Enduron lajiparlamentti kokoontui lauantaina Mäntsälän Nummisissa. Esillä oli monia tärkeitä asioita, joista tässä tiivistelmä:
Kilpailukalenteri: K-SMK:lle päivätyn SM-osakilpailun (16.2.) suhteen on ilmennyt ongelmia, koska samoissa maastoissa autourheilutapahtuma. Sipoon yökisa (2.2.) sattuu samaan ajankohtaan Helsingin Moottoripyöränäyttelyn kanssa.
Ratkaisuja pohditaan. Yksi voisi olla, jos Laukaa ja Sipoo vaihtaisivat päivämääriä keskenään.
Mutta toisaalta Mp-näyttely lienee edelleen kolmipäiväinen, endurokisat yksipäiväisiä. Hyvin ehtii Mp-näyttelyyn, kun laittaa rensselit kuntoon ajoissa!
Transponderit tarkkailuun
Ensi kauden SM-sarjaa siis ajetaan ”Lex-Silvanin” mukaisesti luokissa 125 ksm/2t, 250 ksm/4t ja avoin. Kilpailijamäärä jakaantunee tasaisemmin luokkien kesken.
Transponderiajanoton määräyksiä tiukennetaan siten, että koska systeemi on ollut jo käytössä useamman vuoden, annettuja määräyksiä laitteen kuljettamisesta kilpailun aikana ja hukkaamisesta tiukennetaan. Sanktio on sama kuin aikakortin hukkaamisesta eli 100 pistettä.
Vetcup puhuttaa
Lajiryhmässä keskusteltiin myös veteraanicupin tason tasoittamiskeinoista.
Marko Laaksonen oli luokassaan tällä kaudella ylivoimainen, kuin mies toiselta palaneetalta ja Janne Suominen tulee mukaan parin vuoden kuluttua. On kaavailtu erillistä yli 50-vuotiaiden cupia. Ikähaitarin yläpäähän tulee koko ajan uusia kuskeja, myös sellaisia, jotka ovat pitäneet pitkää taukoa, jopa aivan noviiseja.
On mietitty myös A-luokan kuljettajien osallistumisen kieltämistä, C-luokan kuljettajien osallistumisen rajoittamista, vetcupin ikärajan nostamista 45 vuoteen. Ongelma ollut myös se, että vetcup usein starttaa kisaan C-luokan alla, jolloin heikoimmat vetskut aiheuttavat tulppaa pahoihin paikkoihin C-kuskeille.
Vaikea ongelma, mutta jotain tarttuisi keksiä.
Panostusta nuoriin
Nuorten valmennustoimintaa kehitetään nyt myös endurossa. Lähiaikoina lähetetään 22:lle nuorelle lupaavalla kuljettajalle (ikä 16-22/23 v.) esikysely halukkuudesta nuorten valmennusryhmään. Ryhmään valinnan perusteena ei vt. lajipäällikkö Kimmo Ahvenaisen mukaan ole vain ajotaito ja nopeus, vaan myös tahto panostaa, motivaatio. Esikyselyssä tiedustellaan myös nuoren kuljettajan ja/tai hänen taustaryhmänsä taloudellisia edellytyksiä. Tavoitteena on auttaa kansainväliselle tasolle pyrkiviä ja haluavia kuljettajia.
Ensi vuoden Kreikan Sixille tavoitteena lajiryhmällä on saada Trophy- ja Junior Trophy-joukkueet sekä yksi nuorista kuljettajista koostuva kerhojoukkue. Tukikilpailu järjestetään 8. kesäkuuta (ehdolla mm. Joutsa).
Tukikisalla rahoitetaan kokin ja hierojan Sixin matkaa sekä nuorten kerhojoukkuetta.
Nuorten kerhojoukkue Sixille valitaan nuorten valmennusryhmään kuuluvista.
Nuorten maajoukkueeseen olisi mahdollista valita ajajia valmenusryhmän ulkopuolelta, siis myös muista todella lahjakkaista ja kykynsä näyttäneistä (tapaus Remes) kuljettajista.
Päitsi vielä hämärän peitossa
Päijänneajon osalta uusi lähtöpaikka (entinen Lavanko, Vantaa) ei vielä ole varmuutta. Perjantain pimeän osuutta kavennetaan.
Ilmainen vinkki Päitsin järjestäjille, jotka jossakin yhteydessä ilmoittivat tavoitteekseen kisan näkyvyyden parantamisen: Avainasemassa on päivien päättymisaika. Yleiskilpailun kärki pitää olla tiedossa perjantaina ja lauantaina jo ennen iltayhdeksää, jos kansaa halutaan asiasta valistaa!
Oikomiset kuriin
SM-kauden päätöskisan (Mäntsälä) yhteydessä kerroimme tapahtuneista oikaisuista. Kolme kuljettajaahan hylättiin sääntörikkomuksen takia.
Jatkossa rangaistuksia edelleen tiukennetaan. Jos oikaisu todetaan tahalliseksi, seuraa automaattisesti hylkäys. Jos tapaus on selvästi tahaton (eksyminen tahallisen oikaisijan ajouralle), selviää huomattavalla at-rangaistuksella.
Epäurheilijamaiseen käytökseen syyllistyvät, repikää siitä!
|