![]() |
|||||
| Mattila ei löytänyt vielä valoa |
|||||
Jari Mattila ei löytänyt valoa putken päähän vielä Espanjan MM-osakilpailussakaan. Homma on kiinni pyörästä, mutta miehen omien sanojen mukaan tilanne alkaa jo syödä miestäkin. - Pattitilanteesta oli puhetta tiimin kanssa Sitgesissä, mutta ongelmat olivat kyllä sielläkin jo tiedossa. Mattila ajoi Portugalissa sijat 9 ja 8, Espanjassa 11 ja 13. Pisteissä mies putosi kahdeksannelta sijalta pykälän verran. - Tiimin piti tuoda Italiasta osia pyörään Espanjaan, mutta unohtivat. Mekaanikot olivat myös vähän kuutamolla. Mattila toivoo oleellista kohennusta tilanteeseen, kun MM-sarja jatkuu kesäkuussa Puolassa. - Olen varautunut siihen, että lähden tiimin tukikohtaan Italiaan omaehtoisesti hyvissä ajoin ennen Puolaa testaamaan ja rakentamaan kisapyörääni. Pitää vaan etukäteen ottaa selville, että joku satavarmasti on paikalla kun menen, Mattila naurahtaa. Mattila on harkinnut sitäkin, että veisi kotimaan kisapyörän Puolaan. Rekisteripaperien takia sillä ei MM-kisaan pääse, mutta siitä saisi kelpo-osia uuteen pyörään. - Tiedän, että kotimaan pyörällä ajaisin ihan eri aikoja. Mattila tunnustaa, että onnettomaksi käynyt kamppailu pyörän kehittämisessä vaikuttaa jo ajamiseenkin. - Ajohalutkin alkavat olla koetuksella, kun pyörän kanssa on tällaista rämpimistä. Se harmittaa sikälikin, että kisapyörästä saisi todella hyvän pelin, kun siihen vain paneuduttaisiin. - Nyt pitää vaan nollata MM-sarjan alun kokemukset ja jatkaa puhtaalta pöydältä ja omatoimisesti. Mattila on tähänkin asti ollut oman onnensa seppä. Taas kerran hän on selkä seinää vasten. Sixin upean luokkavoiton hyödyt ovat vaarassa valua hukkaan, vaikka odotukset tiimin suhteen olivat aivan toisenlaiset.
|
|
||||