Ahola putosi ”raakileella” Genovassa

 

 

Suomen Mika Ahola päätyi kolmanneksi Italian Genovassa sunnuntaita vasten yönä päättyneessä hallienduron maailmancupissa. Barcelonassa toiseksi ja Münchenissä kolmanneksi ajanut Honda-kuljettaja joutui Genovan kisaan täysin ”raakileella” 250-kuutioisella nelitahtipyörällä. Kymmenen miehen finaali jäi Aholalta haaveeksi. Pisteitä ei tullut, mutta siitä huolimatta viime kauden MM-sarjan ykköskuljettaja sijoittui loppupisteissä kolmanneksi ja vain pisteen Puolan Tadeusz Blazusiakille hävinneenä.
- Jos olisin päässyt edes finaaliin, olisin säilyttänyt kakkospaikkani, Ahola kertoi sunnuntaina iltapäivällä. Jo kotimaassa.

David Knight vei potin

Genovan hallikisan voitti yllättäen Husqvarna-kuljettaja Antione Meo ennen Iso-Britannian David Knightia (KTM), Espanjan Ivan Cervantesia (KTM), Puolan Husse-kuski Barosz Obluckia ja Aholan tiimikaveria Fabio Mossinia.
Taddy Blazusiak (KTM) oli kuudes ennen Simone Albergonia (Yamaha), Xavi Galindoa (KTM), Sebastien Guillaumea (HVA) ja Thomas Oldratia (KTM).
- Blazusiak kaatuili finaalissa vähän väliä, joten hänellä oli tuuriakin, että pystyi kuudenteen sijaan ja pitämään minut takanaan, Ahola kertoi.
Ahola kohtasi last change-startissa David Knightin.
- Knighterinkin pääsy finaaliin oli kiikun kaakun.
Knight kuitenkin ajoi finaalissa taas varmasti ja vei koko kisasarjan voiton. Blazusiak oli toinen, Ahola pisteen hävinneenä kolmas ja Galindo neljäs.

Vastoinkäymisiä täynnä

Aholan kisa meni miehen omia sanoja lainaten läskiksi.
- Pyörän (250/4) piti olla valmis jo kaksi viikkoa sitten. Vanhoista kokemuksista viisastuneena menin Italiaan kuitenkin vasta viime maanantaina, mutta peli oli ihan kappaleina vielä. Sanremon esittelytilaisuuteen pikkunelari saatiin kuitenkin kokoon ja ajoin rantahiekalla sillä pari kurvia, että valokuvat saatiin otetuksi, Ahola kertoo.
Tuolla raakileella Ahola sitten lähti myös Genovan hallikisaan.
- Iskarin säädöt lainattiin viime vuoden 450-kuutioisesta kisapyörästäni. Kilpailussa huomasin heti, että takaiskarit olivat liian kovat. Pyörä oli tosi outo ajaa. Uudet pakoputket ovat vielä myös arvoitus. Ylhäällä tuntui kulkevan, mutta alhaalla ei, ei etenkään keskialueella.
Aholan mukaan Barcelonan ja Münchenin kisat olivat radoiltaan vaikeat, mutta Genova oli helpompi.
- Viimevuotinen nelipuolikas olisi ollut haukka tuolla radalla. Tai kaksitahtinen, Ahola harmittelee.

Huonoja startteja

Jos Aholan työkalu ei ollut Genovassa iskussa, ei kuljettajakaan onnistunut parhaalla mahdollisella tavalla.
- Kaikista neljästä startista onnistuin vain yhdessä. Siinäkin kaduin ensimmäisessä mutkassa ennen tukkeja. Porukka painoi ohi. Kaikkineenkin meno oli pyörän takia epätasaista. Välillä nousin korkealle, mutta sitten taas romahdin.
- Kuvaavaa oli, että yhdessä startissa nousin viimeiseltä sijalta kolmanneksi maalissa.

Pyörää Ahola ei kuitenkaan halua moittia.
- Jos ja kun kisaan lähtee noin kylmiltään, ymmärrän että tarvitaan satumaista tuuria, että kaikki natsaisi.

Kisaluokat saattavat vielä vaihtua!

Sanomattakin on selvää, ettei Mika Ahola ole saanut vielä juuri minkäänlaista kuvaa Hondan 250-kuutioisesta nelitahtipyörästä. Aholan mekaanikko Luca lensikin myös sunnuntaina Suomeen. Testit jatkuvat kiivaina Hämeenlinnassa.
- Lähimmän viikon sisällä luokka-asia pitäisi saada lopulliseen järjestykseen.
Aholan mielestä hänelle ovat yhä portit auki niin enduro1-luokkaan kuin kakkosluokkaankin.
- Genova oli pikkunelarilla suuri pettymys, mutta kuten sanottu pyörän suhteen voi vielä tapahtua mitä tahansa.
Sanremossa Ahola esiteltiin 1-luokan kuljettajana.
- Uskon, että voin jatkaa 2-luokassa. Siinä tapauksessa Jari (Mattila) ajaisi 1-luokassa. Se ei välttämättä olisi Jarinkaan kannalta huono ratkaisu.
Mattilahan antoi marraskuussa Chilessä näyttönsä nimenomaan pikkuluokassa, jonka voitti sensaatiomaisesti. Alla silloin oli KTM:n pikkunelari.

Iloinen Mattilan puolesta

Mika Ahola sanoo olevansa iloinen ja tyytyväinen Mattilan puolesta.
- Hienoa, että ajamme samassa tiimissä. Jari pääsee kilpailemaan hyvällä pyörällä, mutta hän kyllä tietää, että itsekin täytyy tehdä todella paljon pyörän suhteen ja eteen, Ahola sanoo.
- Meillä ei ole suuren tehtaan tukea takana ja energia menee enemmän myyntipyörien eteen kuin meidän kisapyörien kimpussa. Olen itsekin ollut pari vuotta pesupojan, iskurimekaanikon, yleismekaanikon ja kilpailijan roolissa, Ahola naurahtaa.
Jari Mattila testaa Hondan tämän vuoden nelipuolikasta merkillä myös ajavan hollantilaisen Erwin Plekkenpoolin kanssa keskiviikkoon asti Italiassa.
- Olen luvannut auttaa Jaria kaikin tavoin. Sanoinkin hänelle, että ottaa mukaansa uuden pyörän ja minun viime vuoden kisapyörän. Niiltä osin kuin vanhassa pyörässä on parempia osia, niitä kannattaa hyödyntää uuden pyörän rakentamisessa, Mika Ahola sanoo.



Tulokset  Genoa Indoor Enduro 08

1. Antoine Meo (Husqvarna) 6 laps; 2. David Knight (Red Bull KTM Off Road Team) 6 laps; 3. Ivan Cervantes (KTM) 6 laps; 4. Bartosz Oblucki (Husqvarna) 6 laps; 5. Fabio Mossini (Honda) 6 laps; 6. Taddy Blazusiak (KTM) 6 laps; 7. Simone Albergoni (Yamaha) 6 laps 8. Xavier Galindo (KTM) 6laps; 9. Sebastian Guillaume (Husqvarna) 6 laps; 10. Thomas Oldrati (KTM) 5 laps

Tulokset 07/08 Indoor Enduro World Cup Final Championship Standings

1. David Knight (Red Bull KTM Off Road Team) 42 points; 2. Taddy Blazusiak (KTM) 23pts; 3.Mika Ahola (Honda) 22pts; 4. Xavier Galindo (KTM) 19pts; 5. Bartosz Oblucki (Husqvarna) 16pts; 6. Antoine Meo (Husqvarna) 15 pts; 7. Ivan Cervantes (KTM) 10 pts; 8. Marcus Kehr (KTM) 8pts; 9. Gregory Eyries (Yamaha) 8pts; 10.Tom Sagar (KTM) 7pts; 11. Simone Albergoni (Yamaha) 7pts; 12.Fabio Mossini (Honda) 6ps; 13. Cristobal Guerrero (Yamaha) 5pts; 14. Thomas Oldrati (KTM) 5pts; 15. Sebastian Guillaume (Husqvarna) 2pts; 16. Jonny Aubert (Yamaha) 2pts;Andreas Lettenbichler (BMW) 1pt