Viikonlopun Päijänteen Ympäriajon tulostiedotus on aiheuttanut paljon keskustelua. Käytännössähän mediat joutuivat tekemään avauspäivän kisajuttunsa ns. pimennetyin lyhdyin eli tuloksia ei lehtien deadline-aikojen puitteissa ollut saatavissa kuin yleiskilpailun kärjen osalta kahden ensimmäisen maastokokeen jälkeisestä tilanteesta.
Tapaus oli harmillinen eikä pr:ää lajille tai kilpailulle. Ei siitäkään huolimatta, ettei itse kilpailulla sinällään ollut tapahtuman kanssa mitään tekemistä. Eli Päitsi ei kilpailuna ole sen huonompi tai parempi, pelaa tulospalvelu tai ei. Kuljettajat ovat yhtä hyviä!? Ja olivat hyviä ja kisa oli kiinnostavampi ja tasaisempi kuin aikoihin.
Myös kilpailun tiedottajaksi viime tingassa hankittu henkilö (varsinainen sanoi itsensä irti) selvisi tehtävästään puhtain paperein. Toki tiedottaja olisi kriisihetkellä perjantaina voinut levittää sähköpostiosoitteistollaan medialle tiedotteen siitä miksei tuloksia saada. Ikään kuin toimituksille tiedoksi.
Moottoriliiton enduron lajipäällikkö Kimmo Ahvenainen on tehnyt kisojen tulospalveluja vuosia Kalkku ry:n (www.fin-enduro.com) riveissä. Ahvenaisella ja kumppaneilla on vahva rutiini tehtäviin. Asioita pidempään työn puolesta seuranneena, on sanottava että asioiden tekemisessä ja eri toiveiden huomioimisessa on kehitytty nopeasti ja tulosväen palvelualttius on kohdallaan kuten tietysti pitääkin. Vaikka vaativia tehtäviä tehdäänkin talkootyönä rakkaudesta lajiin.
Inhimillinen erehdys
Tällä kertaa kävi niin, että kohtalo, jota voi myös sanoa inhimilliseksi erehdykseksi, puuttui tapahtumien kulkuun. Kuten sanottu, tekevälle sattuu. Ja jos ei mitään tee, ei myöskään satu!
Päijänteen Ympäriajon järjestetään vapaaehtoisvoimin. Niin myös maastokokeet, at-asemat, reitti ja kaikki muukin.
Tulosten siirrossa niin maastossa kuin Lahdessa sijainneessa tulospalvelukeskuksessa käytetään prepaid-liittymiä. Prepaid tarkoittaa sitä, että puheaika on ennakkoon maksettu eli asiakkaalle ei tule jälkikäteen puhelinlaskua. Tuotteissa ei myöskään ole kuukausi- tai perusmaksuja. Aloituspakkaus sisältää SIM-kortin, liittymän puhelinnumeron ja tarvittavat pin- ja puk -koodit. Kortti laitetaan puhelimeen, näppäillään tarvittavat koodit, kun puhelin niitä pyytää ja liittymä on valmis käyttöön. Jatkossa voit ladata prepaid-liittymääsi R-kioskilta ostettavilla latauslipukkeilla.
Päitsin alusviikolla kaikki laitteet tarkistettiinpa tutkittiin ja todettiin toimiviksi. Itse kilpailun alettua perjantaina asemakoneet toimivat ja lähettivät tietoja tuloskeskukseen. Vasta tässä vaiheessa havaittiin, että vastaanottopään yhteys oli suljettu. Se oli tapahtunut torstain ja perjantain välisenä yönä. Prepaid-liittymät lopetetaan, jos niihin ei vuoden aikana ladata lisää aikaa. Kukaan ei ollut muistanut tätä asiaa.
Vian etsimiseen meni tovi aikaa. Kun asia huomattiin, yritettiin Soneran kautta saada kyseinen liittymä avatuksi uudestaan. Asiaa luvattiin tutkia, mutta aiemmin ollutta takaporttia ei Soneran mukaan liittymän avaamiseksi enää ollut. Puhelinnumeroa, johon maastosta tietoja koko ajan lähetettiin, ei siis enää ollut olemassa.
Tässä vaiheessa kilpailu oli jo käynnissä maastokokeilla 1, 2 ja 3. Kilpailun kestäessä ohjelma oli käynnissä eikä siihen voinut enää kajota. Tästä syystä uusi vastaanottoliittymä saatiin käyttöön vasta myöhemmin ja tieto piti kerätä vähemmän nykyaikaisin menetelmin.
Tekninen syöttövirhe
Myöhään lauantai-iltana Kalkun sivuilla olevissa tuloksissa roikkui hetken yleiskilpailusta versio, jossa Heikki Timosella oli at-aikaa kahdeksatta minuuttia ja mies oli pudonnut viidenneksi. Luokan (Ay) tulokissa virhe ei esiintynyt. Tämä virhe johtui teknisestä syöttövirheestä. Medialle ja tekstiviestipalvelussa tulokset menivät vain oikeina. Virhe korjattiin jo yöllä ennen klo 01:ä.
Petteri Silvanin saama 100 sekunnin aikasakko kilpailukorttinsa hukkaamisesta oli sääntöjen mukainen. Vastaavia tapahtumia on sattunut aiemminkin ja niistä on rangaistu samalla tavalla.
Erkki Poutanen
|