Jarppi Leppälä: Paperisilppua
paljon reitin varrella
 

 

Duudsonien Jarno ”Jarppi” Leppälän mottona Päijänneajossa oli, että kun
kuulee jonkun valittavan kisan raskautta, hän on täysin eri mieltä.
Jarpilla menikin ihan sikahyvin.
– Ihmettelin, kun reitin varrella oli koko ajan niin paljon paperisilppua.
Vasta paluumatkalla ymmärsin, että ihmisethän olivat vain repineet
arpalippuja. Luottamus enskataitoihini oli ilmeisen kehno, Leppälä tuumi.
Tuumi nimenomaan maalissa. Kisajärjestäjien nettisivuilla oli äänestys,
jossa sai veikata kuinka monta pätkää Jarppi sinnittelee.
Oikea vastaus oli: kaikki 28.
– Tätä kisaa on vaikeata verrata temppuihini. Se on sanottava, että
arvostan ihan eri lailla kavereita, jotka ajavat tämän kisan läpi.
Jarppi Leppälä sanoo kohdallaan niin miehen kuin pyöränkin toimineen
todella hyvin. Jarppi oli C-avoin luokassa 20 kilpailijasta 18:s, mutta 12
kaveria jäi reitille ruikuttamaan.
Yleisökannustuksen suhteen Jarppi oli ylivoimainen ykkönen. Kukaan muu ei
saanut aaltoja, Jarppi kuulemma lähes lähdöstä maaliin.
– Minulla on optio myös ensi vuoteen, mutta katsotaan jos olen silloin
kotimaassa.
Päitsin palkintojenjakoon Järvenpään Rivoliin ensi lauantaina Jarppi aikoo
tulla.