Päijänneajon avauspäivä perjantai ei ollut järin suurta mainosta lajille. Tulokset valmistuivat niin myöhään, että sanomalehtiin ei tilanteita päivän päätteeksi saatu. Esimerkiksi Helsingin Sanomissa oli lyhyt yhden palstan uutinen, jossa kerrottiin teknisistä ongelmista tulospalvelussa. Tulospäivitys oli maastokoe 2:n jälkeen.
Omassa työpaikassani nuori urheilutoimittaja pääsi kilpailua perjantai-iltana uutisoidessaan heti kärryille kuinka vaikeata voi olla kun on vaikeata. Näppäränä kaverina hän selvisi tilanteesta kirkkaasti kuvitetulla reportaasityylisellä jutulla. Pitihän kilpailulle varattu palstatila jotenkin täyttää! Tulosinformaatiota jutusta ei voinut edes vaatia.
Perjantain tulokset muuttuivat vielä lauantain puolella, kun toisena olleelle Petteri Silvanille langetettiin 1.40 minuutin aikasakko. Silvan sai asemalla vahingossa Niko Kalatien kortin. Vastuu tällaisessa tapauksessa on kuljettajan, jonka on katsottava että saa oikean kortin takaisin. Petteri oli varmaan hirveän mielissään.
Avauspäivän merkittävimmät keskeyttäjät olivat Marko Leponiemi (mk 1) sekä Janne Suominen ja Riku Nikander (mk 3 jälkeen).
Naiskuljettajat aloittivat hyvin. Taru Koskinen ajoi avauspäivän jälkeen Ca:ssa kolmantena (7 mukana), Charlotte Ljunglin C4t:sää 10:nenä (20), BMW-kuski Stefan Collin keskeytti mk 5 jlk. Kuntoluokassa Marita Nyqvist oli päivän kakkonen, Maire Jäntti 12:s ja Sirkku Kannisto 25:s.
Päijänneajon yleiskilpailut tulokset perjantain välitilanteen (maastokokeet 6/25) osalta viipyivät pitkään parina eri versiona.
Ylen Teksti-tv:lle ilmestyivät heti puolen yön jälkeen tulokset, jotka olivat samat kuin järjestäjän tiedottajan sähköpostitse medialle klo 0.33 tiedottamat tulokset:
1) Heikki Timonen SsMk KTM 1:31:23
2) Petteri Silvan J-SMK Suzuki 1:32:55
3) Leif Holm OriMK KTM 1:33:14
4) Mikko Tontti SsMK Husqvarna 1:33:45
5) Valtteri Salonen KaMoKe Husaberg 1:33:56
6) Pentti Nurminen SsMK Husaberg 1:36:04
7) Jari Mattila TuMK Beta 1:36:35
8) Jani Laaksonen TuMK KTM 1:36:38
9) Simon Wiik SiMK Husqvarna 1:36:59
10) Marko Laaksonen SiMK Yamaha 1:37:14
11) Olli Turma J-SMK KTM 1:37:16
12) Roni Nikander NMK KTM 1:39:39
13) Tarmo Mälkki OriMK KTM 1:41:04
14) Matti Kauppinen Yamaha 1:41:27
15) Tero Koskinen KTM 1:41:40
Järjestäjien tekstiviestipalvelun (klo 0.55) tulokset poikkesivat edellisistä Silvanin (100 sekunnin aikasakko) suhteen:
1) Timonen 1.31.43,44
2) Holm -1.31
3) Tontti -2.01
4) Salonen -2.12
5) Silvan - 3.11
6) Nurminen -4.20
7) Mattila - 4.52
8) J. Laaksonen -4.54
9) Wiik
10) M.Laaksonen
Lauantaiaamuna tulospalvelu jälleen toimi.
|