LadyCup 2006 päätökseen

     
           

Seinäjoella E-PMMK:m isännyydessä ajettu Lady cupin päätöskilpailu tarjosi ajamista lähes viisi tuntia ja myös siirtymiä oli reilusti maastossakin. Mitään pelkkää peltoa ja hiekkakangasta ei reitti suinkaan ollut, vaan niin siirtymillä kuin 2/5 maastokokeiltakin löytyi ihan oikeaa Suomi-enduroa kivikkoineen. Ensimmäisellä maastokokeella Jouppilanvuoren laskettelurinteessä johtoon meni reilun kymmenen sekunnin erolla Marita Nyqvist. Toiseksi nopein oli Taru Koskinen ja kolmas Marie Reittonen. Muilta aikaa rinteissä vierähtikin jo yli kymmenen minuuttia. Toisella maastokokeella sama tahti jatkui ja ensimmäisen kierroksen jälkeen Marita johti Tarua 22 sekunnilla. Marie oli takana kolmisen minuuttia ja Camilla  kymmenkunta. Sirkku Kannistolla polttoainetta kului vielä odotettua enemmän ja peli päättyikin siten toiselle maastokokeelle.
Toisella kierroksella Marie pääsi jopa MK5:lla ohittamaan Tarun, mutta vielä ei kokemusta ollut tuomaan riittävää varmuutta ja niinpä Taru pääsi kuittamaan takaisin ja vei nimiinsä jälleen pätkän toiseksi nopeimman ajan. Maaliin tultiin järjestuksessä Nyqvist-Koskinen-Reittonen. Nyqvist voitti sarjan ylivoimaiseen tapaan pokaten täydet pisteet jokaisesta osakilpailusta. Sarjakakkoseksi ajoi Koskinen ja kolmanneksi päätösosakilpailussa bensapulaan keskeyttänyt Kannisto.
Osakilpailun kolme parasta saivat aikaisempien osakilpailujen tapaan MotoCross-X.com:n lahjakortit. Kokonaistilanteen kolme parasta palkittiin MP-Racingin  lahjoittamilla Mitas-rengassarjoilla. Kymäläisen parhaimman nuoren kuljettajan tunustuksen pokkasi osakilpailun osalta huimaa kehitystä osoittanut Marie Reittonen ja kokonaistilanteen osalta Marita Nyqvist. Kiertopalkinto meni ensimmäiseksi vuodeksi siis Maritan palkintokaappiin.