|
Lady Cup käynnistyi Kurussa |
|||||
Enduron Lady Cup 2007 polkaistiin käyntiin Dynaset Enduro -kisalla Kurussa eduskuntavaalien 100-vuotisjuhlien kunniaksi sunnuntaina 18.3. Endurokisan tuloksiin ei äänestyskäyttäytyminen vaikuta ja niinpä kauniimman sukupuolen edustajat hyppäsivätkin peltiratsujen satulaan ottamaan toisistaan mittaa Pirkanmaan jylhissä metsämaisemissa. Ja koska Lady Cup on mielenkiintoista seurattavaa, edes kevätaurinko ei malttanut olla pällistelemättä touhua pilvien raosta. Kuruun oli odotettu enemmänkin ladyjä, mutta lopulta kisaan osallistui vain viisi naista. Ennakkosuosikkina matkaan lähti myös B-luokassa enduroa ajava Marita Nyqvist, joka voittikin kisan yli kahden minuutin marginaalilla. Toiseksi ajoi Taru Koskinen, kolmanneksi Sirkku Kannisto, neljänneksi Maire Jäntti ja viidentenä maaliin kaasutti Marie Reittonen. - Kisassa kaksi kertaa kierretty 30 kilometrin pituinen reitti oli ajettavaa perinteistä enduroa. Koska aurinkokin paistoi mukavasti ja ajo kulki, olisi ajohaluja riittänyt vaikka kolmannellekin kierrokselle, kommentoi sijoitukseensa tyytyväinen Taru Koskinen kilpailua. Koskisen mukaan kisa oli hyvää harjoitusta Päitsille, johon kaikki Kurussakin mukana olleet naiset ovat ilmoittautuneet. - Taitaapa tänä vuonna Päitsin kiertoon lähteä kisan historian suurin naiskuljettajien joukko eli yhteensä kuusi naista, kertoo Koskinen hieman ylpeyttä äänessään. Sirkku Kanniston lähes pellepeloton -tyylinen projekti kiinamopoon perustuvan ajopelin kanssa etenee tuloksista päätellen hyvin. Epäilijöiden suuresta joukosta huolimatta Kannisto rakentaa toimivaa pikkunelaria ja hän olikin avauskisan kolmas. Yhteisymmärrys mutkiin taittamisessa lienee nyt nelarin kanssa löytynyt, mutta tehoa olisin kyllä kaivannut lisää. Toisaalta mäet sai ajaa tyhjäkäynnillä kakkosella, kommentoi Kannisto uutta menopeliä. Sarjan nuorin kuljettaja 17 -vuotias Marie Reittonen innostui keräämään nipun AT-minuutteja, mutta ilman niitä sijoitus olisi ollut kolmas, mikä lupaa varsin hyvää tulevaisuutta silmällä pitäen. MotoCross-X.com:n, Fanwil Racing:in ja MP-Racing:in tukemassa Lady Cup -sarjassa ajetaan tänä vuonna kolme osakilpailua, joista yksi on talvella ja kaksi kesällä. Kurun kisan lisäksi sarjassa ajetaan 27.5. Orimattilassa ja päätöskamppailu käydään 30.9. Mäntsälässä. Marko Moisanen |
|||||
|
|||||