Mimmit ajoleirillä

 

 

Viides peräkkäinen naisten enduro- ja crossileiri järjestettiin viikonloppuna Joutsassa. Leirille saapui tänä vuonna peräti 60 naista, iältään 11 vuodesta ylöspäin. Lähes koko Suomi oli maantieteellisesti edustettuna. Leiriläisiä saapui niin idästä kuin lännestä ja melkoisen pohjoisestakin. Joutsan keskeinen sijainti tarjosi sopivan mittaisen leirimatkan tasapuolisesti kaikille.
Leiri oli tänä vuonna mahdollista aloittaa jo perjantai-iltapäivällä ja suurin osa leiriläisistä valitsikin tämän vaihtoehdon.
Perjantain ohjelmassa oli ajoharjoittelupaikkoihin tutustumista ja ensiapukoulutus.
Illan päätteeksi oli tarjolla varsin kattava huoltokoulutus, niin kaksitahtisten kuin nelitahtistenkin huollosta. Huoltokoulutus olikin erittäin suosittu illan ohjelmanumero. Jopa saunavuoro sai jäädä, kun opiskeltiin huoltotoimia ilmanputsarin pesusta renkaan vaihtoon.
Lauantaiaamuna leiri jatkui reippaalla alkujumpalla ja päivän ajo-opetus oli kolmella erilaisella ajorastilla tapahtuvaa harjoittelua. Leiriläisillä ei liikaa lepohetkiä jäänyt, sillä välittömästi iltaruokailun jälkeen klo 20 alkoi opetusvideoiden katselu. Kysymyksiä opeista riitti ohjaajille iltamyöhään.
Kaikki jaksoivat kuitenkin reippaina leiripaikalle sunnuntaiaamuna, jolloin opetus jatkui rasteilla. Perinteisesti naisten leiriä ovat säät suosineet. Tänäkin vuonna aurinko paistoi puolipilviseltä taivaalta läpi viikonlopun, lukuunottamatta sopivasti sunnuntain lounaan aikaan tullutta sadetta, joka kasteli radan pölyämättömäksi iltapäivän harjoitusajoihin.
Leiriläiset järjestivät harjoitusajon myös ohjaajille, joskaan ei perinteistä sellaista, vaan ohjaajat mittelivät hidasajossa.
Kun päivän päätteeksi lahjoituksina tulleita leiripalkintoja vielä riitti lähes kaikille, ei viikonloppu olisi paljon paremmin voinut sujua. Loukkaantumisiltakin vältyttiin.
Toivottavasti ensi vuonna jälleen saadaan leirin kokoon.

Teksti Tanja Malinen, kuvat Minna Kinnunen

Leiriläiset kiittävät:
AH-Promotor
First Stop Jämsä
Hanx
Helsingin Pyörä ja Mopo
Huoltokaksikko
JV-Motorsport
Intersport Hyvinkää
Motocenter
Motopalvelu
Mopokellari
MP-Racing
Pyörä ja urheilu A.Koskinen
SE-Bike
Sinisalo
Silvan & Suominen Motorsport
Sumeko
Sun Rice Cosmetics
Suzuki Finland
Ykkös-MP