Järvenpääläinen Beta-kuljettaja Jari Mattila ajaa sittenkin Päijänteen Ympäriajon, vaikka suunnittelikin jo lähtemistä Italiaan kesäisempiin testi- ja treenimaastoihin.
- SM-sarjan alku meni niin pahasti ketuilleen (kaksi 11. sijaa), ettei SM-mitaliin ole saumoja, varsinkin kun MM-sarja aiheuttaa jo kaksi nollapäivää. Päitsi on kuitenkin Päitsi ja mieli palaa mukaan, Mattila sanoo.
Mattila on ajanut Päitsin vain kerran.
- Kyseessä oli vuosi 2001. Kilpailu oli urani kolmas enskakisa ja voitin B-luokan, Mattila muistelee.
Yleiskilpailussakin Mattila kipusi noviisina sijalle 13.
- Olin juuri noussut C:stä B:hen, jossa voitin sitten kaksi kisaa ja nousin A-luokkaan.
Kiire testaamiseen
Mattila kävi kovaa Jaakobin painia Päitsin ja Italiaan lähtemisen välillä.
- Kun olen tehtaan harvoja kuskeja, tahtoo testaaminen jäädä yksin minun harteille. Iskarien kanssa on edelleen ongelmia ja niitä pitäisi päästä jo laittamaan kesäkeleille. Talvisäädöillä ei voi hiekkala ja kovalla ajaa. Iskarit ovat kynnyskysymys, Mattila sanoo.
- Varmaan MM-sarjaan valmistautumisen kannalta olisi ollut parempi hävitä ja äkkiä Italiaan.
- Toisaalta Päitsille saattaa tulla juuri minun kelini. Ilman muuta voitosta lähden ajamaan, vaikka Ruotsissa saatu köhä ei tahdo millään helpottaa. Pitää laittaa valoja ja pyörää ja käydä ajelemassa vasta ensi viikolla, Mattila suunnitteli.
Kotimaassa treenipyörällä
Suomessa Mattila ajaa treenipyörällä, jolla ei siis ole talvikeleillä tahtonut ehtiä edes SM-kärkeen.
- Kisapyörä osoittautui Ruotsissa astetta treenipyörää paremmaksi. Siellä sijoitukset luokassa kuuden sakkiin tyydyttivät, mutta eroa kärkeen tuli yhä liikaa.
Italialaiset ja espanjalaiset olivat Östersundissa aika pahasti hukassa.
- Varmaan palaavat näyttöhaluja kun sarja jatkuu Espanjassa ja Portugalissa. Siihen pitää varautua, Mattila sanoo.
Kaikki eteläeurooppalaiset eivät inhonnet talvikelejä. Kaikki on kiinni asenteesta.
- Ranskalainen Aprilia-kuski Luigi Seguy oli kovin innokas oppimaan uutta talviajosta ja oli vähän väliä nykimässä hihasta vinkkejä jos jonkinmoiseen asiaan. Niin pitääkin suhtautua, koskapa MM-sarjaa ajetaan jatkossakin Ruotsissa talvikeleillä.
MM-sarjan suomalaiskuskeista Päitsille starttaa myös Kangasalan Husaberg-kuljettaja Valtteri Salonen.
|
Jari Mattila
|