Lauantaina 34 vuotta täyttävä enduron nelinkertainen maailmanmestari Samuli Aro paukuttelee kohti viidettä henkilökohtaista MM-kultansa. Isoon luokkaan siirtynyt tuusulalainen "talollinen" johtaa sarjaa 27 pisteen erolla toiseen suomalaisen KTM-kuljettajaan Marko Tarkkalaan.
- Ajotuntumaan nähden on mennyt kyllä selvästi yläkanttiin. Palkintosijatkin olisivat riittäneet, Aro sanoo tyytyväisenä.
Aron johtopisteet 147 ovat suurimmat kuin muissa luokissa. Hän on voittanut kuudesta MM-päivästä viisi.
- Itseni lisäksi ranskalaisen Nambotinin vauhti on ollut kovaa. Ruotsalaiset Carlsson ja Eriksson ovat vähän jääneet siitä mitä odotin, samoin viime kauden pronssimies Guillaume.
- Erikssonilla on ihan uusi pyörä. Joillakin pätkillä vauhti riittää, joillakin ei. Guillaume taasen ajoi viime kaudella kaksitahtisella, nyt nelarilla, Aro funtsailee muutoksia.
NAMBOTIN KEHITTYNYT
24-vuotias Nambotin voitti isossa luokassa päivän Portugalin sunnuntaissa. Sen ainoan, jota Aro ei kuitannut. Voitto oli ranskalaiselle Gas Gas-kuljettajalle ensimmäinen miesten sarjassa. Nambotin ajoi vielä viime kaudella junnuluokassa voittaen hopeaa.
Nambotin on MM-sarjassa nyt kolmantena vain kolmen pisteen päässä Tarkkalasta. Kun tilillä on kaksi kuudetta sijaa Ruotsista, ovat osakkeet nousussa.
MYÖS KIRSSI JA SMETS GCC-KISASSA?
Samuli Aro lentää torstaina Saksaan ajamaan Saksan cross country-kisan (GCC) ja puolustaa kokonaiskilpailun voittoa.
Aron ohella kilpailuun ovat ilmoittautuneet BMW-kuljettajat Simo Kirssi ja Joel Smets sekä ranskalainen Yamaha-kuljettaja Arnaud Demeester.
- Tollwitzissa ajetaan kaksi tuntia yhteen soittoon. Kisa alkaa iltapäivällä. Vasta paikan päällä näkee ketkä todella ovat mukana. Sarjaan kun pitää ilmoittautua koko sarjan osalta, jos aikoo kerätä pisteitä yksittäisistäkään kisoista.
MM-sarja, enduro 3: 1) Samuli Aro KTM 147 (1 1 1 2 1 1), 2) Marko Tarkkala KTM 120 (2 2 2 5 4 3), 3) Christophe Nambotin Ranska Gas Gas 117.
|
|

|