarnström Ruosti KTM -29,09, 6) Jonathan Manzi Italia Husqvarna -1.03,15, 7) Giuseppe Ganova Italia KTM -1.29,55, 8) Tuomas Ahonen J-SMK Honda -2.01,25, 9) Niki Ahola RiMPKK KTM -2.02,92, 10) Andreas Beier Saksa KTM -2.08,07.
Yleiskilpailu: 1) Tarkkala (E3), 2) Roni Nikander (EJ1), 3) Szuster (EJ1),
4) Michalik (E2), 5) Georgsson (E1), 6) Wassink (E3), 7) Silvan (E1), 8) Bolter (E1), 9) Timonen (E3), 10) Hellsten (EJ1), 11) Pulkkinen (EJ1), 12) Evans (EJ1), 13) Dubac (EJ1), 14) Laaksonen (E1), 15) Beconi (E2).
Sunnuntai SM 6/9 ja EM 6/8 osakilpailut:
Nelitahtiluokka: 1) Tarkkala 49.29,98, 2) Szuster -44,98, 3) Michalik -2.18,61, 4) Silvan -2.21,30, 5) Georgsson -2.22,11, 6) Mattila -3.00,11,
7) Vita Kuklik Tshekki KTM -3.39,11, 8) Laaksonen -3.48,59, 9) Evans -3.59,19, 10) Nikander -4.05,50,.. 15) Salonen -4.46,19... 17) Riiheläinen -4.5684.
250 ksm: 1) Wassink 52.45,05, 2) Beconi -8,67, 3) Timonen -26,38, 4) Kantonen -31,80, 5) Gerini -1.23,09, 6) Falgari -1.24,47, 7) Nikander -1.32,72, 8) Suominen -1.38,94, 9) Carlo Conforti Italia Honda -1.51,65,
10) Wakely -1.57,80.
125 ksm: 1) Bolter 51.56,21, 2) Holm -39,19, 3) Hellsten -47,90, 4) Pulkkinen -47,90, 5) Kvarnström -1.15,55, 6) Manzi -1.31,51, 7) Ahonen -2.27,28, 8) Beier -2.52,23, 9) Canova -2.58,11, 10) Ahola -3.44,15.
Yleiskilpailu: 1) Tarkkala, 2) Szuster, 3) Michalik, 4) Silvan, 5) Georgsson, 6) Bolter, 7) Mattila, 8) Holm, 9) Hellsten, 10) Pulkkinen, 11) Wassink, 12) Beconi, 13) Kuklik, 14) Timonen, 15) Kvarnström.
SM-pisteet:
Nelitahtiluokka: 1) Tarkkala 120, 2) Silvan 109,5, 3) Mattila ja Valtteri Salonen KaMoKe Husaberg 63, 5) Nikander 56,5, 6) Laaksonen ja Simon Wiik SiMK 48,5.
250 ksm: 1) Timonen 134,5, 2) Suominen 89, 3) Kantonen 54, 4) Wassink 50,
5) Niko Kalatie KarkMK KTM 49, 6) Nikander 43.
125 ksm: 1) Holm 126,5, 2) Hellsten 93, 3) Olli Turma J-SMK KTM 82, 4) Ahonen 78, 5) Tero Koskinen RiMPKK 69,5, 6) Pulkkinen 63.
Endurospecial Trophy SM-tilanne: 1) Tarkkala 120, 2) Silvan 98, 3) Timonen 75,5, 4) Salonen 57, 5) Roni Nikander 42, 6) Mattila 41,5, 7) Szuster 36,
8) Suominen 33, 9) Simon Wiik 32, 10) Holm 31,5.
Seuraava SM-kilpailu 2.9. Sipoo, EM-kilpailu 22.-23.9. Kwidzyn, Puola.
|