| |
Tuusulan Moottorikerhon Eero Remes ei jättänyt jossitteluille sijaa
motocrossin MX1-luokan (ent. avoin luokka) kauden SM-avauksessa Hyvinkään
vauhtipuistossa. Vasta 20-vuotias järvenpääläinen tuli, näki ja voitti
molemmat SM-erät näytöstyyliin. Aivan ongelmitta ei Remeksenkään kilpailu
sujunut, vaikka ylivoimainen olikin.
- Ensimmäisessä erässä tulin erääseen kurviin liian isolla vaihteella ja
pyörä pääsi sammumaan, eikä se lähtenyt heti käyntiin. Onneksi pyörä
viimein kuitenkin heräsi käyntiin, eikä kukaan ennättänyt ohitse, kertasi
Remes johtopaikalta tapahtunutta virhettään erän jälkeen.
Molemmissa SM-erissä startissa nopein oli kotiradallaan ajanut Hyvinkään
Jukka Pirinen. Ensimmäisessä erässä Pirinen kaatui johtoasemasta toisen
kierroksen alkaessa ja hän putosi kauas kärjestä. Karkkilan Niko Kalatie
korjaili asemiaan heikohkosti menneen startin jälkeen. Kalatie nousikin
hyvän ajon päätteeksi lopulta toiseksi, mutta Remes oli kuitenkin kaukana
hänen edellään. Erän kolmanneksi ajoi Tampereen Jussi Nikkilä, vaikka
hänkin kompuroi erässä useampaankin kertaan. Luokan hallitseva mestari,
Pirinen nousi lopulta erässä viidenneksi.
Remes jälleen
Toisessa erässä Remes nousi kärkeen muutaman kierroksen jälkeen ja karkasi
heti muilta, vaikka varsinkin Kalatie näytti pystyvän hieman härnäämään
häntä. Remeksen vauhti oli kuitenkin liian rajua ja hän voitti erän
vieläkin ylivoimaisemmin kuin ensimmäisen. Pirinen ajoi nyt ehyen erän ja
oli toinen. Siilinjärven reipasotteinen Hannu Poikela nousi podiumille
kolmanneksi mieheksi.
- Ihmeen helposti kaverit jäivät tässä toisessa erässä. Oma ajo kulki
hyvin, eikä mitään ongelmia ollut koko erän aikana, summasi tyytyväinen
erävoittaja maalissa.
Pirinen antoi maalissa Remekselle rehdisti täyden tunnustuksen ja
onnitteli erävoittajaa.
- Eero (Remes) oli tänään selvästi nopein. Ei meistä kukaan voinut hänelle
mitään. Ensimmäisessä erässä kaaduin ajovirheen seurauksena ja samalla
etujarrukahvan väliin meni hiekkaa, enkä meinannut saada pyörää heti
liikkeelle, kertoi Pirinen.
Remes tähyää MM-radoille
Remeksen lähiaikojen suunnitelmiin kuuluu muutaman MX2-luokan (ent.
125ksm) ajaminen, mikäli starttilupa heltiää.
- Olen ilmoittautunut Italian, Englannin ja Ruotsin MM-osakilpailuihin,
mutta vielä ei ole tullut vahvistusta mukaan pääsystä. Suunnitelmissa on
myös ajaa MX2-luokan EM-osakilpailu Latviassa. Nämä MX1- ja MX2-luokan
SM-kisat kuuluvat luonnollisesti kisaohjelmaan, jutteli aina yhtä
rauhallinen Remes kisahulinan tauottua.
Jukka Pirisen alkuperäinen suunnitelma oli ajaa MX1-luokassa vain
Hyvinkään SM-osakilpailu. MX2-luokassa hän ajaa kaikki SM-kisat, EM-sarjan
ohella.
- EM-sarja ei ole sujunut aivan suunnitelmien mukaan, joten on
mahdollista, että ajan myös loput MX1-luokan SM-kisat. Katson ensin kuinka
Ruotsin EM-osakilpailu menee ja teen sitten ratkaisuni, paljasti Pirinen.
SM-pistekärjen muodostavat Hyvinkään kahden erän jälkeen Remes (50pist),
Kalatie (40p.) ja Pirinen (38p.).
MX1-luokan SM-osakilpailun yhteydessä ajoivat oman SM-osakilpailunsa myös
nuorten, alle 18-vuotiaiden MX2-luokan kuljettajat. Siinä päivän kuningas
oli Tampereen Joonas Lehtinen, joka voitti ensimmäisen erän ja oli
toisessa erässä kolmas. Veteraanien lähdöissä erävoitot menivät Tampereen
Kari Rantaselle ja Helsingin MK:n Arto Panttilalle.
Kommentti
Hyvinkään SM-kisa sujui jälleen ilman kommelluksia. Väki viihtyi ja keli
oli suotuisa. Yksi asia kuitenkin herätti paljon keskustelua; luokkia oli
liikaa SM-kisaan.
- Tämä on motocrossin lajiryhmän tahto ja sille me emme voineet mitään.
Neljä erää olisi mielestäni ehdoton maksimi, kuten monen muunkin mielestä,
sanoi kilpailun johtaja Ari Ventoniemi. Toivottavasti lajiryhmä ottaa
asian vakavaan harkintaan.
Tapio Vuori
|
|