Nurminen nopein, Timonen epäonnisin
06.03.2010

Pentti Nurminen
Salpausselän Moottorikerhon Pentti Nurminen ja Heikki Timonen olivat päärooleissa enduron SM-kauden avauksessa lauantaina Riihimäellä. Nurminen ajoi yleiskilpailun voittoon sen jälkeen kun kerhokaveri Timonen jäi maastokokeelle 5/6 ketjurikon seurauksena.
Nurminen löi 125-kuutioisella Yamahalla yleiskilpailun toiseksi parhaan, Porvoon Oskari Kantosen pyöreästi 16 sekunnilla. Kantonen voitti avoimen luokan selvästi ennen Jämsän Petteri Silvania. - Melkoista taistelua oli taas koko kisa. Pyörä kävi epätasaisesti ja paksulla. Jääti sitten ihan koko ajan. Oli onnea, että pääsin sentään läpi, tuumi Myrskylässä kahden alkukauden keskeyttämisen jälkeen yleiskilpailun voittoputken päässyt Nurminen. - Paljon on töitä tehtävä vielä ennen Päitsiä. Etenkin pyörän kanssa, Nurminen harmitteli. Pakussa pulverilumessa Nurminen kyllä pysyi harvinaisen hyvin pystyssä. - Siinä suhteessa ei ongelmia ollut. Kalenterissa olevaan Kuhmoisten EM-tukikisaan Nurminen ei tällä tietoa aio osallistua. - Ei ole ollut harkinnassa. Ilmoittautumisaika päättyi sunnuntai-iltana.
TOISEN EPÄONNI ON TOISEN ONNI.
Oskari Kantonen vei avoimen luokan, mutta tunnusti, että ilman Hesen (Heikki Timonen) epäonnea olisi kaikki ollut toisin. - Kaaduin kahdella eka pätkällä molemmilla kolme kertaa ja vähän samaa se oli koko päivä, KTM:n nelipuolikkaalla nelitahtisella kilpaileva Kantonen kertoi.
Oskari Kantonen
MM-sarjaan 500-kuutioisella lähtevä (E3-luokka) Kantonen oli kuitenkin tyytyväinen päiväänsä. Huonomminkin olisi voinut käydä. Kuten monet nimimiesten keskeyttämiset kertovat. - Onhan MM-sarja ihan eri juttu kuin tämä. Nyt treenataan Päitsille ja seikkailun jälkeen kiireesti Etelä-Espanjaan harjoittelemaan MM:ää varten. - Aika vähän jää aikaa kesäkelillä ajamiseen, joten vähän sammutetuin lyhdyin joudun MM-avaukseen. Kantosen mielestä etenkin ykkös- ja kakkos-ek:n pohjat kuluivat äkkiä puhki. - Ne eivät olleet kunnolla jäätyneet ja pätkiä oli ajettu etukäteen liian vähän läpi.
TYYTYVÄINEN TIMONEN
Heikki Timosen puheista ei keskeyttäminen viimeistä edellisellä maastokokeella paljon paistanut. Kokemus ja ammattitaito pistää asettamaan arvot kohdalleen. Etenkin kun Hesen SM-sarjakausi päättyy Päitsiin ja kuudennen voiton metsästämiseen. - Ketjut pois päältä ja siinä tilanteessahan ne kiilautuvat eturattaan ja svingin väliin, niin ettei homma laukea ennen isompaa remppaa, Timonen jutteli. Sen Timonen kuitenkin myönsi, ettei Riihimäen kisa ainakaan heikentänyt itseluottamusta Päitsiä ajatellen. - Ajo sujui kivasti niin kauan kuin sitä riitti. Kolmen pätkän jälkeen eli kisan puolivälissä johdin mielestäni 58 sekunnin turvin kisaa. Täytyy olla tyytyväinen.

Heikki Timonen
PIIKKILUOKAN JUHLAA
125-luokan kuljettajat nappasivat Pentti Nurmisen johdolla yleiskilpailun kärkikymmeniköstä puolet paikoista. Kantosen jälkeen yleiskilpailun kolmannen sijan otti pikkunelarien nopein Tuomas Ahonen Padasjoelta. Seuraavina yleiskilpailussa olivat Petteri Silvan, Mika Karma ja Jani Laaksonen. Keskeyttämään joutuivat Timosen lisäksi kärkimiehistä mm. Marko Laaksonen, Petri Pohjamo ja Olli Turma. Helppoa ei ollut kaikilla muillakaan. Jari Pulkkinen ehti 125-luokassa kahdeksanneksi, Roni Nikander pikkunelareissa kuudenneksi ja kipeänä ajanut Jari Mattila 12:nneksi. Samuli Aro oli avoimen luokan seitsemäs ja Matti Kauppinen 13:s. Aro ajeli pätkäsijoituksia 4-7, kerran 11:s ja höysteeksi yksi at-minuutti. EP
Tulokset: www.fin-enduro.com
|