Remes varmisti mestaruuden    
           
 

Tuusulan Moottorikerhon 20-vuotias Eero Remes lähti tänä vuonna hakemaan
motocrossin molempia luokkamestaruuksia ja toinen Suomen mestaruus
varmistui jo eilen. Remes pisti pisteen i:n päälle  MX1-luokan SM-sarjassa
Mikkelissä. Vaikka sarjasta on vielä ajamatta syyskuinen päätöskilpailu,
mestaruus on jo varma.
  Sunnuntain avauserän voitto oli jo Remeksen yhdeksäs perättäinen.
Toisessa hän ajoi mestaruuttaan varmistellen kakkoseksi Hannu Poikelan
jälkeen.
  Nurmijärveläinen Jukka Pirinen piti vielä avauserässä pienen
kysymysmerkin ilmassa mestaruuden suhteen ajamalla kakkoseksi. Miehen
teoreettisetkin mahdollisuudet hupenivat toisen erän kaatumisen
aiheuttamaan keskeytykseen. Remeksen avauserän voitto oli jälleen selvä.
Hän otti ykköspaikan Niko Kalatieltä jo kolmannella kierroksella. Kalatien
pyörään oli asennettu uudet takajarrupalat juuri ennen erää.
Tekovikaisiksi osoittautuneet palat jumittivat jarrun päälle.
Toinen erä oli puolelle ennakkosuosikeista painajainen. Pirinen kaatui
rajusti jo neljännellä kierroksella ja poistui varikolle jääpussi kätensä
päällä. Kalatieltä hajosi takaiskari ja hän körötteli maaliin
jäännöspisteillä.
  Hannu Poikela otti ykköstilan neljännellä kierroksella päivän yllättäjä,
Remeksen kerhokaverilta Kimmo Laaksolta. Eero Remes haastoi ensin
Poikelan, mutta ei lähtenyt riskeeraamaan mestaruutensa varmistamista vaan
tyytyi suosiolla kakkostilaan.
  - Oli muutama tilanne siinä Hannun kanssa, niin ajattelin että menköön,
Remes kuittasi tilanteen.
  MX1:n SM-sarjan päätöskisan kanssa samaan aikaan ajetaan MM-sarjan päätös
Ranskassa. Kun mestaruus varmistui jo nyt, Remes voisi halutessaan jättää
Orimattilan kisan väliin.
  - Ei ole vielä sitä asiaa mietitty. Pitää vielä keskustella tiimin
(Brandt Honda) kanssa ja päättää sitten yritetäänkö hakea starttilupaa
Ranskaan, Remes kertoili.
  Toisen erän kolmanneksi päästeli Markus Jaakola kukistamalla Suomi-Ruotsi
maaottelussa Mikael Gustafssonin.
  Vaikka mestarin nimi onkin jo selvillä, himmeämmistä mitaleista ajetaan
kisaa vielä Orimattilassakin. Kalatien epäonnen päivä pudotti hänet
neljänneksi, Poikela on kolmosena seitsemän pisteen päässä ja Pirinen
kakkosena vain kolme pistettä Poikelaa enemmän saalistaneena.
  Nuorten SM-kisassa Joonas Lehtinen ja Niko Koskela tasasivat päivän
parhaan pistepotin. Lehtinen voitti ensimmäisen erän, Koskela nousi
heikohkon lähdön jälkeen kakkoseksi. Toisessa nähtiin alussa tiukkaa
kisaa, kunnes Lehtinen kävi kyljellään ja Koskela karkasi voittoon.
Kaksikon vauhti on selvästi muita parempi, kummassakin erässä muut jäivät
kauas.
 
Sarjan MX1 ja Nuorten SM päätöskilpailu Orimattilassa 17.9.