Salminen palasi voittajaksi
 

 

Enduromoottoripyöräilyn kahdeksatta henkilökohtaista maailmanmestaruutta
tavoitteleva Juha Salminen palasi omalle paikalleen voittajaksi Portugalin
osakilpailun jälkimmäisenä ajopäivänä sunnuntaina.
Salminen kuittasi Vale de Cambran vuorilla korkojen kera lauantaina
ranskalaisella Yamaha-kuljettajalle Johnny Aubertille kärsimänsä
kirvelevän 0,59 sekunnin tappion viemällä täydet pisteet enduro
2-luokassa. Salminen kiirehti vakuuttavan 30,98 sekunnin voiton Aubertista.
Husabergia kuskaava Valtteri Salonen täydensi keskiluokan komeaa
suomalaismenestystä kolmannella sijallaan.
Enduro 3-luokassa Samuli Aron kolmen voiton putki katkesi, kun kärkeen
ajoi ranskalainen GasGas-kuljettaja Christian Nambotin. Aro jäi hänestä
KTM:llään 22,6 sekuntia. Aron tallikaveri Marko Tarkkala oli viides 54,2
sekuntia kärjestä.
Pienimmässä, eli 1-luokassa Mika Ahola sijoittui Honda-pyörällään
kolmanneksi. Luokka- ja samalla myös yleiskilpailun voiton nappasi
tililleen KTM:n kaasukahvaa kääntävä espanjalainen Ivan Cervantes.
Debyyttikaudellaan hienoa jälkeä tekevä Eero Remes ehti KTM:llä
neljänneksi.
Ahola, Salminen ja Aro ovat pitäneet samalla huolen siitä, että kaikissa
kolmessa luokassa on suomalaisjohto Ruotsin ja Portugalin osakilpailujen
jälkeen.

Sadetakki Salmisen ainoa ongelma

Portugalin lauantain auringonpaiste oli vaihtunut vuorilla yön aikana
vesisateeksi, joka jatkui myös toisen kisapäivän kuluessa.
- Me 2-luokan kuljettajat kärsimme siitä eniten avatessamme muille latua
vedessä ja kurassa. Minulle ei osunut vaikeasta kelistä huolimatta matkaan
kuitenkaan mitään murheita. Ainoa ongelma oli oikeastaan sadetakki. Kun
riisuin sen, niin taivas aukesi aina varmuudella, virnisti hyväntuulinen
Salminen.
Elämänsä kisan ajanut Salonen jäi Salmisesta lähes kaksi minuuttia, mutta
tärkeintä oli pitää KTM:llä kilpaileva italialainen Alessandro Belometti
niukasti kolmella sekunnin kymmenyksellä takana.
Simo Kirssi avasi MM-pistetilinsä ajamalla seitsemänneksi, eli yhden sijan
Honda-kuljettaja Jari Mattilaa korkeammalle.
MM-kärjessä vielä lauantain jälkeen yhdessä Salmisen ja Aubertin kanssa
ollut ruotsalaiskuljettaja Joakim Ljunggren koki kovia. Hän joutui
keskeyttämään Husaberg-pyörällään menettäen ison tukun tärkeitä
arvopisteitä.

Aron kädet hyytelöä

Aro ei suuremmin murehtinut voittoputkensa katkeamista isossa luokassa.
- Pistetilanne näyttää edelleenkin ihan hyvältä.
Arolla on neljän kisapäivän jälkeen 12 pisteen etu puolellaan Tarkkalaan
nähden.
- Sijoituksista huolimatta tämä oli vaikea viikonvaihde. En saanut oikein
missään vaiheessa kunnon rytmiä päälle ja kaaduin tänäänkin kertaalleen.
Aron vähät ajotunnit näkyivät ja tuntuivat myös voimien hiipumisena.
- Viimeisellä kierroksella kädet olivat jo aivan hyytelöä.

Remes pelkkää hymyä

Pienimmässä luokassa Ahola sai sen ja vähän enemmänkin, mitä hän lähti
Portugalista hakemaan. Lauantain toinen sija ylitti tavoitteet yhdellä
pykälällä.
Ensimmäistä täysipainoista MM-kauttaan ajava Remes ei voinut hänkään olla
muuta kuin tyytyväinen suoritukseensa. Remes nousi yleiskilpailusakin
kuudenneksi ollen kolmanneksi nopein suomalaiskuljettaja Salmisen ja
Aholan jälkeen.
- Ihan jees, ei suurempia virheitä Launtaina minulla oli vielä pieniä
vaikeuksia vääntyneen jarrupolkimen kanssa, mutta tämä toinen päivä sujui
ongelmitta. Kisa oli todella vaikea siirtymiä myöten, muistutti
MM-pisteissä neljäntenä oleva Remes.
Junioreissa Antti Hellsten ajoi Husqvarnallaan kolmanneksi tosin jo
nelisen minuuttia voittajasta ja italialaisesta KTM-kuljettajasta Thomas
Oldratista jääneenä.
MM-enduron seuraavat osakilpailut ajetaan ensi viikonvaihteessa Espanjan
Sitgesissa.

Enduromoottoripyöräilyn MM-sarjan 4/16 osakilpailu Vale de Cambra,
Portugali:

Luokka 1:1) Ivan Cervantes Espanja, KTM 53.59,09, 2) Simone Albergoni
Italia, Yamaha + 5,51, 3) Mika Ahola Suomi, Honda + 29,42, 4) Eero Remes
Suomi, KTM + 1.06,94, 5) Tom Sagar Iso-Britannia, KTM + 2.12,57, 6)
Christobal Guerrero Espanja, Yamaha + 2.43,33.
MM-pistetilanne:1) Ahola 92, 2) Albergoni 89, 3) Cervantes 82, 4) Remes 74.

Luokka 2:1) Juha Salminen Suomi, KTM 54.12,03, 2) Johnny Aubert Ranska,
Yamaha + 30,98, 3) Valtteri Salonen Suomi, Husaberg 1.56,97, 4) Alessandro
Belomettti Italia, KTM + 1.57,24, 5) Nicolas Paganon Ranska, Aprilia +
2.15,12, 6) Fabrizio Dini Italia, Yamaha + 2.57,94, 7) Simo Kirssi Suomi,
BMW + 3.08,92, 8) Jari Mattila Suomi, Honda + 3.53,44.
MM-pistetilanne:1) Salminen 92, 2) Aubert 89, 3) Belometti ja Salonen 64.

Luokka 3:1) Christian Nambotin Ranska, GasGas 55.17,58, 2) Samuli Aro
Suomi, KTM + 22,65, 3) Marcus Kehr Saksa, KTM + 26,28, 4) Stefan Merriman
Australia, Aprilia + 31,47, 5) Marko Tarkkala Suomi, KTM + 54,24, 6)
Fabien Planet Ranska, KTM + 1.13,83.
MM-pistetilanne:1) Aro 97, 2) Tarkkala 82, 3) Nambotin 73.

Seuraava osakilpailu: 5.-6.4. Sitges, Espanja.