| |
Eero Remes, Tommi Lehmusvirta ja Toni Eriksson ovat tässä järjestyksessä jo lähes varmat motocrossin
MX2-l eli pikkuluokan SM-mitalistit. Kauden toiseksi viimeinen osakilpailu Jämsässä ei tarjonnut yllätyksiä,
vaan mitalistikandidaatit ajoivat lisää pisteitä tileilleen eleettömästi. Junnujen Suomen Cupissa Harri Kullas
palasi sarjakärkeen ylivoimaisilla suorituksilla. MX2:ssa ei Jämsässä nähty loukkaantumisten takia sivussa olevia
Jukka Piristä ja Hannu Poikelaa. Näin molemmissa erissä kärkikaksikkona hääräsivät odotetusti Remes ja Lehmusvirta. Herrat tasasivat ykkös- ja kakkostilat keskenään. Ensimmäisessä erässä Remes otti ykköstilan jo avauskierroksella ja toisella kakkoseksi nousi Lehmusvirta, joka ei kuitenkaan pystynyt haastamaan Remestä kamppailuun voitosta.
Erän selvä kolmonen oli puolestaan Jussi Nikkilä. Toisen erän alkupuolella nähtiin mainiota kilvanajoa kärjessä
avauserän kärkikolmikon toimesta. Tällä kertaa Lehmusvirta sai niin hyvän syötön päälle että hän pystyi rutistamaan Remeksen ohi ja erävoittoon. Nikkilä ajoi päivän toisen kolmostilansa.
- Pistin kyllä ihan kaikki peliin kun yritin repiä etumatkaa Eeroon. Tiesin kyllä, että sitä vauhtia ei jaksa loppuun asti ja viimeisillä kierroksilla kädet olivatkin aivan loppu. Onneksi etumatka kuitenkin riitti, tyytyväinen Lehmusvirta sanaili.
- En todellakaan lähtenyt riskeeraamaan mitään, pelkästään mestaruus oli koko ajan mielessä, Remes totesi. Kun kärkikaksikon päivän pistejako meni tasan, Remes säilytti neljänkymmenen pinnan etumatkansa Lehmusvirtaan. Näin Remekselle riittää yksi kymmeneskin sija mestaruuteen kolmen viikon kuluttua Salon päätöskisasta. Pronssissa on tiukasti kiinni Toni Eriksson, joka ajoi Jämsässä kaksi nelossijaa. Takamatkaa Lehmusvirtaan on kuitenkin jo 45 pistettä, joten mitalin väri tuskin siitä kirkastuu. Muiden mahdollisuudet jalometallien jakoon ovatkin teoreettiset. Sarjan neljäs, Jukka Pirinen on loppukauden sairaslomalla, viidentenä olevalla Joonas Lehtisellä on taas matkaa pronssipaikkaan jo
43 pistettä. Junioreissa Harri Kullas palasi EM-kiireiden jälkeen Suomen Cupiin ja otti kaksi ylivoimaista erävoittoa.
Kun Tomi Seppänen vielä kaatui toisen erän lopussa ja menetti muutaman sijan, Kullas lähtee kauden päätökseen yhdentoista pisteen johdossa. Seppäsen kakkospaikka on tukeva, mutta pronssista nähdään Salossa tiukka vääntö. Sarjakolmoseksi nousi Jämsässä Niklas Lehmuskoski, Eeli Takatalolla on kuitenkin vain kolme pistettä vähemmän. Takatalon niskaan taas hengittää Miro Lehto viiden pisteen päässä. Päätöskisassa Takatalo nauttii kotiradan edusta Tommi Lehmusvirran tapaan.
|