Hämmästystä ja kummastusta…
 

 

Edessä on Päitsi ja Portugalin MM. Molemmat kauden toisia osakilpailuja sarjoissaan. Laji on taas hyvin esillä, vai onko?

Päitsin osalta lämmin kuppi alkoi kiehua jo ennakkoon. Pääsiäisestä lähtien velloneet huhut pääsivät ainakin välietappiinsa, kun rikkeen tehnyt kilpailija sai rangaistuksensa.

Allekirjoittaneella ei riitä kompetenssia arvioida päätöksen oikeellisuutta, mutta on varmaankin jokseenkin oikeus ja kohtuus tapahtui. Eli tuomio ok, mutta miksi ihmeessä tuomaristonkin piti selitellä ja hyssytellä?

En ymmärrä. En tosin kaikkea muutakaan.

Hyssyttelyn sijasta tuomaristo olisi voinut todeta, että ensi kerralla at-minuuttien sijasta jaetaan sitten kilpailukieltoa.

o o o

Salaharjoittelu ja oikominen/oivaltaminen ovat eräänlainen enduron syöpä. Kaikki sen olemassaolosta ovat iät ja ajat tienneet, mutta kun ei ole ollut valvontaa eikä asiaan ole juurikaan puututtu, virallisesti kaikki on ollut hyvin.

Oikomisesta pitkälti päästään pallomerkeillä ja valvonnalla.

Olen huvittuneena lukenut keskustelupalstoja tapaus Nurmisen jälkeen. Usein niin tiukasti sääntöihin ja niiden noudattamisen vetoavat ovat nyt niin ”ymmärtäväisiä” kärynnyttä urheilijaa kohtaan.

Ettei vaan kävisi niin, että protestin tehnyt kuljettaja loppujen lopuksi joutuu sulkikupiksi tai syrjityksi. Hän sentään toimi niin, että oikeus lopulta toteutui. Ei hän rikkonut sääntöjen kirjainta ja henkeä, vaan ”tuomittu”.

o o o

Sääli on sairautta. Ainakin kilpaurheilussa.

Jos sääntöjä ei noudateta ja valvota ja tarvittaessa rangaista, ei rikkomusten teko lopu ikinä. Ne saavat hiljaisen hyväksynnän.

Antoihan HIFK:n pomo Pentti Matikainenkin Jere Karalehdelle vaikka kuinka monta kertaa viimeisen varoituksen joukkueen (urheilun) sisäisten sääntöjen rikkomisesta. Mikään ei muuttunut.

Miten kävi lopulta? Matikainen sai itse kenkää. Karalahden tuomio tuli urheilun ulkopuolisten sääntöjen rikkomisesta, mutta loppujen lopuksi oikeus yleensä tapahtuu.

o o o

Sanomalehtimiehenä Päijänneajon uutisoimiseen liittyy helkkarinmoinen itsensä munaamisen uhka.

Päitsin infossa selvisi, että ensimmäinen A-luokan kuski saapuu perjantaina Lahteen yötauolle osapuilleen klo 22.39. Muut sen jälkeen. Tilannetta perjantain osalta pahentaa se, että A- ja B-luokan ajavat letkan hännillä.

Sähköisen median viimeiset uutislähetykset loppuvat samoihin aikoihin, joten ne ovat uutisoinnista absolut out. Useimmat sanomalehden pistävät sivunsa kiinni jo ennen sitä.

Infossa minua neuvottiin, että pistä tilanne poikki jonkun aikaisemman ek:n jälkeen ja tee juttu siinä vaiheessa. Niin olen joutunutkin tekemään. Ja joutunut itseni munaamaan, kun kisaa johtava kaveri on loppuillasta vaihtunut.

Mikään ei voi olla sen palkitsevampaa kuin lukea aamulla lehdestä omaa juttua, jossa kerrotaan Möttösen johtaneen kisaa tovi ennen yötaukoa, mutta Ylen Teksti-tv:stä selviää, että Mikkonenhan se yötauolla johtikin!

Eli turvallisempaa olisi kirjoittaa vaikka uppopallosta.

Tosin Timosen Heikin kanssa on sovittu, että hän pitää Päitsillä sen verran kiirettä alusta asti, että pitää kärkipaikkaan käytännöllisesti katsoen startista maaliin. Kuten viime vuonna.

On sitten meikäläisellä helpompaa!

o o o

En siis ihmettele, että alan kohta olla printtimedian puolella viimeisiä lajia seuraavia mohikaaneja.

Kukapa haluaisi ehdoin tahdoin tulla…. No se siitä. Tästä kun olen kirjoittanut jos en 110 kertaa niin 10 kertaa ainakin.

Päitsin infossa vedottiin siihen, että juostaanhan Jukolakin yöllä ja tulokset ovat lehdissä vasta myöhemmin. Jukolaa ei voi Päitsiin verrata. Naiset juoksevat lauantai-iltana ja tulevat maaliin hyvissä ajoin. Miesten kisa alkaa iltahämärissä ja maaliin tullaan klo 06-07.

Ymmärrän ja hyväksyn täysin sen, että Päitsillä pitää olla pimeän ajoa eikä sitä voi tehdä päivällä. Mutta toisaalta järjestäjien ei pidä ruikuttaa sitä, ettei kisa saa palstatilaa lehdissä.

Toissapäiväinen ei enää yksinkertaisesti kelpaa printtimediaan.

o o o

Ahola, Salminen, Aro ja kumppanit pitävät Portugalissa pintansa. Junnukuskeistamme mukana on vain Antti Hellsten.

Villit huhut kertovat, että junnumaajoukkue syyskuun Sixille Kreikkaan olisi jo selvä. Jos näin on, joukkuehan olisi valittu Ruotsin MM-osakilpailun perusteella.

Muistan lukeneeni jostakin, ettei Östersund kelpaa näyttökilpailuksi, koska se muistuttaa niin paljon kotimaisia talvikisoja, jotka nekään eivät kelpaa näyttökisoiksi.

Sitä perättömämmältä huhu kuulostaa, kun muistaa miten viime vuonna toimittiin. Silloinhan joukkuetta ei aiottu valita - tai ainakaan julkistaa - ollenkaan. Ja nyt sitten olisi valittu joukkue jo ennen ensimmäistä oikeata valintakilpailua!

Kyl mää ihmettelen oikein kauhiast tämmöst ja olen niinku klavul päähä lyöty!

Erkki Poutanen