Tämän vuoden Päitsillä varsinaista historiaa tekikin Tuusulan Moottorikerhoa edustava Jeff Löv. Loviisan takana Tesjoella asuva Löv nimittäin ajoi sanatarkasti ottaen 60-vuotiaana kaksi Päitsiä, viime vuoden ja tämän vuoden kisan. Ja molemmat maaliin.
Harvinaisuus selittyy sillä, että vaikka Päitsi vuosittain ajetaankin samana viikonloppuna maalis-huhtikuun vaihteessa, eivät kisapäivät allakassa ole aina samat. Toisekseen ihmeellisyys selittyy sillä, että Jeff Lövin syntymäpäivä osuu Päitsin päiville.
- Näin se tosiaan on. Olen syntynyt 2.4.1946. Viime vuonna ajoin Päitsin maaliin 60-vuotissyntymäpäivänäni 2.4. ja tänä vuonna täytin 61 vuotta vasta Päitsin jälkeisenä maanantaina.
Päitsin kisapäivät tänä vuonna olivat 30.3.-1.4, viime vuonna 31.3.-2.4. ja esimerkiksi 2005 taas 1.-3.4.
Vihjeen erikoisesta tapauksesta Endurospecial.comille antoi Lövin kerhokaveri Eero Nikkanen.
Kaiken lisäksi Jeff Löv ilmeisesti oli myös tämän vuoden Päitsin iäkkäin osanottaja ja maaliin päässyt.
- Saattaa olla. Kalevi Tervashonka ainakin on vasta 57 ja Mauri Tuominen samaa luokkaa.
Tervashonka pääsi tämän vuoden kisassa historiaan kilpailun vanhimpana koskaan kolmen parhaan joukkoon luokassa yltäneenä ja Marita Nyqvist kautta aikojen ensimmäisenä naispuolisena luokkavoittajana. Hekin edustavat Tuusulan Moottorikerhoa. Nyqvist voitti kuntoluokan ja Tervashonka oli saman luokan kolmas.
Löv maaliin vasta kypsässä iässä
Jeff Löv kertoo yrittäneensä 1960-luvulla Päitsiä kolme kertaa, mutta kertaakaan hän ei silloin päässyt maaliin.
- Sitten heittäydyin sohvapotaatiksi ja paino pääsi nousemaan reilusti. Joku vuosi sitten otin itseäni niskasta ja ryhdyin huolehtimaan kunnostani. Olen juossut maratonin, soutanut Sulkavan soudun ja polkenut Ruotsissä fillarilla yhtä soittoa 300 kilometriä järven ympäri ajassa 19 tuntia 57 minuuttia, Jeff Löv kertoo.
Viime vuonna Jeff Löv ajoi Gs Gasilla Päitsillä kuntoluokassa 24:nneksi ja tänä vuonna hän oli 17:s. Vuosi sitten kuntoluokkaan starttasi 36 ja Löv oli viimeinen maaliin päässyt. Tänä vuonna 26 lähteneestä läpi pääsi 22 ja Löv oli siis 17:s.
- Ajontuntumaa oli alla taas vain runsaan tunnin verran. Olin kerran TuMKin talviendurossa ja Kurun kilpailussa. Päitsillä otti vähän jalkoihin, kun spooreja oli, mutta ei juuri lunta. Ei pystynyt ajosaappailla liu´uttamaan, tämän vuoden Päitsin ”kummallisimman” tempun tehnyt Jeff Löv kertoo.
- Ensi vuonna olen varmaan taas mukana, Tesjoen teräsmies sanoo.
|