Harri Kullas ajoi neljänneksi nuorten MM-motocrossissa
   
           
 

Harri Kullas vastasi kovimmasta suomalaissuorituksesta Vantaan
vauhtikeskuksessa ajetussa nuorten
MM-motocrossissa. Kullas, 14, ajoi
80-kuutioisten luokan MM-kisassa
neljänneksi.
Ensimmäisessä erässä neljäntenä ja
toisessa kuudentena ruutulippua
tervehtinyt Kullas jäi kokonaiskilpailussa
vain yhden pisteen MM-pronssista.
Kullas oli kovassa seurassa tyytyväinen
suoritukseensa, vaikka tavoitteena
ollut mitali jäikin saavuttamatta.
- Ajo kulki molemmissa erissä ihan hyvin
muutamia pieniä virheitä lukuun
ottamatta.
Kullaksella on edelleen mahdollisuudet
saavuttaa tällä kaudella arvokisamitali.
Vantaalaiskuljettaja on vain niukasti
kärkikolmikon ulkopuolella, kun EM-sarjasta
on ajamatta enää yksi osakilpailu syyskuun
alussa Sveitsissä.

 

Pienemmän luokan maailmanmestaruuden otti ylivoimaiseen tyyliin Italian
Alessandro Lupino, joka voitti molemmat erät.  MM-hopeaa ajoi Saksan Ken
Roczen ja pronssia jälkimmäisessä erässä vauhtinsa löytänyt USA:n Eli Tomac.
Muista suomalaisista Iiro Laitinen oli 80-luokan lopputuloksissa 16:s ja
Tomi Seppänen 25:s.  Aleksi Kylänpää ei onnistunut pistetilin avaamisessa.
Latvialaiset tekivät ensimmäisen erän lopun sekavista vaiheista  protestin
italialaisia vastaan, mutta se ei mennyt läpi ja Lupino sai huokaista pitkän
odotuksen jälkeen helpotuksesta

Lehtinen 125-luokan
nopein suomalainen


Nuorten MM-motocrossin suuremmassa, eli 125-kuutioisten luokassa
suomalaisilla ei ollut asiaa kärjen tuntumaan.
Joonas Lehtinen ajoi parhaana suomalaisena eräsijoitukset 27 ja 14. Toisen
erän seitsemän MM-pistettä toivat Lehtiselle kokonaiskilpailun 18. sijan.
Lehtinen kaatui ensimmäisessä erässä tippuen koko letkan hännille.
Piikkiluokan maailmanmestariksi ajoi Belgian Joel Roelents. Hän voitti
avauserän selvästi ja oli jälkimmäisessä, Italian Gianluca Martinin viemässä
erässä neljäs.
MM-hopeaa ajoi Viron Gert Krestinov niukasti ennen Ranskan Marvin Musquinia.
Martini sai tyytyä neljänteen sijaan.
Muut 125-luokan suomalaiskuljettajat, Ludde Söderberg, Toni Arponen ja Niko
Koskela eivät yltäneet  MM-pisteille Vantaan vauhtikeskuksen 1,7 kilometrin
mittaisella radalla.
Koskela kaatui avauserässä siksi pahoin, ettei pystynyt jatkamaan enää
kilpailua.
Italia voitti nuorten MM-motocrossin molemmat luokat kattaneen
joukkuekilpailun. Suomi oli seitsemäs.

Nuorten MM-motocross, Vantaa:

Luokka 80 cc, 1. erä:
1. Alessandro Lupino Italia, KTM 24.22,013
2. Glenn Coldenhoff Hollanti, Yamaha + 18,330
3. Ken Roczen Saksa, Suzuki + 25,211
4. Harri Kullas Suomi, KTM + 30,224
5. Max Anstie Saksa, Kawasaki + 31,886
6. Dennis Baudrexl Saksa, KTM + 47,997
.14. Iiro Laitinen Suomi, KTM + 1.29,114
.24. Tomi Seppänen Suomi, Suzuki + 1 kierros
.30. Aleksi Kylänpää Suomi, KTM + 1 kierros

2. erä:
1. Lupino 24.48,099
2. Eli Tomac USA, Suzuki + 12,351
3. Matiss Karro Latvia, Honda + 12,351
4. Roczen + 14,329
5. Blake Wharton USA, Suzuki + 14,852
6. Kullas + 36,457
.18. Laitinen  + 1.46,721
.19. Seppänen + 1.48,146
.26. Kylänpää + 1 kierros

MM-loppupisteet:
1. Lupino 50
2. Roczen 38
3. Tomac 34
4. Kullas 33
5. Coldenhoff 30
6. Anstie 29
.16. Laitinen 10
.25. Seppänen 2

Luokka 125 cc, 1. erä:
1. Joel Roelants Belgia, KTM 30.53,223
2. Marvin Musquin Ranska, Kawasaki + 21,699
3. Deny Philippaerts Italia, Yamaha + 23,766
4. Jose Butron Espanja, KTM + 32,177
5. Johan Carlsson Ruotsi, Yamaha + 34,841
6. Gert Krestinov Viro, KTM + 38,309
.27. Joonas Lehtinen Suomi, Honda + 1 kierros
.28. Toni Arponen Suomi, Kawasaki + 1 kierros
.31. Ludde Söderberg Suomi, KTM + 3 kierrosta
Niko Koskela Suomi, Suzuki keskeytti.

Erä 2:
1. Gianluca Martini Italia, KTM 29.28,199
2. Krestinov + 4,541
3. Steven Clarke Iso-Britannia, Honda + 9,870
4. Roelants + 10,550
5. Rinus Van De Ven Hollanti, KTM + 31,074
6. Musquin + 37,913
.14. Lehtinen + 1.05,736
.25. Söderberg + 1.30,486
Arponen keskeytti.

MM-loppupisteet:
1. Roelants 43
2. Krestinov 37
3. Musquin 37
4. Martini 36
5. Clarke 34
6. Van De Ven 29
.18. Lehtinen 7

MM-joukkuekilpailu (molemmat luokat):
1. Italia 5
2. Hollanti 11
3. Iso-Britannia 11
4. Ranska 12
5. Viro 15
6. Belgia 21
7. Suomi 22