Tarkkala nopein SM-endurossa    
           
 

Rannevammastaan toipuva Riihimäen kerhon MM-sarjalainen Marko Tarkkala oli enduron kauden viidennen SM-osakilpailun nopein sunnuntaina Valkealassa RC Kaipiaisen isännöimässä kilpailussa.
Tarkkala kellotti yhdeksältä maastokokeelta ek-aikaa runsaat puolitoista tuntia, 1.31.54,18. Urakka oli yli 30 asteen helteessä melkoinen.
Loppilainen voitti nelitahtiluokan 1.46 minuutin erolla luokkaa suvereenisti hallitsevaan Tuusulan kerhon Jani Laaksoseen. Kaksikko miehitti yleiskilpailussa sijat 1 ja 4.
Jämsän Petteri Silvan voitti isomman kaksitahtiluokan oli yleiskilpailun kakkonen. Takamatkaa Tarkkalaan tuli noin 35 sekuntia. Luokan kakkonen oli EM-sarjaa hallitseva Tuusulan Jari Mattila, joka hävisi Petterille 33 sekuntia.
Nummelan Roni Nikander voitti piikkiluokan. Jämsän Olli Turma hävisi Nikanderille neljä ja puoli minuuttia.
Silvan ja Mattila miehittivät yleiskilpailussa sijat 2 ja 3 ja Nikander oli viides.

Mojovia yllätyksiä

Vekaranjärven vaativa kisa tarjosi muutamia mojovia yllätyksiä. Lahden Mikko Tontti ja Heikki Timonen johtavat edelleen selvästi kaksitahtiluokkien SM-kisaa. Valkealassa Tontti jäi kuitenkin kuudenneksi ja Timonen luokassaan viidenneksi.
Tontin tilannetta helpotti SM-kärjessä helpotti se, että toisena edelleen jatkava Orimattilan Leif Holm kaatui pahasti heti kisan alussa. Edessä oli sairaalareissu.
Pikkuluokassa Nummelan Moottorikerhon junnutrio soitatti piikkiä oikein kunnolla, sillä Ronin voiton lisäksi Antti Hellsten oli kolmas ja Jari Pulkkinen viides.
Muistettakoon, että Hellsten, 16, aloitti uransa tammikuussa C-luokan kuljettajana!
- Pitää vissiin ruveta harjoittelemaan, tunnusti Lahden konkari Heikki Timonen. Timonen hävisi 250-luokassa Petteri Silvanille seitsemän ja puoli minuuttia.
- Kun Suomisen Janne ajoi yhdellä pätkällä puolen minuutin lähtövälin kiinni, alkoivat kellot soida, Timonen naurahti.
Mikkelissä nähtäneen Timonen taas uudella ilmeellä.
Keski-Suomen Matti Kauppinen parantaa ajoaan, kun on saanut olla terveenä. Nyt kolmas, mutta ero kärkikaksikkoon suuri. Luokan yllättäjä oli kympin sakkiin kiirehtinyt Keravan Motoristiseuran B-kuski Juha-Pekka Tirkkonen!
Myös nelareissa Tarkkalan ja Jani Laaksosen jälkeen oli väljää, kun kolmas mies Sipoon Simon Wiik jäi kärjestä liki viisi minuuttia.
Kilpailussa koettiin muutama loukkaantuminen, joista Leif Holm oli pahin ja sään takia monia poisjääntejä.

Naiset tuloo!

Kuriositeettina mainittakoon, että Tuusulan Moottorikerhon Marita Nyqvist ajoi ensimmäisen kisansa B-luokan kuljettajana tavoitteenaan jättää edes yksi miehinen kilpakumppani taakseen. Taru Koskinen ajoi vielä C-luokassa, mutta nousu B-luokkaan jäi vajaan parin sekunnin päähän.
Naiskilpailijoita oli Valkealassa mukana useampiakin, joten Suomi saanee lähivuosina Sixille iskukykyisen
mimmijoukkueen.

Valkeala:

Enduron SM-osakilpailu 5/9:

125 ksm: 1) Roni Nikander NMK KTM 1.33.48, 2) Olli Turma J-SMK KTM jäljessä 4.29 minuuttia, 3) Antti Hellsten NMK KTM -4.35, 4) Jonathan Wiik SiMK HVA -5.26, 5) Jari Pulkkinen NMK KTM -5.54, 6) Mikko Tontti SsMK KTM -6.29, 7) Janne Varis KSMK Kawasaki -8.37, 8) Toni Peltonen MäntsMK KTM -13.07, 9) Niki Ahola RiMPKK KTM -13.51, 10) Simo Niittymäki RiMPKK KTM -15.10. Kesk. mm. Leif Holm ja Lauri Salonen.

SM-pisteet: 1) Tontti 113,5, 2) Leif Holm OrimMK KTM 88, 3) Varis 76, 4) Nikander 72, 5) Turma 67,5, 6) Hellsten 46.

250 ksm: 1) Petteri Silvan J-SMK Suzuki 1.32.31, 2) Jari Mattila TuMK Honda -0.33, 3) Matti Kauppinen KSMK KTM -5.03, 4) Riku Nikander NMK KTM -6.26, 5) Heikki Timonen SsMK KTM -7.26, 6) Henri Mikkonen MSMK KTM -10.23, 7) Jani Aalto SiMK Kawasaki -11.01, 8) Eemeli Muraja SiiVe KTM -11.19, 9) Kimmo Hintikka KaMoKe KTM -11.45, 10) Juha-Pekka Tirkkonen (B) KeMS Suzuki -14.22.

SM-pisteet: Timonen 114,5, 2) Silvan 81, 3) Nikander 72, 4) Mikkonen 63,5, 5) Mattila 55, 6) Enjala 48.

Nelitahti: 1) Marko Tarkkala RiMPKK KTM 1.31.54, 2) Jani Laaksonen TuMK KTM -1.46, 3) Simon Wiik SiMK HVA -4.51, 4) Riku Riiheläinen P-BMK Husaberg -5.01, 5) Tuomas Ahonen JSMK Honda -5.19, 6) Janne Suominen JSMK KTM -5.32, 7) Pentti Nurminen SsMK Husaberg -6.45, 8) Marko Leponiemi MSMK Kawasaki -7.35, 9) Tero Raittila MMK Husaberg -8.13, 10) Tomi Salonen KaMoKe KTM -8.51.

SM-pisteet: 1) J. Laaksonen 110,5, 2) Nurminen 62,5, 3) Riiheläinen 60, 4) Tarkkala 51, 5) Veli Halttunen JSMK KTM 47, 6) Suominen ja Ahonen 45.

SM-osakilpailu 6/9 Mikkeli 30.7.

Täydelliset tulokset Kalkku ry:n sivuilta www.fin-enduro.com



 
           
   
  Marko Tarkkala ruuvasi pyöräänsä ensimmäisellä huoltotauolla.