| |
Tuusulan Moottorikerhon Miika Oinonen on ollut hyvässä vauhdissa koko kesän MX2B-luokassa.
Tampereen Kaanaassa hän onnistui vihdoin myös lähdöissä ja tuloksena oli päivän totaalin voitto.
Luokan tulokas Iiro Laitinen näytti omaksuneen aikuisten pyörän ajon mallikkaasti, tuloksena viides ja toinen sija. MX2B:n päivän parasta vauhtia piti kuitenkin Mikko Jumppanen. Avauserässä lievä maakosketus alussa pudotti hänet hetkeksi ulos kärkikahinoista. Vauhti kuitenkin riitti muiden kiinniottoon ja kärkeen nousemiseen.
Lopussa Oinonen pääsi vielä ahdistelemaan, mutta Jumppasen ykköstila sinetöityi vain vajaan 0,2 sekunnin erolla. Eräkolmoseksi ajoi Jarno Tyllinen.
Toisessa Oinonen kiihdytti avauserän tapaan kärjessä lähtömutkaan. Hän pitikin ykköspaikkaa koko erän ajan Iiro Laitisen ajaessa kakkosena. Keskinkertaisen lähdön jälkeen Jumppanen ehti nousta kolmanneksi, mutta yli puoli minuuttia vienyt ylimääräinen ohjelma pudotti hänet kahdeksanneksi. Henri Rissanen kukisti toisen erän kolmostilan kamppailussa niukasti Jarno Tyllisen.
Junioreissa MXC/B:n 11-12- vuotiaissa Mikael Kaipanen otti holeshotin ja pakeni kärjessä ruutulipulle asti.
Greg Uba nousi kympin sakin ulkopuolelta kakkoseksi, kolmas oli toinen nousujohteista työtä tehnyt kilpailija, Jere Vihanto.
Luokan 13-15- vuotiaiden ikäryhmässä kotiradallaan ajanut Aleksi Santala soitti alkutahdit, mutta Aleksi Jukola nousi nopeasti kärkeen halliten tilanteen ruutulipulle asti. Toinen oli Jani Heinonen ennen Samuli Launosta. MXB:ssä Tommi Anttila hallitsi kotiratansa suvereenisti nopeiten. Jouni Suikki oli yhtä selvä kakkonen.
|