La Serenasta Serenaan!

 
 

Kaverit Chilessä touhuavat niin, että ennätykset paukkuvat päivä päivältä! En nyt tarkoita suomalaisten tai muiden maiden endurokuskien otteita, vaan kisajärjestäjiä.

Tiistaina, toisena kisapäivänä päästiin taas todella moneen vuoteen siihen, että kun seuraavan päivän (keskiviikko) kilpailu alkoi, edellispäivänkään virallisia - tai ylipäätään mitään tuloksia ja tilanteita - ei ollut mistään saatavilla!

Eli Serenasta, Espoo, on voinut lähettää aivan yhtä täydellisiä kisarapotteja kuin La Serenasta, Chile!

Varsinaista mainosta lajille! Niin meillä kuin globaalisti.

o o o

Eipä ole käynyt kateeksi moottoriliiton puolesta kisaa kotimaassa tiedottavaa Kari Ahoa. Kari on hoitanut homman silti hyvällä nopeudella ja kovalla ammattitaidolla ja saanut kertomansa mukaan korvaamatonta apua Suomen kisajoukkueen delegaatilta ja junnujoukkueen johtajalta Pekka Kuljulta paikan päällä.

Kulju on täyttänyt hyvin sen paikan, jota Kaj Ek hoiti vuosikymmeniä. Delegaatti on hyvin perillä tilanteesta ja osaa ounastella mitä osin epävirallisiin tuloksiin voi vielä tulla muutoksia puolen yön aikaan alkavassa juryn kokouksessa.

Vinkki liitolle: Lähettäkää Aho ensi vuonna töihin Kreikan Sixille, jollei kaveri leipäänny hommaan tämän vuoden kisan kanssa!

o o o

Näillä meidän sivuillamme päiväkohtaisissa kävijämäärissä ovat myös ennätykset paukkuneet tällä viikolla. Paljon kävijöitä on ollut myös Chilestä käsin! Sixi todella kiinnostaa. Olemme saaneet tietoja paitsi Kari Aholta myös köyhän miehen tietotoimistolta eli kavereilta paikan päältä. Vaan lisä ei ole pahitteeksi. Mielellämme otamme vastaan myös kisakommentteja, mieluummin nimillä, mutta myös nimettöminä (erkki.poutanen@elisanet.fi)

Sivuiltamme on myös linkki yhteistyökumppanimme Jari Mattilan sivuille (www.jarimattila.com). Mattila on värikäs persoona face to face, mutta myös kompuutterin kanssa. Ja kun nyt on alla peli, jolla voi kamppailla kykyjensä tasolla, tulee menestystä eikä se ainakaan vedä Jallua hiljaiseksi kirjallisten töiden äärellä. Vaikka väsy kisapäivän jälkeen satavarmasti painaakin! Kannattaa lukaista!

Kisajärjestäjien nettisivuista (www.isde2007.cl/) ei voi sanoa samaa. Päivän uutinen näyttää voivan olla se, kuinka monta kaveria kisapäivän aikana loukkaantui ja kuka vietiin helikopterilla jatkohoitoon. Tai että montako sivua paikallinen aviisi teki kisasta. Kiinnostaisi tietää mistä saivat tulokset, vai “rappareitako” vain pukkasi?

Kunpa saisivat nyt edes tuon tulostiedotuksen kuntoon!

Erkki Poutanen