Nyt on kesälomat lusittu ja pakertaminen on aloitettu taas talven tuloa odotellessa. Suomalainen urheilu on ollut taas otsikoissa niin positiivisesti kun myös negatiivisella tavalla.
Selityksiä on kuultu ja kaikki ovat olleet kommenttien antajien mielestä parempia ja parempia. Osa näiden selityksien kohteista saa palkkaa Olympiakomitean kautta tekemisistään, mutta se tulos kaikesta on n. 94% epäonnistumisia tärkeimmällä hetkellä. Ja vieläpä tavalla, jossa henkilö tekee kauden surkeimman esityksen.
Itselläni tietysti ei ole varaa sanoa, että jonkun kannattaisi lopettaa,
koska tulosta ei tule. Syy lienee tuo kohtuullinen ylipaino ja se totuus, että urheillessani en saavuttanut mitään suuria voittoja. Sen sijaan olen tähänastisen elämäni varrella törmännyt erilaisiin seikkoihin ja totuuksiin, joihin kertomani syvällisesti perustan.
o o o
Mennään ajassa kevääseen 1996. Opiskelin silloin nykyistä ammattiani varten Jyväskylässä, joka on tunnettu yliopiston suojissa sijaitsevasta liikuntatieteellisestä tiedekunnasta. Sieltähän valmistuu liikunnanopettajia ammattiin ja tietyissä opinahjoissa kaupungin sisällä on auskultoimassa opetusharjottelijoita opettajan vaativaa ammattia varten.
Silloinen luokanvalvojamme oli myös samalla koulun liikunnanopettaja, varsinainen superpakkaus, jonka tunneilla kävi ihan mielellään. Eräänä kauniina päivänä hän totesi meille tulevan kaksi harjoittelijaa pitämään tunteja. Herrojen nimet olivat Sami Sirviö ja Janne Vuorinen, molemmat silloisia huippupesäpalloilijoita ja Sotkamosta lähtöisin. Luokallamme ei ollut monta urheilusta innostunutta tyyppiä, joten kauheasti ei kiinnostusta löytynyt keskustella aiheesta enempää.
Jäimme siis odottamaan tulevaa.
o o o
Ensimmäinen tunti oli mieleenpainuvin. Janne Vuorinen pisti luokan pojat pelaamaan tyttöjä vastaan sählyä. Hän meni itse tyttöjen puolelle. Muistan tuosta pelistä sen, että Janne ohjasi joukkuetta sanomalla, että ”hakekaa vapaata
paikkaa!" Ja tytöt tekivät työtä käskettyään ja pistivät palloa pörsän
perälle. Nolottaa myöntää, mutta hävisimme tuon ottelun.
Tunnin lopuksi hän otti meidät kaikki yhteisesti rinkiin ja selitti kuinka yksinkertaisesti saadaan materiaaliltaan huomattavasti vahvempi vastustaja hakkamaan päätään seinään, kun otetaan systeemiksi saada pallo maaliin ja tavalla liikkua enemmän kuin sinua vartioiva vastustaja.
o o o
Luokkamme nestoria otti koville tuo tappio ja parin päivän päästä
tapasimme koulumme kahviossa ja pyysimme Jannea liittymään seuraamme. Siinä yhteydessä hän halusi tietää, miksi tuo joukkue, Sotkamon Jymy oli voittanut mestaruuksia ja vielä oman paikkakunnan miehistä koostuvan joukkueen tuomana.
Janne korosti kolmea seikkaa:
1. Riittävät vaikeudet
2. Omien vahvuuksien yhdistäminen joukkueen tai yksilön toimintaan
3. Nautinto
Hiukan käytiin keskustelua vielä sen päälle. Silloin alle parikymppisenä pojan kloppina itselleni jäi paljon epäselväksi noista seikoista. Mutta aika loppui kesken ja itse olin loppujen Jannen pitämien tuntien aikaan sairaana.
o o o
Aikaa vierähti eteenpäin ja paljon, kunnes koitti joulukuu 2005.
Sattumalta näin televisiosta silloisen Nokian pääjohtaja Jorma Ollilan haastattelun. Siinä hän totesi, että meidän tulisi ottaa hallittuja riskejä elämässämme saavuttaaksemme voittoja ja hän tarkoitti tuolla myös voittoja urheilun ulkopuolella. Tuo haastattelu toi mieleeni kevään 1996 keskustelun. Se vain vaati Janne Vuorisen kertomia seikkoja hyväksi käyttäen asioiden toteuttamista unelmien ja voiton saavuttamiseksi.
o o o
Mutta sitten prätkien pariin. Kun jokainen tuntee tähän asti lukiessaan piston sydämessään ja miettii, millaisia vaikeuksia ovat mestarit Juha Salminen, Kari Tiainen, Pekka Vehkonen, Petteri Silvan, Samuli Aro, Petri Pohjamo jne. kokeneet uransa aikana, ymmärrätte mitä on vaadittu loukkaantumisten jälkeen, kun on noustu taistelemaan jälleen voitoista ja monista sellaisista.
Kyllä se on vain niin, että viimeinen rypistys otetaan korvien välissä toteamalla, että ”minä vain olen parempi, kuin
vastustajani!" Ja, kun asia käännetään noihin kolmeen edellä mainittuun seikkaan, tottahan se on.
Onko meidän nousevissa kuljettajissa tällaisia henkilöitä, jotka voivat nousta noihin seikkoihin vedoten maailman huipulle ja ottaa sen viimeisen rypistyksen?
Jokainen sillä tasolla oleva kuljettaja voi miettiä ja vetää johtopäätökset itse. Syytä nimittäin olisi, koska potentiaalisia kavereita varmasti on ja tulee olemaan jatkossakin.
o o o
Kun huippu-urheilija alkaa voittaa suuria kilpailuja, kaikki
vastustajat ovat hänen vahvuuksistaan ihmeissään ja alkavat tehdä mitä ihmeellisempiä vitsauksia oman harjoittelun suhteen. Siten he ovat totaallisen hukassa oman suorituksensa kanssa. Vaikka suoritusarvoilla mitaten toinen olisi parempi, mutta toinen saa sillä tärkeällä hetkellä kaiken itsestään irti!
Mistä tämä sitten johtuu?
Maalaisjärjellä ajateltuna normaali nuoruus: ensimmäinen tyttöystävä tai poikaystävä, ensimmäiset kännit, murrosiän keskustelut omien vanhempien kanssa jne. Ne seikat kasvattavat
meistä sen persoonan, joka voittaa huippu-urheilussa tai muilla elämän aloilla. Kuitenkin jokainen saa samat lähtökohdat meidän maassamme tiettyihin perusseikkoihin. Se miten kukin hyödyntää ne, on kaikkien omissa käsissä.
Lordi teki uskomattomasta totta muuttamatta omaa olemustaan. Nyt on aika vetäistä se kaurapuuro naamariin ja todeta: Minä voitan!
Vain sillä on väliä!
Hyvää syksyn aloitusta!
K.L , Vantaa |
