Joel Smets päätti uransa Sixillä
     
           

Belgialainen motocross-huippu Joel Smets, 37, päätti kilpauransa
Uuden-Seelanin Sixillä. Motocrossin viisinkertainen maailmanmestari ajoi
vasta uransa kolmannen Sixin. Ensimmäisen hän ajoi 1993 ja toisen 1998.
- Enduro ei ole helppoa. Välillä pitäisi ajaa kovaa ja välillä
rauhallisesti. Mutta missä tilanteessa mitenkin, Smets pohti.
Smets loukkasi Sixin alla polvensa crossikisassa, mutta päätti silti
lähteä mukaan. Hän päätyi Suzuki-pyörällään enduro 2-luokassa sijalle 12.
Tappiota Samuli Arolle tuli 5.53 minuuttia. Uuden-Seelannin Paul
Whibleylle tuli vain viisi tappiosekuntia. Smets oli Belgian
Trophy-joukkueen (12:s) selvästi paras kuljettaja.
- Olin haaveillut 20 vuotta päästä ajamaan Uudessa-Seelannissa. Oli ihan
mukava päättää ura täällä. Ensi vuonna en enää kilpaile kansainvälisellä
tasolla.



Joel Smets ajoi viimeisen kv. uransa kilpailun Uudessa-Seelannissa. Smets (kesk.) juhli yhdessä Marko Tarkkalan (vas.), Petri Pohjamon, Samuli Aron ja Mika Aholan sekä (edessä) A.J.Kemppaisen ja Jari Mattilan kanssa.