| |
Enduron kesäkausi tuli sitten sunnuntaina avattua Hyvinkään
vauhtipuistossa ajetussa stadionendurossa. Reitti kierteli crossiradan ympäristössä reilun kymmenen kilsan lenkin sisältäen hyvin monipuolista maastoa: hidasta, nopeaa, polkua, crossirataa...yms. Reitistä pidin kovasti, vaikka olikin välillä aikamoinen pöly.
Itse kisassa ajettiin kuusi kierrosta, ja kello kävi koko ajan
stadionendurolle tyypillisesti. Tankkaamassa/huollossa kävin yhden kerran
puolivälissä kisaa. Kokonaisajoaika oli maalissa vähän reilu puolitoista tuntia. Sen verran on kuskin ajotekniikka ja ajokunto ovat vielä talviterässä, että kisasta muodostui todella rankka. Ei tule mieleen kisaa vähään aikaan jossa olisin ollut yhtä puhki!! Vaikkei ajo oikein kulkenutkaan, tuli silti nelitahtiluokan voitto, joten taisivat muutkin olla vielä vähän talviunilla...:)
Mitään varsinaisia ongelmia ei ollut muuta kuin juomarepun oikutteleva venttiili, . Ja pyörän liian pehmeä jousitus, joka vaikeutti ajoa aika tavalla röykkyisellä pehmeällä hiekalla.
Eli ei muuta kuin säätämään ja treenaamaan, jotta vauhti olisi kesän kisoissa sitten kohdallaan.
Tuomas Ahonen
|
|