TuMK:in miehillä vahva
aloitus MM-sarjassa
 

 

Suomalaiset johtavat enduron MM-sarjassa kaikkia kolmea luokkaa kahden
viikonlopun ja neljän osakilpailun jälkeen. Mika Ahola on pikkuluokan
kärjessä, Juha Salminen keskimmäisessä ja Samuli Aro isossa luokassa.
– Remeksen suoritus ja etenkin kaksi kolmossijaa Portugalissa olivat kova
suoritus, kirjoittaa viime kaudella MM-sarjassa yleiskilpailun voittanut
Mika Ahola Endurospecial.com-nettisivustolla.
Tuusulan Moottorikerhoa edustava Remes ei ole taipunut tippakaan, vaikka
MM-karavaani siirtyi Ruotsin lumilta Etelä-Euroopan koville maapohjille,
joilla mitalit perinteisesti ratkaistaan.
Remes jatkaa mitalitaistelua nelospaikalta, kun sarja jatkuu viikonloppuna
Espanjan Sitgesissä.
Myös Samuli Aron esitys on ollut huimaava. Kukapa olisi uskonut, että
polvileikkauksen jälkeen ja vastoin lääkärin lupaa pyörän sarviin hypännyt
Aro ajaa lähes olemattomalla ajotuntumalla kolme voittoa putkeen. Vasta
Portugalin toisessa kisassa tuusulalainen jäi kakkoseksi, kun ensimmäistä
kauttaan yleisessä sarjassa kilpaileva 24-vuotias ranskalainen Christophe
Nambotin kukisti kymmenen vuottaa kokeneemman nelinkertaisen
maailmanmestarin.

ALKOI TOSI HYVIN...

Remes kertoo itsekin Espanjasta, että sarja on alkanut ensikertalaiselta
tosi hyvin.
– Portugalissa oli kyllä tosi vaikeaa, kun vettä tuli ja oli liukasta.
Kaipa se oli meikäläiselle eräänlainen miehuuskoe, mutta hyvin selvittiin.
Silti Remeksen silmissä ei vielä ole mitalinkiilto.
– Enemmän pitäisi podiumpaikkoja alkaa tulla.
Ensi viikonloppuna Sitgesissä ajetaan päivää kohden 11 ek:ta, kolme
enskatestiä ja neljä crossi- ja extremekoetta.
– Olen vasta extremeen tutustumassa. Kaipa se pyörä miestä täälläkin
tottelee. Itsestähän kaikki on kiinni, KTM-kuljettaja mietti.

... NIIN MYÖS AROLLA

Samuli Aro on itsekin yllättynyt kovasta avauksesta.
– Hyvä alku, kun ottaa huomioon kehnon ajotuntuman. Pääasiahan tietysti
on, että vauhti riittää omassa luokassa. Mutta kyllä petrattavaa vielä on.
Laskin, että Portugalissa hävisin Juha Salmiselle ja Jonny Aubertille
päivän aikana pyöreästi 1.50 minuuttia. Se on tosi paljon, KTM:llä ajava
Aro kertoi.
– Kuitenkin leikkauksen jälkeen koko sarjaan lähtö oli kiikun kaakun.
Ajattelin, että jos Espanjan viikonlopun jälkeen olen luokassani viiden
parhaan joukossa, niin hyvä, ja jos kärkikolmikossa, niin helkkarin hyvä.
Nyt johdin Ruotsin jälkeen ja Portugalissa etumatka vain kasvoi.
Espanjan kisan jälkeen Aro palaa pariksi päiväksi kotimaahan ja lentää
sitten Saksaan cross country-sarjan avauskisaan.
– Ajan varmaan jokseenkin kaikki 6-7 GCC-sarjan kisat.
– MM-sarjaan tulee parin kuukauden tauko. Saksan jälkeen maalaan taloa ja
treenaan, Aro naurahti.
Saksan GCC-sarjan kisat: 12.-13.4. Tollwitz, 24.-25.5. Walldorf, 28.-29.6.
Mernes, 12.-13.7. Gooldbach, 9.-10.8. Mühlhausen, 20.-21.9. Schweinfurt,
3.-4.10. Schefflenz ja 17.-18.10. EM Mattighofen.

MATTILAA KOETELLAAN

Kolmas TuMKin kilpailija Jari Mattila pääsi samaan Hondan yksityistiimiin
Mika Aholan kanssa. Kauden alku on kuitenkin ollut Mattilalle rankka
pettymys.
Portugalissa Mattila ajoi Salmisen luokassa sijat 9 ja 8 ja
kokonaissijoitus on kahdeksas.
– Espanjan treeneissä ajoin Aholan viimevuotisella treenipyörällä Se
olikin ihan hyvä. Portugaliin sain sitten uuden pyörän, jolla en päässyt
testaamaan yhtään, Mattila kertoi .
– Kyllähän se harmittaa, kun tietää kaikkien odottavan minulta ihan
toisenlaisia sijoituksia ja niin odotan itsekin. Mutta asioiden hoito
tiimissä on vähän niin ja näin.
Mattilalla ei ole mekaanikkoa. Mies on itse valmis käymään pyörän
kimppuun, mutta kun ei ole varaosia.
– Tai on, mutta ne ovat Italiassa.

Mattila kertoi tienneensä jo Portugalin kisaviikonlopun alkaessa, ettei
homma voi mennä oudolla pyörällä putkeen.
– Hondahan on hyvä pyörä, mutta kyllähän sitä pitäisi päästä testaamaan ja
säätämään.
Ahola on tiimissä se, joka tuo kunniaa eikä Mattilalla ole mitään sitä
vastaan.
– Sitä en vaan ymmärrä, ettei meidän muiden kuskien eteen tehdä mitään.
Kuitenkin tiedän, että jos vaivaa vähänkin nähtäisiin, pyörällä pystyisi
pärjäämään ihan eri lailla. Peli on kilpailukykyinen.
Mattila elää kuitenkin toivossa, että saisi pyörään tuntumaa, muutoksia,
testiä ja osia jo ensi viikonlopuksi.
– Pitää muistaa Mikan (Ahola) neuvot, että jokaisesta pisteestä kannattaa
ajaa tosissaan, sillä kaikki pisteet ovat lopussa samanarvoisia. Itsekin
tiedän, että pyörästä saisi erittäin kilpailukykyisen.