| |
Jukka Pirinen otti motocrossin pikkuluokan SM-johdon yksin haltuunsa
Oulussa. Tasapistein kauden vasta toiseen kisaan lähtenyt Eero Remes
kaatui avauserän aluksi ja nousi hurjasti mutta ei ehtinyt kolmatta sijaa
korkeammalle. Kun Remes hoiteli toisen Pirisen ajaessa kakkoseksi,
nurmijärveläinen sai lähteä kotimatkalle tilillään kaksi pistettä Remestä
enemmän.
Isomman MX1-luokan sarja on ollut tänä vuonna totaalista Remeksen
hallintaa, mutta pikkuluokassa kamppailu mitaleista jatkuu tiukkana. Oulun
ensimmäisen erän yllättäjä oli ison pyörän mieheksi mielletty Hannu
Poikela ajamalla Pirisen jälkeen kakkoseksi. Remeksen nousu kaatumisen
jälkeen oli hurjaa, Tommi Lehmusvirta menetti hänelle kolmospaikkansa,
mutta Pirinen ja Poikela olivat liian kaukana.
Toisessa erässä alku mentiin jälleen Pirisen johdolla. Remes nousi johtoon
jo toisella kierroksella, mutta Pirinen pysyi tuntumassa.
- Eero pääsi ohi kun tein virheen ja melkein sammutin pyörän. Pölyä oli
sen verran, että aivan kannassa ei voinut ajaa. Katselin Eeron linjoja ja
sovelsin niitä omaan ajooni ja sain välillä kiinnikin, lopussa
kierroksella ohitettavat sotkivat sen verran, että se oli siinä Pirinen
kertaili erän tapahtumia.
Loppujen lopuksi Remeksen voittomarginaali oli lähes yhdeksän sekuntia.
Kolmostilasta käytiin tiukka kamppailu vielä viimeisellä kierroksella.
Hannu Poikela nousi Tommi Lehmusvirran ohi muutama sata metriä ennen
maalia, mutta Lehmusvirta kuittasi takaisin vielä ennen ruutulippua.
Pirisen etumatka Remekseen on nyt sarjassa vain kaksi pistettä. Kolmosena
syksyyn lähtee Tommi Lehmusvirta.
Junioreiden Suomen Cupissa jatkui tuttu tahti, Harri Kullaksen molemmat
erävoitot olivat murskaavan ylivoimaisia. Iiro Laitinen oli jälleen
selvästi toiseksi nopein, mutta tekniikkamurheet lopettivat matkan kesken
avauserässä kakkostilalta. Kullas on voittanut kaikki kauden neljä erää.
Sarjakakkosena on Eeli Takatalo kolmen pisteen turvin ennen Tomi Seppästä.
Sarjan 3/7 osakilpailu 19.8. Turussa.
|