Tuotannollisia ongelmia!

     
           

On ollut sitten Sixin reissun kiireitä, työkiireitä. Eli näiden sivujen suhteen voi puhua hienosti tuotannollisista ongelmista. Etenkin, kun sivujen päivittäjällä Toni Harsialla on ollut ongelmia kotikoneensa kanssa. Kuvia ei ole saatu viedyksi sivuille eikä juttupuolessakaan ole ollut korvaavaa väriä.
Mutta asiakkaalla ei ole valituslupaa, sillä sivut ovat ilmaisia lukea. Kantaa voi ottaa tässä asiassa vain markkinalain yleisellä periaatteella; ottamalla jalat alle. Mutta totta vieköön yritämme petrata.

o o o

MM-enduron promoottorin Alain Blanchardin/ABC Communication rooli aiheutti viimeksi enemmän puhetta Sixillä. Mr. Blanchard ei paikalla ollut, mutta kassavirta varmaankin pyöri.
Monet tuntuvat olemaan sitä mieltä, että Blanchardin ainoa motiivi on hyötyä taloudellisesti MM-sarjasta. Business is business! Tietenkin on sinisilmäistä kuvitellakaan mitään muuta, mutta muotisanapari kestävä kehitys realisoituu vasta, kun väki on tyytyväistä.

Blanchardin nimi aiheuttaa kylläkin soraääniä:
- Promoottori pitää liian tiukkoja suitsia MM-sarjan televisio-oikeuksiensa suhteen. Sixillä tämä merkitsi sitä, että Uudessa-Seelannissa kansa ei tiennyt kisasta mitään. Kansallisilla kanavilla ei kuvaa kisasta näkynyt. Ehkä sitten jälkikäteen kuten Suomessakin, jossa MTV on lajin ottanut huostaansa. Blanchard antoi ensimmäisenä vuonna kuvamateriaalin kansallisille levittäjille maksutta, mutta nyt siitä joudutaan maksamaan. Rahat on saatu kokoon, mutta lähetyksiä ei ole pystytty mainostamaan niin, että lajista kiinnostumattomia olisi saatu houkuteltua ruudun ääreen. Myös laadun suhteen on toivomisen varaa ja materiaalia on saatu Suomeen vähän miten sattuu. Suomalaisten mielestä suomalaiset näkyvät kuvissa ja haastatteluissa liian vähän. Tietenkin.

o o o

- Ajanotto tökki Sixillä todella pahasti. Blanchard maksimoi tuottonsa sikälikin, että hän ostaa palvelut laadusta välittämättä halvimman tarjouksen antajalta. Slovakialaiset epäonnistuivat Taupossa perusteellisesti eikä kreikkalaistenkaan jälki MM-sarjassa ollut kivutonta. Italialaisille Blanchard antoi potkut pikaisesti, vaikka heillä olisi kuvitellut olevan eniten kokemusta ja potentiaalia hoitaa homma kunnolla.
- MM-sarjan vieminen Atlantin taakse ei ole sujunut ongelmitta sekään. Ensi vuoden USA:n kilpailulle ei aluksi ollut löytyä järjestäjää, mutta tiettävästi asia on nyt kunnossa. Amerikan valloitus on koko lajin etu, mutta monien mielestä promoottori on liialla ahneudellaan ollut pilata koko homman. Etenkin kun tiedetään, että jenkit eivät tee mitään, jollei heillekin jää taaloja viivan alle. Viime vuonna ajettiin ensin Kanadan osakilpailu, nyt USA:n kisa.

o o o

- Extreme-testit ovat olleet etenkin Blanchardin mieleen. Kuljettajat ovat olleet paljon vähemmän lätkässä niihin, koska ekstratestillä ei voi voittaa juuri mitään, mutta hävitä koko päivän.
Blanchard uskoi extremen tuovan lajille näkyvyyttä, mutta kaikki on suhteellista. Kuljettajien mukaan ennen kansaa oli tasaisesti reitin ja siirtymien varrella, nyt kaikki pakkautuvat extretestille. Pääluku ei ole kasvanut. Mutta onhan se hyvä jos promoottori on tyytyväinen.
- Luokkajaosta ollaan yleisesti kahta mieltä. Monien mielestä endurossa voitaisiin mennä hyvin MM-rallin tapaan yhteen pääluokkaan. No enduro 2:han on tosiasiallisesti ollut jo melkein sellainen. Yleiskilpailun kympin sakkiin e1- ja e3-luokista mahtuu yleensä vain 1-2 parasta. Enduro 2-luokan suosio perustuu siihen, että pyörän teho ja ajettavuus ovat siinä parhaassa suhteessa. Enduro1-luokka jää alakynteen 95 prosentilla MM-kisapätkistä. Ellei sarvissa sitten ole tyyppinä muuten suvereeni kaveri kuten Juha Salminen. Aika yleinen mielipide on, että luokat voisi supistaa kahteen, pikku- ja isoon luokkaan. Viimeksi mainittu saadaan yhdistämällä 2- ja 3-luokat.

o o o

- Päätösten tarkoitushakuisuus. Blanchard varmasti ja kaiketi myös Suomen enduropäättäjät eivät halunneet ensi vuoden Sixiä Suomeen. Blanchard vaati ensi vuoden Sixin varikkoalueeksi yli 18 000 asfalttineliömetriä; A-varikkoa varten 14 400 ja B-varikolle 4 000 neliötä.
Kun tämä Suomessa kuultiin, nostettiin tassut kohti taivasta. Blanchardin taktiikka puri. Kukaan ei usko, että neliöitä olisi oikeasti edes mitattu ja Järvenpäästä lääniä ja infrastruktuuria olisi järjestynyt. Uuden-Seelannin Sixillä varikkoalueen koko oli 10 400 neliötä ja aputila 1 200 neliötä ja viimeksi mainittu oli kisan sponsorien käytössä. Ja hyvin kaikki mahtuivat. Tuskin ensi vuoden kisassa pampalla asfalttineliöitä on ainakaan Taupoa enemmän!

o o o

MM-sarjaan on lähdössä ainakin kuusi suomalaista. Määrä on yksi viimevuotista suurempi ja selittyy Juha Salmisen paluulla GNCC-sarjasta.
Enduro 1-luokassa kilpailee Salminen KTM, enduro 2:ssa Samuli Aro KTM, Mika Ahola Honda, Jari Mattila Beta ja Valtteri Salonen Husaberg sekä enduro 3:ssa Marko Tarkkala KTM.
Listaan saattaa ensi viikolla ilmestyä vielä yksi nimi.

o o o

Jari Kakko jättää lajipäällikön hommat. Emme ole valinneet vielä seuraajaa, mutta olisi hyvä kuulla hyvien ehdokkaiden nimiä, että pääsisi ottamaan kantaa.
Mehän kun emme kumarra mihinkään suuntaan!

o o o

OffroadPro-lehti yhteistyökumppaneineen järjesti syksyllä junnupäivän Sipoon Moottorikerhon radalla Bastukärrissä. Paikalla oli peräti 416 junnua eli tavoite ylittyi kolminkertaisesti.
Tuoreimmassa lehdessään Markus Ström kertoo Suomen moottoriliiton innokkuudesta näkyä tapahtumassa, jonka järjestäminen oikeastaan olisi kuulunut sen toimialaan.
Liitolle tarjottiin kuukausikaupalla etukäteen mahdollisuutta esiintyä ja näkyä tilaisuudessa. No, sehän oli tietenkin mahdoton ajatus. Esitteet kuitenkin luvattiin, mutta ne tulivat tapahtumapäivän aamuna pahvilaatikoissa. Jotta ne olisivat ehtineet pussitukseen, ne olisi tarvittu jo viikkoa aiemmin.
Ihmeellistä, vaan eipä oikeastaan enää ihmetytä!
En itse päässyt rallin SM-sarjan päätöskilpailun takia tapahtumana. Värväsin paikalle juttua Keski-Uusimaalle tekemään avustajan. Kyseinen rouvashenkilö oli jonottanut tihkusateessa kylmässä poikansa kanssa ajovuoroaan kolmatta tuntia. Silti kuulemma kannatti ja fiilikset olivat korkealla. Laji sai taas yhden uuden harrastajan.

Tompalle kelpasi, SML:lle ei!

o o o

En ehtinyt leipätöiltäni paikalle myöskään lajiparlamentiin Lahteen. Piti puhua tiedottamisesta. Kaikki oleellinen löytyy kuitenkin sivustostamme Ohjeita endurosta tiedottajille -osiosta.
En malta olla korostamatta sitä, että omasta kisasta pitää ja kannattaa olla aktiivinen median suuntaan. Tänä vuonna kisajärjestäjät hoksasivat käyttää hyväkseen myös lajin nettisivuja. Niiden avulla voidaan opastaa paitsi kilpailijoita myös yleisöä.
Moottoriurheilussa ainakin autopuolella kisajärjestäjät paapovat ns. sisäpiirin toimittajia. Tätä olen aina ihmetellyt. Jos halutaan lajille tai kisalle lisää/uutta näkyvyyttä, tarttukaa kiinni uusiin mahdollisuuksiin. Eli toimittajiin, jotka voisi saada lajista innostumaan. Kyllähän me vanhat jäärät kisan noteeraamme muutenkin.
Esimerkki tulee omasta takaa. Joskus 1990-luvun puolivälin jälkeen olin Räyskälässä endurokuskien vieraana parin muun toimittajan kanssa. Oma pätkäkokemus oli 60-luvulta parin MZ-maantiepyörän elinkaarelta. Räyskälän vaativalla mutta tasaisella mäntykankaalla pääsin kokeilemaan Salmisen Juhan ja Tiaisen Karin pyörillä.
Salminen muistelikin vielä Sixin allakin näkyä, kun sananmukaisesti lepatin maastosta teltalle takki auki (kun suurinkaan mahtunut kiinni) kuin Man-saaren mies lehmännahkatakissa. Jarrukin löytyi viime tingassa.
Se oli kuitenkin innostava kokemus kaikessa vaatimattomuudessaan!
Eli SM-kisajärjestäjät: Ei ehkä olisi hullumpi idea järjestää paikalliselle medialle pr-päivä noin viikko ennen kisaa. Paikalle tulevasta kisasta kaiken tietävät, pari omaa kuskia pyörän kanssa näyttämään mallia ja halukkaille toimittajille mahdollisuus kokeilla turvallisesti lajia