Eero Remes nousee jo MM-crossikuskiksi    
           
 

Tuusulan Moottorikerhon 20-vuotias Eero Remes ajaa 7. toukokuuta motocrossia jo MM-sarjassa. Tosin kokeilu jäänee vain yhden kilpailun mittaiseksi.
- Teutschentalin MM-kisan jälkeen tulen faijan kanssa Suomeen valmistautumaan SM-osakilpailuihin, kertoi Eero Remes eilen illalla puhelimitse Belgiasta.
- Myös EM-sarja taitaa jäädä tältä vuodelta tähän.
Remes on kilpaillut ja harjoitellut viime viikot Belgiassa ja Espanjassa. Pikkuluokan EM-sarjassa Remes ajoi viimeksi viidenneksi.
- Kyllä se varmaan auttoi tietä MM-sarjaan. Kiitos kuuluu yhtä lailla täällä Belgiassa oleville ystäville.
MM-kisaan Remes lähtee maltillisin tavoittein.
- Kun nyt pääsisi Saksassa puolentoista viikon päästä karsinnoista itse kilpailueriin. Viime vuonna Ruotsissa se ei vielä onnistunut. Olen saanut startteja paremmaksi, joten mahdollista se olisi.
Remeksen päätavoitteet ovat silti edelleen SM-sarjassa. Tavoitteena on tuplat eli sekä pikkuluokan että avoimen luokan mestaruudet. Viime vuonna Remes voitti 125-luokassa mestaruuden ja pronssia avoimessa. Edellisvuonna hän oli molemmissa seitsemäs.
Enduron ajaminen Eero Remeksellä jää syksyyn.
- Sixille (MM-joukkuekilpailu) olen marraskuussa valmis lähtemään, jos mahdun junnujoukkueeseen, Remes kertoo.
Kilpailu ajetaan motocrosskauden jälkeen Uudessa Seelannissa.

 

 
           
     
           
           
        Takaisin ylös>>