Salmisella hylkäysuhka!

 
 

Juha Salminen viipyi Sixin neljännen kisapäivän viimeisellä maastokokeella turhan pitkään. Salminen hävisi motocrosstestillä pätkän voittajalle Kurt Casselille puolitoista minuuttia (1.33,1). Salminen oli pätkätuloksissa vasta 99:s.
- Juhalla oli koko päivän ongelmia kytkimen kanssa kuten myös Marko Tarkkalala. Salminen joutui työntämään päätöspätkällä pyörän maaliin, kertoo avustajamme Janne Harala Chilestä.
- Kielloista huolimatta paikallisen yleisön joukosta tultiin työntämään Juhan pyörää. Kun ulkopuolinen apu on kielletty, saattaa Juhaa uhata hylkäys. Asia selviää vasta juryn kokouksessa.

Harala kertoi italialaisen kilpailija kokeneen Chilessä vastaavan avunosoituksen.
- Paikalla ei ollut järjestäjien tuomareita. Hylkäysesitys kaatui tuolloin tuomaristossa tuohon seikkaan, Harala kertoi.

Asia selviää siis aamulla Suomen aikaa.

- Paha vaan, että suomalaisia ei tuomaristossa ole kohdeltu silkkihansikkain, koska Suomen ylivalta lajissa kismittää kilpailijamaita.
Joka tapauksessa Salminen jatkaisi ilman mahdollista diskausta tänään yleiskilpailussa kolmantena, mutta jo runsaan kahden minuutin (2.06,8) päässä piikkipaikan pitäneestä Casselista. Aamulla miesten ero oli vajaat 59 sekuntia. Casselilla puolestaan oli epäonnea päivän kolmospätkällä, jolla jäi pätkäpohjista liki 28 sekuntia.
Marko Tarkkalan ero yleiskilpailun kärkeen kasvoi 13 sekunnilla 2.20 minuuttiin. Tarkkala jatkaa yleiskilpailussa neljäntenä.

Mattila tykittää!!!

Jari Mattila jatkaa sensaatiomaisia otteitaan. Järvenpääläinen on yleiskilpailussa kuudentena ja voitti toisen kerran peräkkäin luokkansa. Espanjan Guerrero joutui luopumaan pikkuluokan kärkipaikasta, kun Mattila oli torstaina 16 sekuntia nopeampi. Aamulla Jari oli vielä 6,3 sekuntia perässä, nyt 10 sekkaa edellä.
- Tänään meni ihan hyvin. Ajo oli eilistä rennompaa, Mattila viestitti torstai-iltana.
- Pyörä toimii loistavasti ja ajamisesta pystyy nauttimaan. Juhan vaikeudet vievät hohtoa omasta onnistumisesta, mutta perjantaina ajan taas henkeen ja vereen Suomen puolesta. Kuntopuoli on kestänyt ja energiaa piisaa, Mattila lupasi.

Maajoukkuetuloksista ei vielä voi olla hajuakaan, koska keskiviikon tilanteet julkistettiin torstain kisan päätöshetkillä. Huonosti Suomen ykköspaikan kanssa ei tilanne voi olla, sillä Petri Pohjamo jatkaa kokonaiskilpailussa 19:ntenä ja Valtteri Salonen 20:ntenä.