Jari Mattila palaa MM-sarjaan!

     
           

Henkilökohtaisen ja joukkuemestaruuden enduron MM-sarjassa
voittanut Samuli Aro säästettiin parhaaksi palaksi pohjalle, kun Tuusulan Moottorikerho palkitsi parhaansa eilen illalla Järvenpää-talossa. Aro, Jari Mattila, Eero Remes, Jani Laaksonen, Marita Nyqvist ja Kaarlo "Kalle" Salonen voittivat kaikki joko maailman-, Euroopan tai Suomen mestaruuden.

Samuli Aro jatkaa e2-luokassa


- Nyt on 99-prosenttisen varmaa, että jatkan myös ensi kaudella
enduro2-luokassa, nelinkertainen maailmanmestari Aro paljasti.
KTM:n tehdastiimissä jatkavan Aron kanssa samassa luokassa tiimikavereista ajaa Ranskan Fabien Planet, isossa luokassa Marko Tarkkalan parina Espanjan Ivan Cervantes ja pikkuluokassa Juha Salminen ja Italian Alessandro Belometti.
- Tehdas lähti siitä, että maailmanmestareita ja suomalaisia ei panna samaan luokkaan. Siksi pikkuluokan mestari Cervantes joutuu loikkaamaan suoraan isoon luokkaan. Hän olisi halunnut siirtyä 450-kuutioisiin, Aro kertoi.
- Toisaalta Tarkkala halusi jatkaa kolmosluokassa. Aro matkustaa tammikuussa Tarkkalan kanssa 2-3 viikoksi harjoittelemaan
Kaliforniaan Los Angelesin lähistölle.
- Ilmeisesti kesällä alkavat myös omakotitalon rakennuspuuhat
Kellokoskella, Järvenpään Tuusulan kulttuuripitäjään vaihtava mestari sanoo.

Jari palaa MM-sarjaan

Euroopan ja Puolan mestaruudet pikkuluokassa Hondalla voittanut Jari Mattila palaa vuoden tauon jälkeen MM-sarjaan.
- Ajan koko MM-sarjan. Merkki ja luokka julkistetaan varmastikin ensi viikolla. Asiat ovat hyvällä mallilla, Mattila totesi hyvillään.
Jani Laaksonen puolustaa ensi kaudella nelitahtiluokan Suomen mestaruutta.
- Pyörä (KTM) vaihtuu pykälää pienempään eli kaksipuolikkaaksi.
Marita Nyqvistin tavoitteena on myös uusia Lady cupin voitto ja olla paras nainen Päijänteen ympäriajossa.
- Nousu B-luokkaan ei tuo lisää paineita, Nyqvist sanoo.

Eero Remes suuntaa ulkomaille

Motocrosslupaus Eero Remes suuntaa enemmän ulkomaille.
- MX1-luokan SM-sarjan pyrin ajamaan ja mahdollisimman paljon
MM-osakilpailuja. Pyöränä on 450-kuutioinen nelitahtinen Honda.
Kalle Salonen, 60, aloitti uransa motocrossissa 1963 ja jääradalla 1964.
- Yritän uusia roadracingin Classic 2-luokan 175-kuutioisten EM-cupin voiton. Sarjasta tulee netistä enemmän pohjoismaalainen, kun sitä ajetaan jatkossa neljän maan sijasta kahdessa, Kalle tuumi ensi kaudesta.

TuMK lajinsa ehdoton ykkönen

Tuusulan Moottorikerho on lajissaan maan ehdoton ykkönen.
Motocrossissa ja endurossa parempaa on turha hakea.
- Menestystä on tullut viimeisen kymmenen vuoden ajan mukavasti. Ja etenkin 5-6 viime vuoden aikana, mutta tämä vuosi tulee jäämään seuran historiaan kautta aikojen parhaana, Tuusulan Moottorikerhon puheenjohtaja Asko Kyyhkynen tunnustaa.
Nuori Eero Remes voitti motocrossissa molemmat Suomen mestaruudet, kerhokisassa hopeaa Samuli Aron ja Kimmo Laakson kanssa ja ajoi loistavasti nuorten MM-joukkue-endurossa. Samuli Aro voitti jo neljännen maailmanmestaruutensa endurossa ja oli yhdessä Euroopan mestari Jari Mattilan kanssa voittamassa MM-joukkuekultaa. Jani Laaksonen nappasi SM-endurokullan ja mainittu kolmikko myös kerhojoukkueiden mestaruuden.
Marita Nyqvist voitti endurossa epävirallisen naisten Suomen mestaruuden. Ja niin edelleen.

Ohkola kaiken a ja o

Puheenjohtaja Kyyhkynen näkee menestykseen monia syitä.
- Yksi on oma rata Ohkolassa. Sieltä lähes kaikkien tähtiemme tie on alkanut. Toinen tärkeä seikka on ollut hyvä henki. Huippukuljettajamme jakavat tietoa nuoremmille ja kerhokavereita jeesataan. Mestarimme ovat myös mukana esimerkillisesti junnutyössä, esimerkiksi motocrosskoulujen
vetäjinä, Kyyhkynen sanoo.
Yli viisikymppisen TuMKin ura alkoi autojen suunnistusajolla, jääradalla ja luotettavuusajolla.
- Huippumme ovat esimerkillisesti mukana motocrosskoulujen vetäjinä. Maastomoottoripyörälajit motocross ja enduro, joka tunnettiin aikaisemmin maantieajona ja sittemmin luotettavuusajona, ovat olleet kerhon lippulaivana viime vuodet. Kuitenkin Jukka Lauslehto voitti 1991sivuvaunuluokassa Euroopan mestaruuden, tyttärensä Heta soololuokassa 2001
Pohjoismaiden ja poikansa Tatu 2004 Euroopan mestaruuden.
- Harva kerho, jolla ei ole edes omaa rataa, pystyy moiseen. Menestys kulminoituu Lauslehtoihin ja harjoitteluun Kemorassa ja Räyskälässä. Onpa kerho joskus ollut Kemorassa järjestämässä SM-kisaa, Kyyhkynen sanoo.

Motocrossissa perinteitä

Motocrossissa Timo Remes voitti Suomen mestaruuden 1975. Sen jälkeen huipulla pomppivat Risto Rasilainen, Eckertin veljekset Seppo ja etenkin Jaakko, Samuli ja Erno Aro, Kimmo Laakso ja Eero Remes.
- Vuokramailla oleva Ohkolan rata on meille korvaamaton. Maiden isännältä Tommi Latostenmaalta olemme saamassa lisää maita, joten crossirataa ja enskalenkkejä voidaan laajentaa. Myös Mannin metsä ja eräät muut yksityiset maat ovat tarjonneet huipuillemme treeniolosuhteita, jotka muuten etelässä ovat kiven alla, Kyyhkynen kertoo.
- Ohkolan rata on meille korvaamaton.
Kyyhkysen mukaan TuMK ei viime vuosina ole pystynyt maaolojen takia järjestämään enduron SM-osakilpailuja. MM-osakilpailun kerho järjesti 1998 ja SM-osakilpailun vuosituhannen alussa.
- On totta, että näin upeasti pärjänneen kerhon pitää myös järjestää
kilpailuja, Kyyhkynen tunnustaa.
Motocrossissa TuMK on järjestänyt Ohkolassa kansallisia
Kevätcross-kilpailuja, mutta ensi vuoden kisa on vielä "kinttaalla" , kun kilpailunjohtajaa ei ole vielä löydetty.
- Kaiketi järjestämme syyspuolella yksipäiväisen kilpailun.

TuMK tunnetaan jäärata-ajoista

Järvenpään Jäärata-ajot on TuMKin tunnetuin kilpailu, jota on järjestetty lähes koko seuran 52-vuotisen historian ajan. Mika Kallio ja kumppanit kaasuttelevat Tuusulanjärvellä taas 25. helmikuuta.
- Elleivät jääolot tee tepposia. Toteutuessaan kisa olisi 44:s.
Peruutukset ovat johtuneet jään puutteesta. Jäärata-ajot on myös seuran taloudelle ensiarvoisen tärkeä tapahtuma, puheenjohtaja Kyyhkynen sanoo.
Kerhon vuosibudjetti on Asko Kyyhkysen mukaan 15 000 euron luokkaa.
- Haluaisimme tukea kuskejamme taloudellisesti paljon paremmin kuin pystymme. Menestyneet kuljettajat ovat lapsille loistavia esimerkkejä. Ilman heitä ei crossikoulu vetäisi vuodesta toiseen 60-70 aloittelijaa, Kyyhkynen toteaa.

 




TuMKin parhaat. Vasemmalta Eero Remes, Marita Nyqvist, Kalle Salonen, Jani Laaksonen, Jari Mattila ja Samuli Aro.


Samuli Aro leikkasi kerhonsa mitalikakkua.