![]() |
|||||
| Remeksen tykki puhuu |
|||||
Eero Remes vietti viime kauden päättäjäisiä Pornaisissa sotapelien kanssa ja hyvin on miehen tykki puhunut MM-sarjassa. Remestä voidaankin jo pitää rookiena, kauden tulokkaana MM-sarjassa. Järvenpääläinen on Mika Aholan dominoimassa enduro1-luokassa neljäntenä. Tilillä on vain kolmos- ja nelossijoja. - Sunnuntaina kaaduin Espanjan kisassa kerran, mutta ei siinäkään paljon aikaa mennyt. Hyvin on kausi alkanut, odotusten mukaan, Remes sanoo. Espanjasta Remes keräsi pari pistettä enemmän kuin Portugalista, mutta vain saman verran kuin Ruotsista. Mies ei ole kesäkeleillä notkahtanut. - Kun olin Kari Tiaisen luona pari viikkoa ennen sarjan alkua ja pääsin Salmisen ja Tarkkalan kanssa ajamaan, siitä oli iso hyöty, KTM-kuski Remes tunnustaa. Ivan Cervantes on Remestä 14 ja Simone Albergoni 15 pistettä edellä. Joko on mitalin kiilto silmissä? - No ei. Yritän vaan ajaa mahdollisimman kovaa ja ehjiä päiviä. Toki sarjasta on takana vasta reilu kolmannes, joten kaikki on periaatteessa vielä auki. MM-tauon aikana Remes kilpaillee kotimaassa niin endurossa kuin motocrossissakin. - Lavangossa ajetaan pikkuluokan MX2:n SM-crossia puolentoista viikon kuluttua. Se on toistaiseksi ainoa varma kisa nyt MM-tauolla.
|
|
||||