| |
Motocrossin MX2- eli pikkuluokan SM-kilpailu Vantaan Lavangossa alkoi
juuri niin tasaisena kuin arvata saattoi. Tuusulan Moottorikerhon Eero
Remes voitti ensimmäisen SM-erän ja Hyvinkään Jukka Pirinen oli hyvä
kakkonen. Kun osat toisessa erässä vaihtuivat, johtaa pari sarjaa
tasapisteissä.
Aamun aika-ajot lupasivat tasaista kisaa, sillä Remes, Pirinen, Tommi
Lehmusvirta ja Jussi Nikkilä ajoivat kaikki mainitussa järjestyksessä 0,6
sekunnin sisään.
Siihen tasaisuus sitten nelikon osalta päättyikin. SM-kamppailusta tulee
luokan mestaruutta puolustavan Remeksen ja avoimen luokan mestarin Pirisen
kaksinkamppailu.
Ensimmäisessä erässä Pirinen pääsi kärkeen, mutta Remes oli heti
seuraavassa ryhmässä. Toisen kierroksen alussa Remes ohitti Pirisen ja
teki muutaman sekunnin eron.
- Kurvissa saapas jäi takapyörän alle ja kiilautui pyörän ja
äänenvaimentimen väliin, Remes kuvasi tilannetta, jossa nurmijärveläinen
pääsi puolestaan muutaman sekunnin karkumatkalle.
Pari kierrosta myöhemmin Pirinen tupsahti samassa kurvissa silmälleen ja
Remes karkasi omille teilleen.
- Sen jälkeen oli turha lähteä enää rynnimään Eeroa kiinni. Ajamalla se ei
olisi onnistunut. Tärkeintä oli pitää Lehmusvirta takana, Jukka Pirinen
tunnusti.
Kierroksella ohitettavista tuli kärkikaksikolle eniten harmia. Remes
selvisi heistä Piristä paremmin.
- Voisivat pojat vähän kattoa taakseenkin ja laskea suosiolla ohi, Remes
sanoi.
Avauserän kolmas oli Tommi Lehmusvirta. Pirinen hävisi Remekselle 13,4
sekuntia ja Lehmusvirta 20,4 sekuntia. Lehmusvirta oli suorituksestaan
hiukan yllättynyt. Miehen kuntoa nimittäin rassaa allergisen nuhan lisäksi
kolmisen viikkoa sitten neljästä kohtaa murtunut jalkapöytä.
Erän verran kunnon trilleriä
Toisessa erässä alkutahdit soitti Toni Eriksson. Remes siirtyi tovi lähdön
jälkeen piikkipaikalle. Vasta runsaat kaksi kierrosta ennen maalian
Pirinen pääsi kuittaamaan.
- Kivi meni rattaan ja ketjun väliin ja vauhti tökkäsi hetkeksi kokonaan.
Siinä Jukka pääsi ajamaan ohi parin sekunnin takamatkalta. Tasaista
vääntöä oli koko erä. Sarja on vielä nuori, mutta ihan hyvä aloitus tämä
oli, Remes kertoi.
Loppu mentiinkin peräkanaa. Jos ensimmäinen erä oli tapahtumarikas, toinen
oli todellinen trilleri, joskin tapahtumaköyhä. Riskien vaarat
tiedostettiin. Maalissa miesten välinen ero oli 2,3 sekuntia. Vasta
viikolla pienempään pyörään siirtynyt Jussi Nikkilä oppi 250-kuutioisen
nelitahtisen käskyttämistä toisen erän aikana sen verran että ehti
kolmanneksi 42 sekunnin erolla kärkeen. Eriksson rutisti lopussa takaisin
nelospaikalle ohi vaivojensa väsyttämän Lehmusvirran.
Kaksinkamppailu jatkuu Hyvinkäällä
Avauskisan jälkeen kärkikaksikon jälkeen pisteissä kolmantena on Nikkilä
ennen Lehmusvirtaa ja Erikssonia.
Pikkuluokan SM-kausi jatkuu vasta 30. heinäkuuta Oulussa. Ensi
viikonloppuna Remes ja Pirinen ottavat uudestaan yhteen MX1- eli avoimen
luokan SM-avauksessa. Muut jäänevät taas statisteiksi. EM-sarjan
pikkuluokkaan keskittyvälle Piriselle avoimen luokan SM-kisa jää oman
kerhon kilpailuihin. Remeksen ohjelmassa ennen seuraavaa pikkuluokan
SM-kisaa on Hyvinkään lisäksi avoimen luokan SM-koitokset myös
Siilinjärvellä (8.-9.7.) ja Raahessa (23.7.).
Harri Kullas omaa luokkaansa
C/A-kasikymppisissä jatkui Vantaalla viime kauden komento. Vantaan
Moottorikerhon Harri Kullas, 14, voitti aika-ajo runsaalla kolmella
sekunnilla ja kilpailuerät 50 ja 52 sekunnin marginaalilla seuraaviin.
Euroopassa paljon kilpaileva Suomen ja Viron kaksoiskansalaisuuden omaava
Kullas on tulokkaista aivan omaa luokkaansa.
Junnujen päivän epäonnensoturi oli aika-ajon kakkoseksi päästellyt Iiro
Laitinen. Avauserässä kärkiryhmässä painellut Laitinen joutui käymään
ratavarikolla vaihtamassa sytytystulpan. Lähes kierroksen takamatkalta hän
ehti nousta kymmenenneksi. Toisessa erässä tanakasti hallussa ollut
kakkostila valui käsistä tasan kierros ennen maalia, syynä taas tekniikan
pettäminen.
|
|