Parhaaseen osaamiseensa USA:n ja Kanadan MM-osakilpailuissa palannut Valtteri Salonen ei kilpaile vastoin ennakkotietoja Jämsän cc-kisassa viikonloppuna eikä viikkoa myöhemmin Heinolassa EM/SM-osakilpailuissa.
- Viikko sitten loukkasin treeneissä käteni. Peukalo meni ympäri ja on nyt lastoitettu. Jämsä ja Heinola jäävät väliin, enduro2-luokassa MM-pisteissä kuudentena oleva Kangasalan Moottorikerhon mies sanoo.
Vahinko sattui viime viikonloppuna treeneissä. Vaarattoman tuntuisessa kaatumisessa oli huonoa tuuria ja peukalo loukkaantui.
- Mitään kädessä ei mennyt rikki, niveliä, luita tai jänteitä. Kun MM-sarja jatkuu Slovakiassa syyskuun alussa, olen varmasti täydessä iskussa, Valtteri vakuuttelee.
Kolmen pykälän nousu Atlantin takana
Ennen Atlantin takaisia neljää kisapäivää Salonen oli sarjan kovimmassa luokassa kahdeksantena 35 pisteen päässä viidentenä majailevasta Australian Stefan Merrimanista. Jenkeissä Valtteri ajoi sijat 11 ja 4, Kanadassa sijat 6 ja 4. Salonen kipusi luokassa kuudenneksi, vaikkakin ero Merrimaniin kasvoi kuudella pisteellä.
- Hancockissa ja Parry Soundissa hommassa oli pitkästä aikaa tekemisen meininkiä ja pyöräkin pelasi paremmin kuin aikoihin. En usko, että nouseminen oli pelkästään kiinni siitä, että maastot olisivat suosineen jotenkin minua tai suomalaisia yleensä, Salonen sanoo.
Silti Saloselle sattui parina päivänä vielä lipsahduksia, jotka maksoivat muutamia sijoja.
- Seuraavissa MM-osakilpailuissa jatketaan samaan malliin.
Sipoo ja Porvoo jäävät väliin MM-sarjan alle
Husabergilla toista kautta ajavan Salosen oli tarkoitus ajaa tällä kaudella MM-sarjan lisäksi mahdollisimman kattavasti SM-kilpailuja.
- Heinolan jälkeen myös kaksi muuta SM-kilpailua jää MM-sarjan jalkoihin. Sipoo ja Krompachy/Slovakia (1.-2.9.) ja Porvoo ja Noiretable/Ranska (15.-16.9.) osuvat päällekkäin.
Ranska on MM-kauden päätöskisa. SM-päätös ajetaan Mäntsälässä 30. syyskuuta ja kun kyseessä on myös SM-kerhojoukkuekisa, myös Salosen veljekset nähtäneen mukana.
Tällä kaudella 24-vuotiaalla Salosella on hyvät mahdollisuudet sivuta MM-uransa toistaiseksi parhaita kausiaan. Hondalla Valtteri ajoi samassa enduro2-luokassa 2004 viidenneksi ja seuraavalla kaudella kuudenneksi.
Salosen sopimus Husabergin kanssa kattaa vain kuluvan vuoden. BMW on ostanut Husqvarnan, mutta KTM:n etupiiriin kuuluvalla Husabergilla tulevaisuus lienee turvattu.
- Ensi kaudesta ei vielä ole puhuttu, mutta kauden menestykset painavat. Ja ilmeisesti ensin katsotaan, ketkä ajavat KTM:llä, Salonen arvelee.
|