Viikko sitten ajetun Päijänteen Ympäriajon palkinnot jaettiin eilen
Järvenpään Rivolissa juhlavin menoin je menuin. Paikalla oli yli 400
kilpailijaa, huoltajaa ja kilpailun järjestäjää.
Illan juhlituin sankari ilman muuta oli kilpailun neljännen kerran
peräkkäin voittanut 38-vuotias lahtelainen Heikki Timonen. Voittajan
Tiina-vaimo oli myös mukana, vaikka perheeseen odotetaan lisäystä viikon
kuluttua.
Henri (8,5 v.) ja Janina (7 v.) saavat siskon tai veljen. Kumman, sitä
en kerro, Tiina Timonen naureskeli.
Perheen pään edessä oleva iloinen perhetapahtuma sai veistelemään.
Vaikka työ ja harrastus vievät paljon aikaa, olen todistettavasti ollut
aina joskus kotonakin.
Timonen ilmoitti ennen Päitsiä, että edessä olevat kesän SM-kilpailut
jäävät ajamatta, samoin myöhemmät. Takaportin hän jätti auki ensi vuoden
Päitsin suhteen. Vaimo kertoi toivovansa, ettei mies lyö kilpailemisen
suhteen hanskoja tiskiin.
On ollut mukava kulkea kisoissa mukana kannustamassa.
JARPPI PALKITSI RATAMESTARIT
Timosen ohella palkintojenjaon suosituimpiin kasvoihin kuului Duudsonien
Jarno Jarppi Leppälä. Leppälä uhmasi korkeampia voimia ja ajoi kuin
ajoikin koko reitin läpi.
Seinäjokinen Jarppi halusi myös palkita kisan ratamestarit Pertti Kärhän
ja apulaisensa Jouni Koutosen ja Jukka Aureksen. Kärhä sai päällikkönä
isännän paidan ja apurit Häjyt-paidat.
Kiitos siitä, että järjestitte reitille niin ylä- kuin alamäkeäkin,
Jarppi tuumi.
Kysymykseen nähdäänkö ensi vuoden kisassa muitakin duudsoneita, Jarppi
tokaisi:
Mitä niitä sinne jalkoihin pyörimään.
KOSTALLE 70 MITTARIIN
Lahden Salpauksessa 26. huhtikuuta avoimia 70-vuotisjuhliaan viettävä
Kärhä on itse voittanut Päitsin viidesti ja ajanut läpi 14 kertaa.
Ratamestarivuosia on nyt takana 17.
Kerran jouduin ratamestarina ajamaan kilpaa kärjen kanssa. Olin
merkkaamassa reittiä, kun letka otti minut kiinni Lahden yläpuolella,
teräsvaari Kärhä totesi.
SUOMINEN JA KANTONEN VIROSSA
Vaikka Järvenpään palkintogaalan osanottajamäärä on lyhyessä ajassa
noussut 70:stä yli 400:n, kaikki kuljettajat eivät sentään pippaloihin
ehtineet. Yleiskilpailun kakkonen Jämsän Janne Suominen kymmenen kärkeen
ehtinyt Porvoon Oskari Kantonen olivat samaan aikaan pyörineen työmatkalla
Virossa.
Päijänteen Ympäriajo tänään Urheilukanavalla klo 15.15.
|
|




|