![]() |
|||||
| The End |
|||||
|
|||||
Aloitin työpaikassani Keski-Uusimaa -lehdessä 1. kesäkuuta erikoistoimittajana. Se on vain yksi syy siihen, että lopetan osaltani näiden sivujen tuottamisen. Selvyyden vuoksi totean, että yhteistyö Toni Harsian kanssa on toiminut koko ajan erinomaisesti ja tulen toimimaan hänen kanssaan muissa yhteyksissä. Syyt ratkaisuuni liittyvät työhöni ja suuremmassa määrin siihen, että en ole oikein koskaan päässyt sisälle, tai ainakaan ymmärtänyt ja hyväksynyt lajiin liittyvää toimintakulttuuria ja toimintatapoja. En kuitenkaan halua niitä enää sen tarkemmin eritellä, sillä olen niistä paljon vuosien mittaan kirjoitellut eri tahoilla. Samalla myös kolumnit ja muut kriittiset jutut loppuvat, mikä varmasti on monelle helpotus. Sitä se on myös itselleni. Hymyillään silti kun tavataan! Tuusulassa 16. kesäkuuta 2008 Erkki Poutanen
EDELLISEN JOHDOSTA: Kummulle on ehtinyt tulla jo kukkia. Lähettäjien nimet jääkööt mainitsematta, koska viestien julkaisusta ei ole sovittu. Kiitos! Poutsu o o o ”Vahinko, että lopetat Endurospecialin toimittamisen. ”Vaikka et erittelekään ratkaisuun johtaneita asioita, luulen sen tässä vuosien varrella kirkastuneen niin minulle kuin monille muillekin harrastusta seuraaville lukiessamme kolumnejasi sekä kriittisiäkin juttuja - jotka muuten ovat olleet ihan asiaa ! ”En tiedä taustoista/muista, mutta ainakin minä ja taatusti hyvin, hyvin moni muu jää kaipaamaan tuota sivustosi asiantuntemusta ja taitavaa journalismia. Toivottavasti yhteistyömme jatkuu kuitenkin lajiin liittyvissä puitteissa” ”Voi harmi kun näin tulee tapahtumaan!! Jutut sivuilla ovat aina ”Harmin paikka, että noin kovan luokan toimittaja, joka ei ole turhaan kainostellut artikkeleissaan, on saatu savustettua pois enduron parista. Olen seurannut endurospecial.comia sen aivan alkutaipaleista asti ja useasti olen huomannut nyökytteleväni hyväksyvästi. Olen itsekin syyllistynyt asioihin, joihin olet puuttunut, esim. kisatulosten postitus maanlaajuiseen levitykseen on ollut myöhäistä, tai sitten niitä ei ole laitettu liikkeelle oikeille tahoille. Olen huolissani muutenkin enduron tiedottamisesta, offroadpro on jättänyt pois kaikki jutut enskakisoista, nettiinkin tulee tosi vähän tavaraa enää nykyään ja oikeastaan kaikki on ollut jo luettavissa ES:n sivuilta aiemmin. Ei lehdellä varmaan kuitenkaan liikaa tilaajia ole ollut aiemminkaan. Ei laji tule ikinä kasvamaan suuren yleisön kiinnostuksen kohteeksi tuolla tasaisella puurtamisella omassa joukossa. Olet tehnyt omat valintasi ja toivotan Sinulle kaikkea hyvää jatkossa” ”Olemme tietysti pahoillamme, kun emme voi enää lukea juttujasi, jotka ensimmäisenä kävimme tsekkaamassa netissä. Kiitos myös siitä että kaivoit esiin X:n esiin. X ei ole pitänyt itsestään meteliä eikä Suomessa crossi- ja enskapiireissä ole menneinä vuosina juurikaan noteerattu hänen tekemisiään. Arvostamme sinun asiantuntemustasi ja tasapuolista suhtautumistasi kaikkiin kilpailijoihin. Mutta sinä olet tehnyt ratkaisusi ja toivotamme sinulle hyvää jatkoa menestystä erikoistoimittajan urallasi. Tosiaankin vähintäänkin hymyillään kun tavataan!” ”Valintasi on valitettava! Yksi ja lähes ainoa sellainen, joka uskalsi nostaa asioita keskusteluun ja julkisesti ihmetteli monia sellaisia Tiedän tunteen kun jatkuvasti hakkaa päätään seinään niin siinä tule jonkin näköinen vaihdos mieleen. ”Harmi:-(;- ” ” Voi ei… Jään henkilökohtaisesti kaipaamaan tätä! Kiitos tuhannesti kaikesta. Yritän jaksaa itse yrittämisen sivussa näiden asioiden viemistä eteenpäin. Harmi vaan että minulla ei ole noita sinun uskomattomia taitoja!” |
|
||||