Nuorten MM-motocross kerää
tulevaisuuden tähdet Vantaalle
   
           
 

Motocrossin tulevat maailmantähdet nähdään ensi kesänä Vantaan Vauhtipuiston
röykkyisellä radalla. Vantaan Moottorikerhon voimannäyte, nuorten
MM-motocross ajetaan Suomessa  12.-13. elokuuta. Suomessa on ajettu
MM-motocrossia viimeksi vuonna 2000 Heinolassa 125-kuutioisten luokan
merkeissä.
- Viime vuonna Tshekissä ajetussa nuorten MM-kisassa oli edustettuna ajajia
31 maasta. Meidän odotuksemme liikkuvat 25-30 maan ja noin 300 kuljettajan
haarukassa. Kansalaisuuksien määrässä mitattuna tapahtuma on
moottoriurheilussa suurin, mitä Suomessa on koskaan järjestetty, kertoo
kilpailunjohtaja Erkki Heikkinen.
Heikkinen korostaa MM-motocrossin luonnetta sosiaalisena nuorisotapahtuma,
vaikka radalla taistellaankin tiukasti sekunneista ja sijoituksista.
- Mukana ei ole niin sanottuja tehdastiimejä, vaan Suomen tullaan pääosin
perhepiirissä. Silloin ulkomaalaisten vieraiden määrä nousee helpostikin
kolminkertaiseksi.
Kansainvälinen moottoriliitto FIM otti nuorten MM-motocrossin ohjelmaansa
kaksi vuotta sitten, jolloin kisa ajettiin ensimmäisen kerran Latviassa.
Juuri sieltä Vantaan Moottorikerhon väki löysi kimmokkeen kisaa kohtaan.
- Nuorten MM on ainutlaatuinen tapahtuma muihin vastaaviin sarjoihin nähden.
Nuorissa ei ajeta sarjaa, vaan mestaruudet ratkaistaan yhdessä kisassa.
Osanottajamäärätkin kertovat, että tapahtuma on tervetullut lisä paitsi
FIM:lle, myös kilpailijoille. Se on kaiken kaikkiaan hyvä tuote, korostaa
Suomen Moottoriliiton toimitusjohtaja Kurt Ljungqvist.

Kilpailijoita tulossa Kiinaa
ja Amerikkaa myöten


Nuorten maailmanmestaruuksista ajetaan  kahdessa luokassa, eli 125- ja
80-kuutioisissa. Isomman luokan, jo kansainvälisen läpimurtonsa kynnyksellä
olevat kuljettajat ovat iältään 15-18-vuotiaita ja pienemmän luokan pilotit
puolestaan 12-15-vuotiaita.
Maakohtainen kilpailijakiintiö luokkaa kohden on kahdeksan kuljettajaa.
Suomi saa järjestävänä maana mukaan molempiin luokkiin kymmenen kuljettajaa.
- Lopullinen osanottajalista on selvillä heinäkuun puolivälin tuntumassa.
Luvassa on varmuudella kansainvälinen tapahtuma, sillä kisaa kohtaan on
osoitettu kiinnostusta muun muassa Kiinaa, Yhdysvaltoja, Australiaa,
Argentiinaa ja Puerto Ricoa myöten, kertoo Heikkinen.
Kynnys kauempaa saapuville ajajille madaltuu taloudellisestikin tuntuvasti,
kun heille tarjotaan mahdollisuus vuokrata kilpailukykyinen kalusto
Suomesta. Suomalaista vieraanvaraisuutta  on tarjolla myös perhemajoituksen
muodossa.
- Latviassa ja Tshekissä ajettiin vielä ainoastaan henkilökohtaisista
mestaruuksista. Suomessa mukaan otetaan myös MM-joukkuekisa, joka sekin
saattaa nostaa kilpailijamääriä. Luvassa on huima urakka erityisesti
lauantaina, jolloin ajajia karsitaan sunnuntain arvokisalähtöihin, sanoo
kilpailunjohtaja Heikkinen.

Kisaorganisaation sisäänajo
viikonvaihteen SM-kisassa


Nuorten MM-motocross on kaikilta osin suurten lukujen tapahtuma.
Järjestelyistä vastaava Vantaan Moottorikerho odottaa  Vauhtikeskukseen
kahden päivän kuluessa yli 5000 katsojaa.  Kisaorganisaatio kattaa lähemmäs
150 vapaaehtoistyöntekijän arvokkaan panoksen.
- Talkooväkeä on tulossa myös naapuriseuroista, sillä VMK:n resurssit eivät
olisi yksinään riittäneet näin massiivisen tapahtuman läpivientiin,
painottaa Heikkinen.
Mittavan kisaorganisaation ei tarvitse lähteä kylmiltään toivon mukaan
lämpimän elokuun kansainväliseen viikonvaihteeseen. Organisaatio
sisäänajetaan ja hiotaan ensi viikonvaihteessa, kun seitsemän osakilpailua
kattava MX2-luokan SM-sarja käynnistyy Vantaan Vauhtikeskuksessa.
- Järjestäjien osalta erityisesti lauantai on tärkeä päivä. Jos silloin
radalla nähdään 150 kuljettajaa, niin määrä on arviolta vasta puolet siitä,
mihin MM-kisassa on varauduttava, laskee Heikkinen, joka pyörittelee
käsissään SM-avaukseen ilmoittautuneiden 260 kuljettajan nimilistaa.
Sitä listaa täydentävät C/A80-kuutioisten  Suomen cupin kuljettajat, joiden
joukosta löytyy muun muassa 14-vuotiaan Harri Kullaksen nimi. Kautensa
EM-sarjassa mainiosti avannut VMK:n Kullas on suomalaisen motocrossin yksi
lupaavimmista tulevaisuuden nimistä, jolta odotetaan paljon myös elokuun
MM-starteissa.
Vantaalla ajavien MX2-luokan SM-sarjan kärkinimistä mainittakoon mm. viime
vuoden mitalikolmikko Eero Remes, Jukka Pirinen ja Niko Kalatie unohtamatta
edelleen Tommi Mäkistä, Jussi Nikkilää, Hannu Poikelaa ja Matti Klemetsiä.
Isäntäseura Vantaan Moottorikerhosta MX2-luokan SM-kärkeä haastaa viime
vuoden nuorten Suomen mestari Marko Jumppanen.