Vaikka Sipoon Moottorikerhon kuljettajat voittopuolisesti
epäonnistuivatkin Päijänneajossa, naapurikerhon TuMK paikkasi. Tuusulan
Moottorikerho voitti joukkueella Jani Laaksonen, Sami Laaksonen, Sami
Salonen joukkuekilpailun yhteisajalla 13.15.20 ennen Mäntsälän
Moottorikerhoa (Mika Ojanen, Miko Mellin, Tuomas Kyytsönen) 14.42.26.
Jani Laaksonen voitti nelitahtiluokan ja oli yleiskilpailun kolmas.
Hänenveljensä Sami Laaksonen nousi kuin nousikin kympin sakkiin (9.
yleiskilpailussa ja viides nelitahtisissa).
Tommi Mäkinen petrasi
Sami Salonen sijoittui B-piikkiluokassa kolmanneksi ja oli
yleiskilpailussa 31. Yhden tappion Bike-lehden toimittaja koki. Hän hävisi
44 sekuntia rallin nelinkertaiselle maailmanmestarille Tommi Mäkiselle.
Mäkinen oli isompien kaksitahtisten B-luokassa toinen ja yleiskilpailussa
juuri Salosen edellä 30:s.
Mäkinen oli viime kevään Päijänneajon kohuhahmo, vaikka hävisi voittaja
Heiki Timoselle tunnin. Nyt Mäkisen ero Timoseen oli enää 48.11 minuuttia.
Kisan nousijoihin kuului yleiskilpailun viides, Orimattilan Leif Holm.
- Tarkalla ja maltillisella ajolla koko ajan luokan kakkosena Mikon
(Tontti) jälkeen ja sama tilanne SM-pisteissä. Jaksoin yllättäävänkin
hyvin, Holm totesi.
Keravan Motoristiseuran Santeri Enjala oli yleiskilpailun 12:s ja isomman
kaksitahtiluokan kolmas. Tuli arvokkaita SM-pisteitä.
- Perjantaina pyörä vähän prötäsi, mutta saatiin kuntoon. Sen jälkeen ei
ongelmia miehen ja pyörän kunnossa, Enjala sanoi.
Nurmisella hirmunousu
Lahden Pentti Nurminen teki hirmunousun kahdeksanneksi.
- Sysmän pätkällä meni lauantaina ketjuohjuri osui kantoon ja repesi irti.
Sain sen kuntoon, mutta hävisin kärjelle 11.31 minuuttia. Sen jälkeen oli
vaikeata koota itsensä, Nurminen tunnusti.
B-nelitahtisissa Mäntsälään meni kaksi kärkisijaa Mika Ojasen ja Janne
Tuomen ansiosta. B-kuskeista nopein oli kauden C-luokassa aloittanut
Nummelan Antti Hellsten. Hän oli koko yleiskilpailussa 20. ja yhdeksän
minuuttia nopeampi kuin seuraavaksi paras B-kuski. Nopein C-kuljettaja oli
pikkuluokan voittaja Jämsän Niklas Värelä.
Veteraaniluokan kuljettajista Tuusulan Moottorikerhon Karri Tikkanen oli
luokan herra ja hidalgo. Kenneth Laaksonen hävisi toista minuuttia.
Kuintoluokan voitti Hyvinkään Mika Kaipanen, jonka alla mopo vaihtui
piikiluokan Husqvarnaan.
Naiskilpailijoista parhaita pätkäaikoja ajoi Tuusulan Marita Nyqvist. Hän
sijoittui raavaassa miesseurassa kuntoluokassa yhdeksänneksi. Maaliinajoi
24, mutta Marita onkin B-luokan kuski.