![]() |
||||||
| Kaatumiset harmittavat Remestä
|
||||||
|
||||||
Enduron MM-sarjan ensikertalainen Eero Remes, 22, on tyytyväinen kauden avaukseen Ruotsin Östersundissa. Remes jatkaa kahden viikon kuluttua Portugalissa enduro1-luokassa kolmospaikalta. - Ihan meni odotusten mukaan muuten, mutta kaatumiset harmittavat. Ilman niitä olisivat päiväsijoitukseet olleet pykälää tai kahta paremmat, KTM:n 250-kuutioisella nelitahtipyörällä ajava Remes kertoo. KAATUMISET VEIVÄT 1-2 SIJAA Mika Ahola voitti Ruotsissa pikkuluokan ja yleiskilpailun Hondallaan molempina päivinä. Remes oli luokassaan kolmas ja neljäs. - Lauantaina kaaduin viimeisellä maastokokeella ja jouduin ottamaan uuden vauhdin mäkeen. Siinä meni noin 15 sekuntia. Toisena päivänä kaaduin endurotestillä kahdesti. Lumihangesta nousemisiin meni puolisen minuuttia. Omia virheitä, Remes harmitteli. Ilman haavereita Remes olisi ollut avauspäivän kakkonen, sillä ero Italian Yamaha-kuljettaja Simone Albergoniin oli maalissa vain 2,16 sekuntia. Sunnuntaina edelle ehti Aholan lisäksi Espanjan Ivan Cervantes ja Albergoni. Remes hävisi italialaiselle vajaat viisi sekuntia ja espanjalaiselle runsaat 23 sekuntia. - Kakkossija olisi ilman omia kämmejä ollut toisena päivänä mahdollinen, Remes tuumi. - Minulla taisi olla vähän liikaa yritystä.Siitä ne kaatumiset. Kokonaisuutena kuitenkin ihan hyvä avaus MM-sarjaan. Jatkossa on vain pyrittävä karsimaan turhat virheet pois, Remes painotti. SAMOJA SIJOJA KUIN HEINOLASSA Ruotsin kilpailu oli Remeksen uralla vasta toinen MM-sarjassa. Heinolassa 2005 hän ajoi junnuluokassa sijat kolme ja neljä. - Samat sijat kuin nyt. Östersundissa Remestä oli huoltamassa myös Timo-isä. - Tehtaan mekaanikot Timo Sironen (Samuli Aro) ja Leif Holm (Juha Salminen) jeesasivat huolloissa ja ennen kisaa. Onhan se hyvä, että on kokeneita ammattilaisia katsomassa vähän perään, Remes naurahtaa. Östersundissa ajomaastot olivat aurattuja boanoja. - Etenkin sunnuntaina endurotestit olivat mutastooreja, eivät enää mitään talvienskaa, Remes sanoo. Enduro 1-lokkaa johtaa maksimipistein (50) Mika Ahola ennen Abergonia (42), Remestä (38) ja Cervantesia (37). - Kausi on vasta alussa. Vaikka takana on koviakin kokeneita MM-sarjan kavereita, lähden taistelemaan kärkisijoista siinä kuin nytkin, Eero Remes sanoo. Vähempään järvenpääläisen ei kannata tyytyäkään, sillä Sixeillä mies on näyttänyt vauhdin riittävän valioiden joukossa.
|
||||||