Vielä vakuutuksista
           

Kysymykset vakuutusyhtiölle enduro- ja motocrosspyörien vakuutuksista ja niihin Pohjolasta saadut vastaukset ovat poikineet yhden jatkokysymyksen.

Kysymys:

Miksi pitää olla tupla vakuutus? Eli lisenssin kanssa otettava vakuutus ja motocrossi- tai enduropyörään pakollinen liikennevakuutus?"

Vastaus:

Lisenssivakuutus on vapaaehtoinen yksityistapaturmavakuutus, joka on voimassa harrastuksen yhteydessä myös muulloin kuin pyörällä ajettaessa.
Liikennevakuutus on lakisääteinen vakuutus, joka korvaa itselle aiheutuneita henkilövahinkoja sekä muille aiheutettuja henkilö- ja omaisuusvahinkoja. Liikennevakuutuksen korvauspiiri on huomattavasti tapaturmavakuutusta laajempi (ansionmenetykset, työkyvyttömyyseläke, perhe-eläke, jne.).
Lähtökohtaisesti liikennevakuutus ei ole voimassa kilpailuissa. Nykyisen tulkinnan mukaan esim. motocross-radat eivät kuitenkaan ole yleensä siinä määrin suljettuja alueita kuin liikennevakuutuslaissa edellytetään. Liikennevakuutus on siis motocross-kilpailuissakin voimassa. Tulkinta on valitettavasti tehtävä tapauskohtaisesti. Enduro-kilpailut eivät ole suljettuja alueita eli niissä liikennevakuutus on oltava aina.
Liikennevakuutuslain muutos (1.1.2009???) selkeyttänee asiaa. Kilpailut jäänevät silloin korvauspiirin ulkopuolelle. Ari Koski/Pohjola.