Toissa kesänä Heinolan MM-osakilpailun aattona harjoituksissa pahan kolarin Ruotsin seitsenkertaisen maailmanmestarin Anders Erikssonin kanssa ajanut Heinolan oma poika Mika Saarenkoski palaa radalle.
Saarenkoski kilpailee ensimmäisen kerran kotikaupungissaan 18.-19. elokuuta järjestettävässä kaksipäiväisessä SM- ja EM-osakilpailussa.
30-vuotias Saarenkoski tunnetaan myös kovana motocrosskuljettajana. Endurossa hän sijoittui vuonna 2004 MM-sarjassa enduro2-luokassa Husqvarnalla seitsemänneksi. Maailmanmestaruus hänellä on Suomen miesten Sixin joukkueessa Brasiliasta 2003 ja Puolasta 2004.
Salminen ajaa samaan aikaan Englannissa
Heinolassa nähtäneen kotimaan parhaimmiston lisäksi myös useimmat MM-sarjaa ajavista seitsemästä suomalaisesta. GNCC-sarjasta MM-sarjaan palaavaa Juha Salmista ei Heinolassa kuitenkaan nähdä.
- Muuten olisin varmasti tullutkin, mutta kilpailuohjelmaani kuuluu tänä vuonna MM-sarjan lisäksi Englannin avoin mestaruussarja. Yksi sarjan viidestä kisaviikonlopusta on juuri samaan aikaan Heinolan kanssa, Juha Salminen kertoo.
Salminen ei ole oikein varma millaisia rajoitteita EM-sarjaan osallistumisella on MM-sarjan kuljettajille, mutta SM-osakilpailujahan voi ajaa.
- EM-sarjaa ei kaiketi voi ajaa, jos omaa MM-pisteitä edelliseltä kaudelta. Tai ainakaan jos on pärjännyt MM-sarjassa kovin hyvin. Mutta minähän en ole kahteen vuoteen MM-sarjaa ajanutkaan, Salminen kertoo.
Vuosina 1999-2004 kuudesti MM-kultaa putkeen ottaneen ja sen jälkeen kahtena viime vuonna rapakon takaisen GNCC-sarjan dominoinut Juha Salminen jos kuka olisi haluttu mies myös Heinolaan.
|