Jauhiainen sairastui

 

 

Nuorten maajoukkueen ajajalta Ari Jauhiaiselta jäi avauspäivä ajamatta Östersundin MM-avauksessa. Nuorten luokkaan ilmoitettu 21-vuotias Salpausselän Moottorikerhon KTM-kuljettaja sairastui kisapaikalla.

- Minuun iski aika räväkkä mahatauti. Ainakaan lauantaina en pääse viivalle, kun on vielä lämpöäkin. Ehkä sunnuntaina pääsen ajamaan, Jauhiainen kertoi lauantaina aamulla Östersundista.

Suomalaiset aloittivat MM-sarjan räväkästi. Mika Ahola kellotti pikkuluokan kuskina avauspätkällä pohjat, joista Simone Albergoni jäi 5 ja Marc Germain 22 sekuntia, mutta Ivan Cervantes jo toista minuuttia, 1.03. Eero Remes oli viides 25 sekuntia Aholan perässä.

Italian Yamaha-kuski Antoine Meo ajoi e2-luokan pohjat puoli minuuttia Aholalle jääneenä. Joakim Ljunggren jäi Aholasta 31, Jari Mattila 32, Juha Salminen 35 sekuntia ja seuraavina e2:ssa olivat Jonny Aubert ja Valtteri Salonen.

Marko Tarkkala jäi Aholan pohjista 31 sekuntia, mutta oli ison luokan nopein avaus-ek:lla. Samuli Aro ajo myös hyvin ja oli luokan kakkonen vain sekunnin päässä Tarkkalasta.

Ahola jatkoi väkevästi myös kakkospätkällä kuten myös Remes, Aro ja Mattila.

Suomalaisten aikoja ek1: Ahola 11.31, Remes 11.55, Tarkkala 12.02, Mattila 12.03, Aro 12.03, Salonen 12.05, Salminen12.07, Nikander 12.32, Kantonen 12.33, Leponiemi 12.39, Kirssi 12.39, Turma 12.50, Hellsten 13.13, Mellin 13.15, Estola 13.17, Muraja 13.18, Lehtonen 13.24, Pulkkinen 13.48.