| |
Motocrossin Euroopan mestaruuden vuonna 2004 voittaneen Matti Seistolan
toinen täysipainoinen MM-kausi ei ole käynnistynyt aivan suunnitelmien
mukaan.
Kangasalta kotoisin olevan, mutta nykyään pääosin Italian Pescarassa asuvan
Seistolan, 23, vauhti ei ole ollut kohdallaan karsintaerissä, mikä on
heijastunut huonojen lähtöpaikkojen muodossa samalla myös lopullisiin
sijoituksiin.
SRS-tiimin nelitahtisella ja 250-kuutioisella Hondalla ammatikseen ajava
Seistola on MX2-luokan MM-sarjassa 21. sijalla, kun 15 osakilpailun kaudesta
on ajettu ensimmäinen kolmannes.
- Parantamisen varaa riittää, mutta en sanoisi, että alku on mennyt ainakaan
alakanttiin, vaan pikemminkin kohtalaisesti. Reservissä on vauhtia, jonka
tiedän riittävän tasaisessa luokassa kymmenen nopeimman joukkoon, sanoo
Seistola.
Kovaa treeniä Italiassa
Seistola joutui jättämään viimeksi Japanin Sugossa ajetun osakilpailun
väliin siksi, että hän ei mahtunut MM-pisteissä 15 parhaan joukkoon.
- Kun olet 15:n sakissa, niin MM-sarjan organisaatio tulee kustannuksissa
tuntuvasti vastaan. Harmi juttu, mutta ei auta kuin ajaa tulevana
viikonvaihteena kahtakin kovempaa ja pyrkiä kohentamaan asemia.
Kauden kuudes osakilpailu ajetaan Bulgariassa samalla radalla, jossa
Seistola sinetöi Euroopan mestaruuden kaksi vuotta sitten.
- Sevlievosta on tosiaankin hyviä muistoja ja fiilikset ovat varmasti
korkealla, sanoo EM-kullan ansiosta talli- ja MM-sarjapaikan saanut
Seistola.
Seistola on harjoitellut viime viikot kovaa Italiassa.
- Samalla myös tiimi on kehitellyt uusien osien myötä pyörää. Mitään
mullistavaahan ei enää tässä vaiheessa kautta voi tehdä. Pääasia kuitenkin,
että kaikessa mennään eteenpäin.
Kokonaispaketti kuntoon
Matti Seistolan alkukauteen on mahtunut muutamia omia virheitä ja samalla
myös muiden aiheuttamia kolareita.
- Karsintaerät on saatava kulkemaan paremmin. Kaaduin Espanjassa, mutta
Saksan GP meni täysin piloille kolaroinnin takia. Siellä oli mahdotonta
nousta lähemmäs kärkeä huonon lähtöpaikan takia. Olen ajanut erissä pääosin
15. sijan paikkeilla. Jatkossa on pystyttävä parempaan, painottaa Seistola,
jonka kauden tähän mennessä paras eräsijoitus on 11:s.
- Se edellyttää, että kokonaispaketti saadaan kuntoon. Vauhdin on löydyttävä
jo lauantaista lähtien.
MX2-luokan MM-sarjaa johtaa viiden GP-viikonvaihteen jälkeen vasta
17-vuotias ranskalainen Kawasaki-kuljettaja Christophe Pourcel 196
pisteellä. Hollanin Marc de Reuver tulee KTM:llä vain kahden pisteen päässä.
Ennakkosuosikkeihin lukeutuva Etelä-Afrikan Tyla Rattray on napannut KTM:llä
181 pistettä.
- Tämä on kärjenkin osalta todella tasainen luokka. Kauteen mahtuu jo nyt
seitsemän eri erävoittajaa. Pitkässä juoksussa lasken suosikkien joukkoon
ehdottomasti myös Antonio Cairolin, muistuttaa Seistola.
- Tosin kyllä minun on keskityttävä vain ja ainoastaan omaan tekemiseen.
Turha tässä on lähteä muiden voimasuhteita arvioimaan.
MX1-luokassa ajava TM-kuljettaja Antti Pyrhönen on ollut mukana kauden
kaikissa MM-osakilpailuissa. Pyrhönen lähtee Bulgarian GP:hen luokkansa 14.
sijalta.
Kuninkuusluokkaa johtaa ylivoimaisesti jo kymmenettä maailmanmestaruutta
pitkän uransa kruunuksi hakeva Belgian Stefan Everts.
|
|