| |
Niko Kalatie piti päivän parasta vauhtia kotiradallaan Karkkilan
Mansikissa sunnuntaina. Kun motocrossin SM-sarjat pitävät kesätaukoa,
kansallinen kisa keräsi A-luokkaan kovatasoisen kärkiryhmän.
Ensimmäisessä erässä Eero Remes kävi avauskierroksella kyljellään.
Kärkikaksikoksi muodostui Hannu Poikela-Niko Kalatie. Kalatie pystyi
pitämään Poikelan pitkään tiukoilla kärjessä, mutta erän puolivälissä
pehmennyt takarenkaan solu pakotti Kalatien hidastamaan hetkeksi ja
siilinjärveläinen karkasi.
Tommi Lehmusvirta ajoi kolmantena toiseksi viimeiselle kierrokselle asti,
mutta keskenään epäsopivat etupään osat alkoivat purkautua ja mies poistui
varikolle. Remes nousi kolmoseksi.
Toisessa erässä nähtiin tiukka Kalatien ja Remeksen yhteenotto. Remes
tosin meni jälleen avauskierroksella nurin, mutta tällä kertaa varsin
nopeasti. Toisen kierroksen aluksi Poikelakin lepäili hetken pitempään
maan pinnassa. Kalatie sai Remeksen kantaansa jo muutaman kierroksen
jälkeen. Tilanne säilyi ennallaan maaliin saakka
|
|