Ahonen: Kehno kausi

   
           
 

Enduron SM-sarja saatiin sitten päätökseen Seinäjoella viikonloppuna. Sarja
päättyi omalta osalta huonosti, niinkuin on koko kausikin mennyt. Jälleen
kerran kisa päättyi keskeytykseen. Tällä kertaa
pääsin vähän pidemmälle eli matka loppui vitospätkälle. Pikis kulki kivistä
polkua (ränniä) pitkin ja jossain vaiheessa huomasin, että vähän kolahti
takapäässä. Siitä muutama metri eteenpäin ja pyörä meni jumiin. Tsiikasin
alaspäin,ja voi helv....! Ketjunohjuri oli revennyt irti kokonaan
takahaarukasta, vaikka se jo talvella oli muutettu erilaiseksi, jotta
kestäisi melkeinpä kaikki iskut. No ei sitten kestänyt.
Mitalin tavoittelu loppui siihen ja harmitus on aika kova. Itse ajaminen oli
kulkenut ihan suht mukavasti siihen asti. SM-pisteissä lopullinen sijoitus
putosi kahdeksanneksi. Se ei tosiaankaan tyydytä kun kirkkain oli kauden
alussa tavoitteena. Neljä nollapäivää kuulostaa aika rajulle, joten eiköhän
saunota paha henki syksyn mittaan miehestä pihalle.
Nälkä jäi aika suureksi, joten mitään sen kummempaa taukoa en aio pitää.
Treenaaminen ensi kauteen käynnistynee siis mitä pikimmiten.

Tuomas Ahonen