![]() |
||||||
| Hyvä Kikka! |
||||||
|
||||||
Ainakin yhdessä suhteessa tämän vuoden Päitsi teki kaikkien aikojen parhaan tuloksen. Lehdistöpäällikkö Kikka Kuosmaselle ja hänen apureilleen kuuluu suuri kiitos. Hän - ja he - pelastivat sen mitä pelastettavissa oli avauspäivänä, kun tuloksia ei saatu sitten millään ja kello kävi. Kikan poppoo haali aikoja ja laski tuloksia käsipelillä. Ykköspätkän tekniikalle he eivät tietenkään voineet mitään, mutta tekivät kaikkensa. Sain minäkin maailmalle muutakin tietoa kuin että joku johtaa ja joku toinen on toisena, vaikka taas kerran kävi niin, että kärkimies vaihtui lehden dead linen jälkeen. Kikka vielä soitteli perään ja varmisti, pahoitteli ja jakoi tiedonmurusia. Palvelu vaan parani kisan vanhetessa. Koskaan aikaisemmin kisan lehdistöpalvelu ei ole siinä määrin jos juuri lainkaan välittänyt myös kuljettajakommentteja reitin varrelta. Oikeaa asennetta oli, sanon minä! Välillä piti koputtaa itseään oikein hereille, että ollaanko Päitsillä ollenkaan. Kikalla on vastaavaa kokemusta autourheilupuolelta ja se todella näkyi. Kannattaisi kisojen viskaalien ottaa Kikan neuvoista vaarin! Vaadinkin näin julkisesti, että Kikka palkitaan Päitsin palkintojenjaossa lehdistöpalvelun toteutuksesta. Toivon myös, että Kikka ja kumppanit sittenkin jatkavat samoissa tehtävissä ensi vuonna. Mistähän johtuu, että lehdistöpällikkö on Päitsillä vaihtunut pahimmillaan vuosittain? o o o Tekstiviestipalvelu piti muissakin urheiluriennoissa kiertäneen hyvin ajan hermolla Päitsin tilanteesta. Yleiskilpailun kärjen tilanne pätkien jälkeinen tipahteli kohtuullisessa ajassa. Kotitoimituksessa ei muuta voi kuin luottaa näihin järjestäjien pikatietoihin. Yhteyttä ottanut takavuosien SM-junnumitalisti kyllä jo lauantaina opastí, ettei pitäisi. Hän oli laskenut aikoja yhteen ja todennut, että esimerkiksi Marko Laaksonen ei olisi lauantaina johtanut kisaa missään vaiheessa. Tekstiviestien mukaan sipoolainen keikkui kärjessä neljän maastokokeen jälkeen. Mene ja tiedä, mutta kaverin mukaan Heikki Timosen sähkövikaongelmien jälkeen kärjessä ajoi koko ajan Janne Suominen kunnes Timonen taas palasi paikalleen. Erkki Poutanen
|
||||||