Lahden Heikki Timonen nousi Päijänteen Ympäriajon kärkeen Jämsän pitkän
Haapajoen maastokokeen jälkeen.
Timonen teki Joutsassa pyöräänsä sähköremontin, minkä jälkeen ajo on taas
kulkenut.
- Pyörä toimii taas, vaikka vika oli aika mystinen, mutta huolto tuntuu
tehonneen.
Haapajoen pätkän Timonen kertoi vaatimattomaan tyyliinsä sujuneen ihan
hyvin.
- Vähän oli hitaampia edessä, mutta ainahan niitä on.
Kilpailun toisena ajaa Jämsän Janne Suominen. Suominen totesi, että ajo on
ollut koko ajan tasaisen murheen murtamaa.
- Säädin Haapajoelle iskunvaimentimia, missä tuli junnumoka. Iskarit ei
ollut ollenkaan sellaiset kuin pitäisi ja ajoin enemmän seisten kuin
satulassa istuen.
Kilpailun kolmantena ajoi Sipoon Marko Laaksonen.
Neljättä paikkaa pitää Jämsän Petteri Silvan. Silvanin murheena
Haapajoella olivat hitaammat kuljettajat.
- Olin todella ongelmissa ohitettavien kanssa. Koko ajan oli neljä tai
viisi miestä edessä.
Tasaista tahtia kärjen joukossa on koko kilpailun ajan pitänyt
Hämeenlinnan Jari Pulkkinen. Haapajoen pätkän Pulkkinen kertoi menneen
hyvin.
- Vaikka mielummin minä ajan kun on vähemmän lunta. Helsingin suunta
sopiikin minulle selkeästi paremmin.
Haapajoen pätkällä Pulkkinen ja Porvoon Oskari Kantonen olivat saaneet
keskinäisen kilpailun aikaiseksi.
- Pulkkinen tuli minusta ohi, mutta sain sen kuitattua vielä myöhemmin.
Myös Kantonen totesi, ettei syvässä lumessa ajaminen ole niin mieluista.
- On se vaikeaa tuo pöperölumessa ajaminen. Varsinkin, kun sitä ei ole
päässyt ennen tätä viikonloppua tänä talvena kunnolla missään
harjoittelemaan. Ei tullut sitten mitenkään erityisen hyvin tämä pitkä
maastokoe.
Kokonaiskilpailussa seitsemänneksi oli noussut Riku Nikander.
Päitsikaravaanin kääntyessä Jyväskylän Paviljongilta kohti etelää, Rikun
velipoika Roni Nikander uhkui taistelutahtoa.
- Ihan kivasti on tänään sujunut, mutta nyt täytyy alkaa vielä kiristää.
Reitillä ensimmäisenä on lauantaipäivän ajanut Salpausselän Moottorikerhon
Pentti Nurminen. Nurminen on vahvalla ajollaan ohittanut hitaampiaan ja
noussut reitin avaajaksi.
- Aikalailla ilman ongelmia olen ajellut, vaikka pehmeää on spoorissa
ollut. Ja kun keli on näin aurinkoinen, niin koko ajan vaan pehmenee
lisää.
Loppusijoituksen miettimiseen Nurminen ei ole aikaansa kuluttanut.
- Niinhän se on, että tämäkin kilpailu ratkeaa, kun ollaan maalissa ja
siihen asti ajetaan niin paljon kun pystytään.
Nurminen on kuuden minuutin aikasakon vuoksi yleiskisassa 12:s, kärkeä
6.21,03 perässä.
Elina Raittila/Kikka Kuosmanen
|
|
|