Silvan raivoaa Timosta kiinni
           

Salpausselän Moottorikerhon Heikki Timonen johtaa Päijänteen ympäriajoa, kun lauantaipäivä oli saatu maastokoe 13:n jälkeen Jyväskylässä puoliväliin. Timonen on johtanut kilpailua alusta lähtien. Timonen johti Jyväskylässä 2.25 minuutin turvin Jämsän Petteri Silvaniin. Timosen kerhokaveri Mikko Tontti tuli kolmantena 3.16 minuuttia kärjestä. Seuraavina olivat Kangasalan Valtteri Salonen (-3.47) ja Orimattilan Leif Holm (-4.18). Sama viisikko oli kärjessä päivän alussakin, mutta hivenen eri järjestyksessä.
Päivän nousija oli Silvan, joka ennen kisaa uhosi vievänsä voiton Suzukillaan. Sadan sekunnin aikasakko sai lauantaina lisää 20 sekuntia, mutta samat ropsahtivat Timosellekin.
Silvan aloitti päivän yleiskilpailun viidenneltä sijalta ja 3.11 minuutin päässä Timosesta. Sysmän jälkeen päivän neljännellä maastokokeella Leppäkoskella jämsäläinen ponkaisi vitospaikalta jakamaan kakkossijaa Tontin kanssa 2.56 minuutin erolla Timoseen. Joutsassa Silvan kavensi Timosen johdon 2.45 minuuttiin, Oravasaaressa 2.26 minuuttiin ja vielä Jyväskylässä sekunnilla.
Ilman aikakorttisählinein tuomaa 1.40 lisäminuuttia Silvan puhaltaisi jo Timosen niskavilloihin.
Odotettavissa on Silvanin nousun jatkuminen kun iltapäivällä päästiin Jämsän seudulle Haapajoella ja Hassiin. Kakkossijakin riittäisi Silvanille luokkavoittoon ja kipuamista SM-pisteissä ohi Marko Tarkkalan ja Salosen. Saloselle ei riitä kakkossijakaan luokassa pitämään häntä edellä, jos Silvan on nopein nelarikuski.

Salonen alkoi kaatuilla

Myös MM-sarjalaiset ajoivat toisena päivänä hyvin. Valtteri Salonen aloitti nelospaikalta, mutta nousi päivän kolmos-ek:lla Sysmässä jo toiseksi. Heti Leppäkoskella Salonen putosi kuitenkin Tontin taakse neljänneksi.
- Valtteri sammutti Leppäkoskella kerran pyöränsä ja kaatui pari kertaa. Kaatumiset jatkuivat Oravasaaressa ja myös iskarit kuulemma haukkasivat liian syvältä, Salosen isä Markku Salonen kertoi Jyväskylästä.
Salosen mukaan lunta Keski-Suomessa on sittenkin ollut yllättävän vähän
- Märempi päivä perjantai oli. Lunta on vain pälvissä eikä vettäkään juuri ole.
Viiden kärjen takana Jari Mattila aloitti aamulla sijoilta 7-8, mutta nousi nopeasti kuudenneksi. Kerhokaverinsa Jani Laaksosen hän ohitti jo päivän toisella maastokokeella ja Jyväskylässä marginaali oli Mattilalle jo yli 1,5 minuuttia, vaikka Laaksonen pitikin tiukasti seuraavaa sijaa.

Holm vahvistaa asemiaan

Leif Holm aloitti nopeimpana piikkikuskina ja piti yleiskilpailussa kakkospaikkaa parin pätkän ajan, mutta putosi saman tien neljänneksi. Holm on näillä näkymillä karistamassa tasapisteissä SM-kisassa olevat Olli Turman ja Tuomas Ahosen kyydistä. Turma on luokassa toisena mutta viiden minuutin päässä Juha Salmisen mekaanikosta (Holm). Ahonenhan ei lonkkavamman takia aja lainkaan. Pari pistettä edellä ennen Päitsiä ollut Tero Koskinen on jo kaukana kärjestä ja menettää piikkipaikan, kun jaossa ovat vielä 1,5-kertaiset pisteet.
Isossa kaksitahtiluokassa Heikki Timonen nousee SM-pistekärkeen, koska kauden molemmat aiemmat SM-kisat Lahdessa ja Riihimäellä voittanut Janne Suominen keskeytti jo perjantaina.
- Konerikko nelospätkällä. En vielä tiedä mitä motissa tapahtui. Oireili jo kolmosella ja nelosta en päässyt kuin 1,5 kilometriä. Harmittava homma pisteiden kannalta, Suominen kertoi.
Mikko Tontti on vielä tasapisteissä Timosen kanssa, mutta tekee lisää eroa muihin Timosen selän takana, jos tilanne säilyy kutakuinkin muuttumattomana. Ja jos Timonen lopettaa ajot Päitsiin, tulee mestaruus Tontilla kuin manulle illallinen. Vai tuleeko?
Lauantaina ajetaan yhteensä 13 maastokoetta. Yötauko kuljettajille koittaa maastokokeen 19 jälkeen.



Tilanne yötauon jälkeen ja tilanteen kehittyminen pätkä pätkältä lauantaina:

Aamun lähtötilanne:1) Timonen 1.31.43,44, 2) Holm -1.31, 3) Tontti -2.01, 4) Salonen -2.12, 5) Silvan - 3.11, 6) Nurminen -4.20, 7) Mattila - 4.52, 8) J. Laaksonen -4.54, 9) Wiik, 10) M.Laaksonen.

MK 7 Heinlammi: 1) Timonen, 2) Holm jäljessä 1.31 minuuttia, 3) Tontti 2.21, 4) Salonen 2.23, 5) Silvan 3.05, 6) Nurminen 4.55, 7) Laaksonen 5.14, 8) Mattila 5.20, 9) Wiik.

MK 8 Marjoniemi: 1) Timonen, 2)Holm 2.28, 3) Salonen 2.31, 4) Tontti 2.35, 5) Silvan 3.02, 6) Mattila 5.17, 7) Nurminen 5.34, 8) Laaksonen 5.42, 9) Wiik.

MK 9 Sysmä: 1) Timonen, 2) Salonen 2.52, 3) Tontti 2.53, 4) Holm 3.02, 5) Silvan 3.03, 6) Mattila 5.30, 7) Laaksonen 6.08, 8) Niko Pahlberg 6.30, 9) Wiik.

MK 10 Leppäkorpi: 1) Timonen, 2) Tontti ja Silvan 2.56, 4) Salonen 3.17, 5) Holm 3.18, 6) Mattila 5.46, 7) Laaksonen 6.28, 8) Wiik 6.46, Nurminen 7.44, 10) Olli Turma 8.17.

MK 11 Joutsa: 1) Timonen, 2) Silvan 2.45, 3) Tontti 2.54, 4) Salonen 3.10, 5) Holm 3.36, 6) Mattila 5.27, 7) Laaksonen 6.42, 8) Wiik 6.54, 9) Nurminen.

MK 12 Oravisaari: 1) Timonen, 2) Silvan 2.26, 3) Tontti 3.14, 4) Salonen 3.47, 5) Holm 4.12, 6) Mattila 5.39, 7) Laaksonen 7.08, 8) Wiik 7.29, 9) Turma.

MK 13 Jyväskylä: 1) Timonen, 2) Silvan 2.25, 3) Tontti 3.16, 4) Salonen 3.47, 5) Holm 4.18, 6) Mattila 5.35, 7) Laaksonen 7.11, 8) Wiik 7.28, 9) Turma.

125-luokassa ajavat Holm ja Turma, 250-luokassa Timonen ja Tontti, muut em. 4-tahtiluokassa.

Merkittävimmät keskeyttäneet: 125: Jari Pulkkinen, 250:Janne Suominen, Riku Nikander ja Jukka Viirret, 4-tahti: Marko Leponiemi ja Marko Laaksonen.