| |
Ensimmäinen EM 125-luokan kilpailu on takanapäin. Kilpailu ajettiin
Etelä-Ranskassa Toulousen lähellä Castelnau De Levisissä. Paikan päälle
oli saapunut vajaa 90 kuskia, joista 40 nopeinta pääsi sunnuntain
finaaliin. Lauantaina aika-ajossa olin oman ryhmän yhdeksänneksi nopein.
Muista suomalaisista Remeksen Eero ja Tommi Lehmusvirta selvittivät tiensä
jatkoon. Mäkisen Tommi karsiutui niukasti.
Sunnuntain kisaan lähdin odottavaisin mieli. Startti on ollut kateissa
alkukauden kisoissa, mutta nyt olemme löytäneet pyörään oikeat säädöt myös
startteja ajatellen.
Ensimmäisessä erässä ampaisin neljäntenä matkaan ja olin hyvin
kärkikamppailussa mukana. Neljännellä kierroksella tiukasti oikealle
kääntyvässä neulansilmäkurvissa tein virheen ja kaaduin. Kaatumisen
jälkeen yritin kovalla temmolla parantaa kahdeksatta sijaa, mutta liika
yrittäminen kostautui erän lopussa käsien puutumisena ja tipuin 11.
sijalle.
Erätauolla tuli vielä jostain syystä pahat vatsakrampit mahaan ja erätauko
tulikin vietettyä asuntoauton lattialla maaten. Särkylääkkeet alkoivat
onneksi vaikuttaa vähän ennen erän alkua ja pääsin normaalissa olotilassa
lähtöpuomille.
Toisessa erässä myöhästyin puomilla ja pääsin matkaan 20. paikkeilla. Erän
alussa nousin nopeasti paremmille sijoille. Olin jo 12. Pidemmälle eivät
rahkeet sitten riittäneetkään. Puolet erästä ajoin edellä ajaneen
takalokarissa kiinni, mutta ohi en päässyt. Viimeisellä kierroksella tein
vielä pienen vrheen ja tipuin 13:nneksi. Heti erän jälkeen alkoivat taas
pahat vatsakrampit ja loppu ilta menikin rattoisasti vatsaa potien auton
lattialla.
Ajoteknisesti kauden vaikein rata on takanapäin ja saaliina on pisteitä
molemmista eristä. EM-pisteissä olen 10:ntenä. Kolmen viikon päästä
EM-sarja jatkuu Italian osakilpailulla. Ennen Italiaa käyn kuitenkin
ajamassa yhden Belgian mestaruuskilpailun ja yhden kv. kilpailun Ranskassa.
Parempia crossikelejä Suomeen!
Toivoo Jukka Pirinen
1erä:
1 Roelants Joel MUL B KTM 25
2 Richier Florent DMSB F Kawasaki 22
3 Musquin Marvin FFM F Kawasaki 20
4 Mareillier Johan FFM F Yamaha 18
5 Gregory Lewis ACU GB Suzuki 16
6 Verbrueggen Dennis FMB B Yamaha 15
7 Roux Timothy FFM F Yamaha 14
8 Thom Daniel FFM F Yamaha 13
9 Neugebauer Filip ACCR CZ Kawasaki 12
10 Waltner Patrick FMS CH Yamaha 11
11 PIRINEN JUKKA SML FIN KTM 10
12 Rombaut Loic FFM F Kawasaki 9
13 Alvarez Raul RFME E KTM 8
14 Vongsang Khounsith FFM F KTM 7
15 Philippaerts Deny FMI I Yamaha 6
16 REMES EERO SML FIN Yamaha 5
17 Terreblanche Shannon MUL RSA KTM 4
18 Regnier Bryan MUL F Honda 3
19 Ratsep Kristjan EMF EST Honda 2
20 Borka Janos MAMS H Kawasaki 1
2 erä:
1 Verbrueggen Dennis FMB B Yamaha 25
2 Richier Florent DMSB F Kawasaki 22
3 Musquin Marvin FFM F Kawasaki 20
4 Gregory Lewis ACU GB Suzuki 18
5 Izoird Fabian FFM F Honda 16
6 Valade Mike FFM F KTM 15
7 Roelants Joel MUL B KTM 14
8 Vongsang Khounsith FFM F KTM 13
9 Roux Timothy FFM F Yamaha 12
10 Philippaerts Deny FMI I Yamaha 11
11 Billerey Romain FMS F Yamaha 10
12 Mareillier Johan FFM F Yamaha 9
13 PIRINEN JUKKA SML FIN KTM 8
14 Rombaut Loic FFM F Kawasaki 7
15 Neugebauer Filip ACCR CZ Kawasaki 6
16 Waltner Patrick FMS CH Yamaha 5
17 Nassar Taar EMF EST Yamaha 4
18 REMES EERO SML FIN Yamaha 3
19 Krestinov Ger EMF EST KTM 2
20 Regnier Bryan MUL F Honda 1
EM-pistetilanne:
1 Richier Florent DMSB F Kawasaki 44
2 Verbrueggen Dennis FMB B Yamaha 40
3 Musquin Marvin FFM F Kawasaki 40
4 Roelants Joel MUL B KTM 39
5 Gregory Lewis ACU GB Suzuki 34
6 Mareillier Johan FFM F Yamaha 27
7 Roux Timothy FFM F Yamaha 26
8 Vongsang Khounsith FFM F KTM 20
9 Neugebauer Filip ACCR CZ Kawasaki 18
10 PIRINEN JUKKA SML FIN KTM 18
11 Philippaerts Deny FMI I Yamaha 17
12 Izoird Fabian FFM F Honda 16
13 Waltner Patrick FMS CH Yamaha 16
14 Rombaut Loic FFM F Kawasaki 16
15 Valade Mike FFM F KTM 15
16 Thom Daniel FFM F Yamaha 13
17 Billerey Romain FMS F Yamaha 10
18 Alvarez Raul RFME E KTM 8
19 REMES EERO SML FIN Yamaha 8
20 Nassar Taar EMF EST Yamaha 4
|
|